Nainen nimeltä Sonja

Vaimoni täytti 40-vuotta. Kirjoitin hänelle puheen. Hänelle tärkeiden ihmisten edessä tunnustin ääneen rakkauteni Sonjaa kohtaan.

 

Voisi sortua kliseisiin ja sanoa, että nainen on kuin viini, paranee vanhetessaan. Sanoa tuon lauseen, jolla puumabaarissa saisi yöseuraa yhdellä lauseella. Voisi sanoa, että ikä on vain numero ja että vanheneminen ei tuo tullessaan kuin rohkeutta ja elämänkokemusta. Sanoa tuon lauseen, jolla amerikkalaisen unelmahöttöyhdistyksen syyskokouksessa saisi ne raikuvimmat aplodit ja unelmaetukortille suurimmat bonukset, jolla ostaa tartu hetkeen -kylttejä asuntonsa seiniin huomattavalla alennuksella. Voisi sanoa ne kuluneet sanat, että vuodet eivät näytä tehneen ulkonäöllesi yhtään mitään muutoksia. Näytät yhäkin kuin olisit kahdeksantoista. Sanoa tuon lauseen ja päästä jo aikoja sitten haudatun Valehtelijoiden klubi -ohjelman uudeksi vakijäseneksi. Olisihan noita valmiiksi kirjoitettuja lauseita.

Haluan sanoa jotain ihan muuta.

Leo Tolstoin romaanissa Sota ja rauha on romaanihenkilö nimeltä Sonja. Luin kirjan ollessani vähän yli 20 ja rakastuin Sonjaan välittömästi. Seurustelin tuolloin yhden tytön kanssa ja minun piti tunnustaa hänelle rakastuneeni Sonjaan, romaanihenkilöön. Ei arvostanut. Sota ja rauha -romaani kesti yli tuhannen sivun verran. Minun ja tytön parisuhde romaanisivuihin suhteutettuna kymmenisen sivua. Joskus tärkeimmän sanomiseen riittää lyhytkin kirja.

Jatkoin Sonjan etsimistä.

Palasin romaaniin ja Sonjaan ollessani vähän alle 40. Ajattelin, että josko vuodet olisivat vaimentaneet tunteita Sonjaa kohtaan. Eivät ne olleet. Vahvistuivat entisestään. Nyt neljänkymmenen kynnyksellä kuvittelin jopa ymmärtäväni, että miksi Sonja tekee minuun niin valtavan vaikutuksen. Miksi rakastan Sonjaa jopa niin paljon, että 15 vuotta välillämme ei sitä rakkautta ole yhtään haalistanut. Minun oli aika ratkaista Sonjan salaisuus, jotta joskus olisi mahdollisuus säilyttää oikeassa elämässäkin tuo haalistumaton rakkaus.

Sonja on romaanissa ehkä 20. Tai 30. En tiedä, en muista eikä sillä ole väliä. Sillä Sonja on iätön sielu ja iättömillä sieluilla ei ole fyysistä ikää. Sonjan iätön sielu on tavattoman kaunis. Se näkee kauneutta sielläkin, mistä monet muut eivät näe. Sonja näkee roolien, yhteiskuntaluokkien, aatteiden, uskontojen ja mielipiteiden takaa ihmisen ja menee ihmistä kohti. Itse hän on aatelinen, joka haluaa olla sen lisäksi kaikkea muutakin luokkaa. Sellaisia ne iättömät sielut ovat. Eivät tyydy siihen, mihin heidät yritetään väkisin kiinnittää.

Ymmärtäviä, rakastavia, kannustavia, rohkeita, elämännälkäisiä ja sallivia. Ihminen, joka enemmän ymmärtää kuin tuomitsee. Kaiken sen lisäksi Sonja on äärimmäisen älykäs, tunneälykäs ja itsenäinen. Ei mikään puuroa herralleen hämmentävä pullantuoksuinen sisäkkö, vaan rohkeasti tunteva ja rakastava nainen, joka tietää mitä tahtoo ja tekee sen.

Elämä on siinä mielessä hassu, että joskus se tuo aivan yllättäen ja pyytämättä eteen jotain sellaista, jota on ehkä koko elämänsä tiedostaen ja tiedostamatta etsinyt. Minä olen etsinyt Sonjaa ja Sonjan minä sain. Hän on kulkenut 40 vuotta vähän eri nimellä, mutta samalla sielulla, johon minä rakastuin jo ollessani kakskyt ja jotain.

Rakas, sinä olet minun Sonjani.

Vaikka lukemassani romaanissa Sonja ei näemmä näyttänytkään aivan kaikkia puolia itsestään, niin rakastan niitäkin puolia sinusta, vaikka et aina sitä ehkä uskokaan. Olisihan se tylsää, jos mitään uutta ei koskaan tulisi ihmisestä eteen. Ja vaikka et Sonja nimeä tottelekaan, niin sinä olet silti minun Sonjani. Olet siksi, että sinä olet nainen, jota olen siitä lähtien rakastanut, kun sinuun ensimmäisen kerran romaanissa tutustuin.

Enhän minä oikeasti uskonut, että sinä olet totta, mutta nyt minä sinulle näitä sanojani kirjoitan. Niin kuin iättömillä ihmisillä ei ole fyysistä ikää, niin iättömillä parisuhteilla ei ole fyysistä alkua eikä päättymisaikaa. Se olkoon iättömyys, ikuisuus. Miten sen kukin haluaa mieltää. Sinun syntymisestäsi on kulunut aikaa 40 vuotta ja niin kuin usein ihminen 40 vuotta täytettyään, elämä ei ole enää pelkkiä mahdollisuuksia, vaan elämä on mahdollisuuksien toteuttamisia. Neljäkymmentä vuotta täyttänyt nainen ei ole enää häpeän eikä pelon piirittämä. Hän on itse elämä.

Ei rakkaus ihmiseen synny siinä hetkessä, kuin ihmisen ensimmäistä kertaa näkee. Se on syntynyt jo paljon aiemmin ja se syntyy aina uudestaan.  Joskus siellä jossain se kävelee vastaan fyysisen muodon saaneena.

Nainen, mies tai jokin siltä väliltä.

Sonja.