Havaintoja parisuhteesta

Näin on hyvä, söpöliini

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Huomiseksi on luvattu sadetta. Täydellinen päivä lähteä ulos kävelemään. Lähde mun kanssani? Kastutaan yhdessä, niin että meidän vaatteemme tulevat ihan märiksi. Niin märiksi että meidän pitää heittää ne sisällä pois.

Minusta on ihanaa, kun hiuksesi ovat aivan märät ja pisaroita alkaa valumaan sinun kasvojasi pitkin. Ne on kuin kyyneleitä ja mikään ei ole kauniimpaa kuin kyyneleet.

Voisimme käydä samalla vuokraamassa jonkun leffan. Sä saat valita, sillä ei sillä elokuvalla ole niin väliä. Sitten kun ollaan tultu vaatteet märkinä sun luokse ja riisuttu ne patterille kuivumaan, niin laitetaan elokuva pyörimään ja mennään yhteisen viltin alle lämmittelemään ja katsomaan elokuvaa tai muka katsomaan elokuvaa.

Pidetään kivaa, ollaan toisillemme, nauretaan ja itketään. Se on sun kanssa helppoa. Sä et yritä rajoittaa mun tunteita ja saat itse tuntea. Heittäydytään ja ollaan hetkessä kuin mitään muuta ei olisi. Mä rakastan sua ja sä rakastat mua tänä iltana. Älä pelkää, en mä vaadi sua huomenna rakastamaan. Mä tiedän että sä ahdistuisit sellaisesta. Ei sillä ole väliä tässä hetkessä. En mäkään voi luvata sulle huomista. Kyllä sä tiedät, että jos sä kuvittelet saavasi minusta kallion johon nojata tai turvan johon tukeutua, niin en sitä sinulle pysty antamaan. Onneksi sä haluut jotain ihan muuta. Annetaan hetkiä kerralla. Yksi hetki ja sen jälkeen seuraava hetki ja sen jälkeen seuraava hetki ja myöhemmin katsotaan, että kuinka pitkälle hetkien vana lopulta riittikään. Ikuinen rakkaus, plääh, ei sellaista ole kuin romanttisissa elokuvissa joita katsomme ja saduissa joita luemme. Sä voit valita sen kallion ja turvan sitten jostain toisesta miehestä jos haluat, mutta minä olen tässä nyt sinulle.

Illalla voitais ottaa viiniä mukaan ja kiivetä sen harjun päälle juomaan sitä. Voitais nojata puuhun tai tosiimme ja hiljalleen humaltua. Puhuttais siitä, että sitten kun ollaan neljäkymmentä tai jotain, kuinka me ei koskaan enää mentäis nojaamaan puuhun tai toisiimme ja humaltumaan. Meistä ois tullu aikusia ja tylsiä. Ei se saa niin mennä, älä ole mun kanssa enää silloin. Tai ole. Jos me vieläkin halutaan tätä samaa, niin ole.

Mä haluun nukahtaa tänään sun viereen. Se tarkoittaa sitä että herään aamulla sun viereltä, joten onhan meillä huominen. Mä lähden aikaisin pois, sillä ei hävitetä tätä liialla läsnäololla. Lumous häviää herkästi.

Kyllä sä tiedät, että mä rakastan sua vielä huomennakin, mutta onneksi emme ole luvanneet sitä toisillemme.

Näin on hyvä, söpöliini.

 

X