Nahkahameinen tyttö

Frida Kahlo.

Mä ostin sulle hänen kasvokuvallaan olevat kengät. Sellaiset varrelliset, jotka sopivat hyvin sun nahkahameen kanssa. Frida Kahlo oli taistelija. Vähän niin kuin sä oot ja sitä sä oot opettanut mullekin. Jos ei aina pysty kävelemään, niin voi aina kasvattaa siivet ja lentää.

Silloin, kun mä näin sut siinä nahkahameessa ensimmäisen kerran, niin mulle tuli mieleen Dingon biisi Nahkatakkinen tyttö. Mä rakastan Dingoa, mutta sua vielä enemmän. Mut en mä haluu susta tässä kirjoituksessa mitään nahkahameessa kulkevaa seksinukkea tehdä. Mä oon feministi ja mä haluan jotain paljon enemmän.

”Mä haluun pitää susta kii, vaikka meidän tiellä esteitä on täältä Ikuriin ja mä rakastan sua niin, että uni minut eksytti jo kauan sitten sokkeloiseen valvesalonkiin”

Mirka Kaarina lauloi tätä meille, kun kävelit minua kohti.

Vuosi sitten heinäkuisena lauantaiaamuna päivä valkeni jo aamusta lähtien helteisen kuumana. Julkaisin Facebook-sivustollani Smashing Pumpkinsin biisin Today. Biisin kertosäkeessä lauletaan päivästä, joka on ehkä kaunein päivä koskaan.

Kuusi tuntia tuosta sinä seisoit edessäni kauniina. En halua sanoa, että kauniimpana kuin koskaan, koska kauneus asuu muualla kuin kampausten, häämekkojen ja meikkien keskellä. Kauniimpana kuin koskaan sinä olet niinä hetkinä, jolloin ympäröivä todellisuus ei ole suunniteltu.

Kaunis morsian sinä olit, äärettömän kaunis. Kolmenkymmenen asteen helteellä minusta valui hikeäkin enemmän kyyneleistä. Tasan vuosi sitten sinusta tuli vaimoni, kaiken sen kauneutta ja rumuutta tarjonneen lyhyen yhteisen elämämme jälkeen. Me rakastimme ja halusimme rakastaa. Sen rakkauden halusimme läheistemme edessä näyttää ja sitäkin enemmän halusimme sitä aamun tunneille asti juhlia.

Rakkaus ei ole pelkkää näyttämistä ja juhlaa. Rakkaus on rakastamista. Siinä se on yksinkertaistettuna. Rakkaus on rakastamista. Se on halua pitää sinusta kiinni silloinkin, kun esteitä tuntuu olevan tiellä täältä Ikurin sijaan vielä paljon pidemmälle. Se on halua pitää sinusta kiinni silloinkin, kun elämä minut eksytti pimeimpiinkin salonkeihin.

Joku viisas on joskus sanonut, että helppohan se on silloin rakastaa, kun kaikki on hyvin ja elämä antaa parastaan. Rakkaus on kuin trooppinen kesäyö, jolloin maisema on tulvillaan hyväilevää lämpöä. Haastavampaa rakastamisesta tekee hetket rakkaudessa, jolloin maiseman rikkoo jokin rumempi näky. Silloin, kun katsettaan ei osaakaan kääntää kohti kauneutta, kohti perhosten leikkiä valossa.

Meillä on tänään yksivuotishääpäivä. Vietämme se samassa helteessä kuin hääpäivämme. Kuumuus seuraa meitä. Ehkä aurinko kertoo meille, että tämä rakkaus on meidän. Tiedän, että sinun ei ole sitä ollut vuoden jokainen hetki helppo uskoa, koska kaiken tämän kauniin perhosten tanssin ympärillä minä aloin voida huonommin. Maisemaani tuli rumempi uupumisen muotoinen kohta.

Siinä sinä olet, vaikka on ollut hetkiä, että olen rakastanut vain puoliksi. Niinä puolikkainakin hetkinä olen siltikin ollut rakkaudessani kokonainen. Sitä meidän ei kai koskaan pidä edes epäillä. Niin kuin sinä minulle vuosi sitten sen lauloit:

”Rikkinäinen olla saat, heikkoa voin puolustaa, itke, haavojas käy nuolemaan. Herkkä, hauras luolamies, kerro mihin käy sun ties, piiloon et jäädä saa sä kuolemaan.

”Turvallisin mielin luonani voit olla, turvallisin mielin yöhön painaa pään. Sisälläsi tuntee hiljaisuuden rauhaa, mä lasken en aikaa, saat hengähtää.”

(Sanat Elina Tyni)

Tänään sinä kävelet kanssani. Kerrankin tasatahtia, sillä selkäkipuni estää minua ottamasta liian suuria askeleita. Kävelemme hitaasti, mutta onhan meillä tämä kokonainen elämä aikaa kävellä perille.