”Mummoni sanoi minulle, että erota ei saa, jos tulee huonoja aikoja, niin ottaa rakastajan eron sijaan, mutta koti pidetään ehjänä”

”Vanhempien sukupolvien kohdalla taisi olla niin, että jos ero tuli, niin se ei ollut tae siitä, että homma muuttui paremmaksi. Usein äiti ja lapset jäivät keskenään, kun mies häipyi kuvioista eikä siinä ollut mahdollisuuksia luoda uusia parisuhteita. Ei ollut välttämättä työpaikkaa, kun oltiin täysillä perheenäitejä. Ymmärrettäväähän tuokin ajatusmaailma on ollut, että pysytään yhdessä. Eihän nuo vanhemmat nähneet kuin että huonosti käy, jos ero tulee. Nainen joutui taloudelliseen ahdinkoon.”

”Mummoni ei ole halunnut nähdä uutta miestäni, jonka kanssa suhde alkoi hyvin nopeasti esikoisen isästä erottuani. Mummo on juuri sellainen, että kyllä sitä täytyy yhdessä olla varsinkin kun on lapsia, silti pitivät sivusuhteita vaarini kanssa, nyt sitten voivotteli vaarin hautajaisissa, että kunpa olisi joskus valinnut toisin.”

”Mummoni sanoi minulle, että erota ei saa. Jos tulee huonoja aikoja, niin ottaa rakastajan eron sijaan, mutta koti pidetään ehjänä. Niin ennen tehtiin, erota ei saanut tai voinut. Siihen piti olla syy, joka oikeudessa tuomittiin sitten viralliseksi syyksi eikä taloudellisesti naisen ollut mahdollista lähteä yhtään minnekään. Silloin otettiin vastaan väkivalta ja alkoholismi. Omaa mielenterveyttä pidettiin yllä ottamalla rakastaja.”

Olen kiinnostunut historiasta. Varsinkin ihmisten käyttäytymisestä eri aikakausilla. Parisuhteen saralla uskallan historiaa lukemalla ja tarinoita kuulemalla väittää, että kaikki on nykyään parisuhteen kannalta paremmin. Ihan kaikki. Kuten koko yhteiskunnallinen kehitys.

Meitä parisuhteessa olevia nykyimisiä väitetään itsekkäiksi hedonisteiksi. Meille ei mikään riitä ja parisuhteitakin vaihdamme kuin sukkia. Me emme millään enää tunnu tipahtavan siihen ahtaaseen reikään, jota parisuhteesi aikaisemmin on kutsuttu. Miksi edes pitäisi? Sehän vaatisi armotonta itsepetosta ja valehtelua.

No toki me senkin taidon osaamme. Onneksi valehtelun ja tekopyhyyden rinnalle on tullut myös toisenlaisia tapoja olla parisuhteessa ja jopa olla olematta niissä. Ah, kuinka sukupuolten välinen tasa-arvo onkaan mahdollistanut meille sen, että naisen tai miehen ei tarvitse olla taloudellisista syistä parisuhteessa yhtään kenenkään kanssa. Eikä jäädä suhteeseen, jossa hänelle hyvän sijaan tehdään lähinnä pahaa. Kiitos tasa-arvotyö ja feminismi. Se on ollut meille miehillekin vain ja ainoastaan hyvää kehitystä.

Koska sehän isoa osaa entisajan avioliitoista piti kasassa. Taloudellinen pakko. Ei vain voinut lähteä. Onneksi ihmiset ovat olleet silloinkin omasta hyvinvoinnista kiinnostuneita ja ulkoistaneet rakkauden rakastajille, niin pakkoavioliitto on tuntunut edes hieman siedettävämmältä. Ja älkää toki ajatelko, että ajattelisin kaikkien liittojen olleen tuolloin pelkkiä pakkoavioliittoja. Uskon, että paljon oli myös syvää rakkautta. Liikaa vain oli sitä kaikkea muuta.

Sillä kaikki toki eivät pitäneet omasta hyvinvoinnistaan huolta ja vuosikymmenet katkeroittivat heidät tuomitsemaan ja nykyaikaa itsekkäiden hedonistien tyyssijaksi. Koska jokainen erohan tietenkin kertoo itsekkyydestä ja siitä, että oma perse on se paras ja ainoa perse. Sitä saa aivan liikaa lukea keskustelupalstoilta.

Vaan jos menneillä vuosikymmenilläkin ero olisi ollut helpompi toteuttaa, niin avioerolukemat olisivat olleet silloinkin aivan eri tasolla. No vertaillaanpa sitä vaikka homoseksuaalisuuteen, joka oli luokiteltu sairaudeksi jopa 80-luvulle saakka. Homoja oli aivan yhtä paljon kuin tässäkin ajassa, mutta heidän piti olla piilossa. Aivan sama ilmiö sen aikaisten pakkoavioliittojen suhteen. Ei vain voinut erota, joten rakkaus ulkoistettiin salaa rakastajien annettavaksi.

Moraalitonta? No ei tietenkään. Niin tunteva ihminen on aina tehnyt ja niin on aina tekevä. Hyvinkin ihmismäistä ja ymmärrettävää käyttäytymistä. Moraalitonta oli lähinnä se, että eroamisesta oli tehty niin vaikeaa.

Saan usein vahvaa kritiikkiä osakseni, kun väitän, että kahden ihmisen välillä pitäisi olla mahdollisimman vähän keskinäisiä riippuvuuksia. Kuten, että toinen on riippuvainen toisen ihmisen taloudesta. Minusta kun se pahimmillaan johtaa siihen, että suhteessa ollaan rakkauden sijaan taloudellisesta pakosta.

Viime viikolla minulle kirjoitettiin viesti, jossa Helsingissä asuva nainen sanoi elävänsä suhteessa, jossa esimerkiksi seksiä on ollut viimeksi neljä vuotta sitten. Siis pariskunnan keskinäistä seksiä. On naisellakin satunaista seksiä ollut. Hän kirjoitti, että ei voi erota, koska hänellä ei ole varaa maksaa vuokraa ja vuokrata tarpeeksi isoa asuntoa itselle ja lapsilleen Helsingin vuokratasolla. Joten he elävät kuin ennen avioliitossa elettiin. Taloudellisesta pakosta ja rakkaus ulkoistaen.

Onhan se tietenkin niin, että vanhat asenteet haihtuvat meistä vain ajan kanssa. Vieläkin on ajattelutapaa, että eroa pahempaa tekoa ei olekaan, ei edes sivusuhteet. Sitä kun muut eivät tiedä, mutta ero näkyy kaikille. Onneksi niin ajattelevat ovat nykyään vähemmistössä, koska olemmehan se itsekäs ja hedonistinen sukupolvi, joka eroaa aivan liian kevyin perustein. Jopa siitä syystä, että ei enää rakasta.

Helppoa oma elämä ja oma vapaus ei aina ole hankkia ja saada, mutta kuten tekstini kommenttikenttään kirjoittanut nainen kirjoittaa, niin kaikki on mahdollista: ( Tämäkin kommentti on luettavissa blogitekstini ”Ettekö nyt vain voi erota” perässä )

”Itse hyppäsin täysin tyhjän päälle 4 lapsen kanssa ja rakensin elämäni alusta alkaen uudestaan tyhjästä. Tuolloin pyöritin yritystä vuorotyössä, hoidin lapset yksin, myin yrityksen tappiolla pois, kun tajusin, että en vaan jaksa olla yksinhuoltaja ja yrittäjä. Lasten koulumatkat kuljetin heitä vanhaan tuttuun kouluun ja päiväkotiin, päivässä 60km. Opiskelin myös ammatin itselleni vihdoin. Onneksi oli ystäviä ja omat vanhemmat auttamassa aina välillä. Siitä olen todella kiitollinen.

Perse ruvella siis tein töitä sen eteen, että lapset voisivat hyvin, vaikka kovin yritettiin työntää kapuloita rattaisiin perättömillä lasuilla, vainoamisella, uhkailulla ja kiristämisellä. Kannatti silti. Lapset voi hyvin, ovat sanoneetkin, että äitikin on paljon onnellisempi. Kokevat uuden elämämme nykyisin turvallisemmaksi, vakaammaksi ja ennen kaikkea rauhalliseksi, perusarjeksi.

Kuka sitten ikinä epäileekään taloudellista puolta tai muitakaan ”esteitä” erolle, niin neuvon vain sen, että jos vaihtoehtona on itse päästä vapaaksi ja olla onnellinen, niin se raha on pienin murhe kuitenkin verrattuna omaan mielenterveyteen, sitä kun et rahalla saa.

Joskus täytyy ajatella itseäänkin ja omaa hyvinvointiaan, se heijastuu niihin lapsiin nimittäin.”

Elämä on valintoja. Onneksi.