”Muutaman vuoden sisään pääsemme taas tutustumaan toisiimme niin kuin alussa”

”Tässä olisi ehkä vähän erilainen tarina seksittömyydestä:

Parisuhteemme alkoi sillä paheellisella tavalla: salaisilla suudelmilla, kiusoittelevilla viesteillä, murtuvilla padoilla. Mielettömällä lihan poltteella ja kaipauksella toisen syliin. Nälkä vain kasvoi syödessä, kunnes koskettamattomuus, muualle kuuluminen ei ollut enää vaihtoehto.

Nykyään ne ovat muistoja vain. Muistoja, jotka auttavat pääsemään omin käsin onneen. Omalla kohdallani niin, hän ei pysty siihenkään, sairaudesta johtuen. Kuukausien myötä olemme valuneet arkeen, jossa seksiä ei vain ole olemassa. Jonkun verran kosketusta, hetki kainalossa silloin tällöin.

Olenko puutteessa? Totta hitossa. Riittääkö tämä? Näin terveenä osapuolena voin rehellisesti myöntää, että on hetkiä, jolloin ei totisesti riitä. Mutta vastapainoksi hän hyväilee minua toisenlaisella rakkaudella; hän kaupassa käydessään pyytämättä tuo lempivissyäni, reissutöissä ollessaan laittaa viestiä huolehtiakseen, että muistan ottaa aamulääkkeeni, kotiin tullessaan jakaa eväsjaffansa lapseni kanssa. Hänen äänensä pehmenee, kun hän kertoo toiveistaan tulevaisuutemme suhteen. Hän aukoo minulle ovet, pitelee tarvittaessa käsilaukkuani ja aina välillä laulaa rakkaudesta sieluuni katsoen.

Ja näinä hetkinä tiedän, että tämä riittää yltäkylläisesti. Jos (ja todennäköisesti kun) hyvin käy, muutaman vuoden sisään pääsemme taas tutustumaan toisiimme niin kuin alussa. Pelkkä ajatuskin saa veren kohisemaan ja posket punastumaan. Ja jos kävisikin huonommin, päivääkään en haluaisi jäädä ilman tätä, mitä nyt saan.”