Havaintoja parisuhteesta

”Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt tajuta lähteä jo silloin!”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olin nuorena vauhdikkaan sinkkuna aivan varma, että en mene koskaan avioon, enkä taida haluta edes seurustella. Sen verran monia kavereiden suhteita seuranneena en halunnut itselleni samaa.

Työskentelin miesvaltaisella alalla eli miehiä oli jatkuvasti ympärillä ja koin olevani yksi heistä, samassa porukassa pyörittiin myös vapaa-ajalla. Harrastin myös joukkueurheilua, jossa jutut olivat välillä jopa rankempia kun työpaikan miesporukalla.

Näin jälkeenpäin ajatellen en yhtään ymmärtänyt, että kaksimielinen huulenheitto ja ”äijämäinen” käytös provosoi joissain miehissä omituisia piirteitä. Moni yritti iskeä minua ja kun en suostunut, haukkuivat pihtariksi. Viimeistään silloin päätin pysyä sinkkuna.

Mutta miten kävikään? Yhtäkkiä huomasin olevani korviani myöten rakastunut mieheen, joka ei ollut lainkaan samanlainen kun muut tuntemani miehet. Hän huomioi minua tuomalla kukkia, viemällä ulos, olemalla kaikin puolin herrasmies.

Alkuun en oikein osannut ottaa vastaan kaikkia huomionosoituksia, olin jopa vaivaantunut, sillä hän herätteli ensimmäistä kertaa sisälläni uinuvaa naisellisuuttani. Olinhan ollut ”jätkä jätkien joukossa” koko nuoruuteni.

Pian asuimme yhdessä ja lapsikin ilmoitteli tulostaan. Mies teki reissuhommia, eikä se alkuun ollut mikään ongelma. Sainhan omaa aikaa ja elää ”omaa” elämää ja tavata kavereita kun mies oli töissä.

Pikkuhiljaa kaikki muuttui – jopa niin että en itse sitä edes ymmärtänyt. Olin lapsen kanssa kotona , odotin toista…mies tuli töistä kotiin aina viikoksi (oltuaan kolme-neljä viikkoa poissa) ja rupesin huomaamaan kaljatölkkien lisääntymisen, ruokaostosten mukana piti aina tuoda olutta.

Olutta oli autotallissa, kellarissa, kaapeissa, joka paikassa. Ja isäntä kännissä koko kotonaoloajan. Aamusta heti otettiin loiventavaa ja tissuttelu jatkui koko päivän. Hän lopetti juomisen aina ajoissa, ennen kun piti lähteä töihin seuraavana päivänä. Mutta se juomisen lopettaminen tarkoitti vain nukkumista ja pään selvittämistä.

Minä en saanut mennä vauvan kanssa minnekään sen viikon aikana kun mies oli kotona, hän oli mustasukkainen ystävistäni.
Jotenkin opin järjestelmään elämäni niin, että karsin kaikki menot siltä viikolta kun mies oli kotona ja kun hän oli töissä, tapasin ystäviäni (aina lasten kanssa) ja vietin normaalia elämää.

Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt tajuta lähteä jo silloin! Mutta jotenkin en osannut irtaantua juoposta, mustasukkaisesta miehestä. Minä jopa vähättelin ongelmaa ystävieni kanssa keskustellessa.

Monen vuoden jälkeen, kun lapset olivat jo isompia, halusin aloittaa oman harrastukseni uudelleen. Mies oli sitä vastaan, mutta aloitin silti. Joka kerta, kun olin lähdössä treeneihin, mies aiheutti riidan ja pahoitti mieleni syyttelemällä minua muiden miesten kanssa seurustelusta, paneskelusta ja kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Kotiin tullessani mies oli aina kovassa humalassa, vaikka lapset olivat hänen vastuullaan!

Tässä vaiheessa minun olisi viimeistään pitänyt tajuta lähteä..mutta ei. Jotenkin annoin aina hänelle uuden mahdollisuuden, uskoen että hän pystyy muuttumaan…halusin yrittää muuttaa häntä. En silloin ymmärtänyt, että en voi auttaa jos hän ei halua apua.

Lopulta sairastuin vakavaan masennukseen ja se oli lopullinen piste avioliitolleni. Sain asiantuntijoilta voimia päättää sairaan suhteeni ja ymmärsin että olin elänyt narsistin kanssa. Sillä mies osasi aina lepytellä ja ”lahjoa” minut huonon käytöksensä jälkeen. En vain ollut ymmärtänyt asiaa, en nähnyt niitä merkkejä tai tunnistanut sitä liekaa, jonka päässä minua vietiin kun pässiä narussa.

Olin itse valinnut päätyä parisuhteeseen ja jopa avioon tuon miehen kanssa. En voi syyttää siitä ketään muuta kun itseäni, sillä en ollut nähnyt minkälainen mieheni todellisuudessa on. Hän osasi peittää sen niin hyvin ja kietoi minut pikkuhiljaa pauloihinsa minun sitä tajuamatta.

Onneksi sain 20 vuoden jälkeen voimia (ja apuja) irtaantua minutkin sairastuttaneesta suhteesta ja pääsin vapauteen!
Nykyään olen onnellinen. Olen löytänyt uuden rakkauden, miehen joka oikeasti pitää minusta huolta ja rakastaa. Saan harrastaa, tavata ystäviäni ja elää täyttä elämää myös hänen kanssaan.

Niin se vaan on – ihmisellä (ainakin minulla) on jokin tarve olla parisuhteessa, vaikka joskus sen toisen puoliskon valinta meneekin pieleen.

Kunnioitan myös niitä, jotka ovat päättäneet pysyä sinkkuna – minulla on monta sellaista ystävää. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, otetaan siitä kaikki ilo irti – parisuhteessa tai sinkkuna.”

Lue myös

X