Havaintoja parisuhteesta

Muutama sana naisvihasta

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olen surullinen.

Julkaisin eilen Ylen artikkelin eräästä tositeevee-ohjelmaan osallituneesta naisesta, joka artikkelissa kertoi saamastaan järkyttävästä palautteesta. Palautteessa muun muassa toivottiin hänen kuolemaa, huoriteltiin ja toivottiin, että hän ei koskaan tulisi äidiksi.

Julkaisuni kommenttikentälle tuli muutama kommentti, joka kertoi itse aiheesta, eli naisvihasta. Enemmän olikin sitten kaikkea muuta. Liian monesta kommentista huokui henki, että sai ansionsa mukaan. Lisäksi kommenteissa paheksuttiin itse ohjelmaformaatteja, sekaisin olevia nuoria ihmisiä ja naisen tekoa.

En ole itse katsonut kyseistä ohjemaformaattia jaksoakaan, mutta minulle on kerrottu, että kyseisessä formaatissa on aiemmillakin kausilla sorruttu pettämiseen. Pettäjänä on vain ollut miespuolinen henkilö ja kohu ei ole ollut lähellekään samaa tasoa kuin nyt, kun pettämiseen sortui nainen. Pojat kun on poikia ja sitä rataa, kun taas naisen kuuluu olla puhdas ja miltei neitseellinen.

Se, mitä nainen teki ohjelmassa on tässä nyt toissijainen asia ja niin se oli jakamassani Ylen artikkelissa. Artikkeli käsitteli naisvihaa, joka ilmenee muun muassa siinä, että samaan tekoon suhtaudutaan eri tavalla riippuen siitä, että onko teon tehnyt nainen vai mies. Olisi ollut mukava lukea aiheesta ihmisten mielipiteitä. Kyseinen nainen antoi omalla tarinallaan naisvihalle kasvot ja mitä tapahtuu kommenttikentällä? Tässä yksi esimerkki:

”On sanottava että jos naiskaverini olisi siellä perse pystytyssä paneskellut muita kuten tämä (Ahola), niin…”

Naisvihaa kommentoidaan kirjoittamalla naisvihamielinen kommentti, joka ei pureudu itse artikkelin aiheeseen, vaan sivujuonteeseen.

Sekin kertoo jostain, että artikkeli, joka kertoo selvästi osoitetusta naisvihasta ja sairaasta kommentoinnista julkisuudessa ollutta henkilö kohtaan, niin kommenttikentälle tullaan keskustelemaan kulmalla, että mitäs läksit. Pidemmälle vietynä tämä on sitä samaa logiikkaa, että mitäs puit itsellesi minihameen päälle. Olisi ollut kiva keskustella artikkelin aiheesta eli naisvihasta. Mitäpä naisvihasta, kun saa kritisoida ohkelmaformaattia. Ohjelmasta saa olla mitä mieltä tahansa, mutta ymmärrän formaatin. Sehän vain näyttää sen, mitä monessa parisuhteessa tehdään salaa ja piilossa.

Itse olen näin yli nelikymppisenä ajatellut tämän niin, että en varmasti ymmärrä kaikkea sitä, mitä 20sten elämässä tapahtuu, mutta minun ei pidäkään. En sen varjolla halua lähteä tuomitsemaan nuorten suosimia ohjelmaformaatteja. Siitä olen varma, että tuleva sukupolvi on monen tavoin fiksumpaa kuin oma ja minua vanhempi sukupolvi. Tämän perustan ihan ihmisten käyttäytymiseen ja vaikkapa kyseisen artikkelissa esiintyneen henkilön monipuoliseen taitoon käsitellä isoja teemoja.

Naisviha on iso teema ja on hienoja, että aiheesta tehdään nostoja. Vielä se ei johtanut keskusteluun itse aiheesta, mutta ehkä seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla sitten.

X