Havaintoja parisuhteesta

Nainen vaietkoon makuuhuoneessa!

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Naisillekin on tiede kehittänyt oman Viagransa. Pilleri lisää naisen halukkuutta ja on omiaan parantamaan naisen seksuaalista kokemusta. Pilleriä ei ole vain uskallettu laittaa vielä markkinoille, koska se saattaisi tehdä naisista halukkaita seksipetoja.

Näin luin lehdessä olevasta artikkelista. Tiedä siitä sitten.

Ajatellaan, että tämä on ihan totta. Mitä siitäkin sitten tulisi, jos nainen murtautuisi seksuaalisesta roolistaan ulos? Nainen ei enää olisikaan se passiivinen osapuoli, jonka tehtävänä on antaa, vaan nainen olisi seksuaalisesti avoin ja aktiivinen tekijä, joka antamisen sijaan tahtoisi saada ja nauttia.

Tämähän murentaisi kokonaista yhteiskuntarauhaa.

Seksuaalisesti vahva ja määrätietoinen nainen on monelle meistä miehistä uhka. Me kuvittelemme viagrapäissämme, että seksuaalinen aktiivisuus on miesten yksinoikeus ja omassa pikku maailmassa olemme päätelleet, että naiselle riittää pantavana oleminen vahvan potenssin omaavan miehen kanssa. Seksi alkaa miehen panetuksesta ja päättyy miehen laukeamiseen.

Kaikki muu on ylimääräistä.

No joo, tulin tässä sortuneeksi vahvaan provosointiin, ylilyöntiin ja epä-älylliseen yleistämiseen. Puolet tästä on silti totta.

Nainen kirjoitti minulle viestin. Hän kirjoitti miehensä menneen täysin lukkoon naisen ehdottaessa miehelle seksiä, jota heillä ei koskaan ole ollut. Hän tuli ehdottaneeksi sitä siksi, että oli kyllästynyt pelkkänä passiivisena antajana olemiseen. Hän olisi halunnut enemmän. Olisi halunnut toteuttaa omia tarpeitaan ja toiveitaan. Se oli miehelle liikaa, joka oli ottanut ehdotuksen itseensä ja sanonut naiselleen, että eikö mikään riitä ja kun nainen olisi halunnut vain kokea, miltä tuntuu uusi tapa saada nautintoa.

Ehkä moni teistä lukijoista ajattelee, että ei tällaista ole olemassa. Ajattelee, että kyllä tasa-arvo on saavuttanut jo seksinkin. Onnea kaikille meille, joilla seksi on itsestään selvä tasa-arvon asia ja jossa seksiä ei arvoteta sukupuolen vuoksi. Niinhän sen pitää mennäkin, että kaikilla sukupuolilla on yhtenäinen oikeus tuoda seksuaaliset tarpeensa esille.

Eikä tässä olla syyllistämässä yhtään ketään. Ei nämä helppoja asioita ole ja harva välinpitämättömyyttään on seksissä välinpitämätön. Lause, joka ei ehkä tarkoita mitään, mutta näyttää kirjoitettuna helvetin hyvältä.

Mutta kuulkaas tämä.

Turha on edes kirjoittaa eroista suhtautumisissa, jossa mies kertoo lukuisista seksikokemuksistaan eri seksikumppanien kanssa kuin nainen kertoo seksikokemuksistaan lukuisten eri seksikumppanien kanssa. Yhäkin mies on kykenevä pukki, jota katsotaan vähän ylöspäin ja nainen on halpa huora, jota on syytä kouluttaa olemaan antamatta.

Tämä kaikki, vaikka kyse on samasta seksuaalisesta tarpeesta. Tarpeesta saada seksuaalisesti se, mitä itse haluaa saada. Toiset haluavat enemmän kuin toiset. Sitten on ne onnekkaat, jotka tekevät haluamansa eteen hommia ja saavat sen, mitä haluavat.  Siltikin tuntuu, että miehen halu arvotetaan tässäkin korkeammalle, vaan oletteko kuulleet monesta miehestä sanottavan häntä halvaksi jakorasiaksi?

No ei tämä ole helppoa kirjoittaa miehenä naisen näkökulmasta ja naisten oikeudesta nautintoon. Falskaa jo lähtökohdiltaan, mutta falskatkoon sitten.

Onneksi ajat ovat muuttuneet ja varsinkin nuoremman ikäluokan naiset vähät välittävät vanhoista kulahtaneista arvovääristymistä. Luin erään seksistä kirjoittavan naisen blogin, jossa hän kertoo haluavansa seksiä ja ei aio olla ilman, vaikka ei parisuhteessa olekaan.

Samalla hän kertoo törmänneensä seksiä haluavana sinkkuna ilmiöön, jossa hän seksuaalisesti avoimena naisena kokee torjuntaa ja jopa halveksuntaa seksuaalisuutensa johdota. Toinen ilmiö, johon hän tulee jatkuvasti törmänneeksi ovat miehet, jotka kuvittelevat, että avoimesti seksistä kirjoittava nainen antaa kaikille, jotka vain ymmärtävät pyytää.

Niinpä niin. Tässäkin tapauksessa miehet käyttävät termiä antaa. Ei, nainen ei halua antaa seksiä kenelle tahansa, vaan hän haluaa saada seksiä ihmiseltä, jonka kanssa hän haluaa seksiä. Hän uskaltaa olla itsenäinen ja vaatia itselleen antamisen sijaan nautintoa.

Niin sen pitäisi olla jokaisessa parisuhteessakin. Parisuhteessa ei saisi olla antajaa ja saajaa, vaan kaksi saajaa ja kaksi ihmistä, joiden molempien tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Ei kai sitä voi sanoa edes seksiksi, jossa vain toisen tarpeet tulevat tyydytetyksi ja jossa toinen määrittelee tavan seksille ja toinen ottaa vastaan sen, mitä nyt sattuu saamaan eli pelkät muruset.

Kenenkään ei missään tapauksessa pidä vaieta makuuhuoneessa, vaan pitää mahdollisimman isoa ääntä. Kaikkein paras tilanne on silloin kuin ääni lähtee nautinnosta.

X