Havaintoja parisuhteesta

”Naisilla on eri säännöt”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta
Minulla on kokemusta parisuhde-elämästä ainoastaan perheellisenä, joten se varmaan vaikuttaa vahvasti siihen, miten itse näen ja koen menemiset ja niistä ilmoittelut/neuvottelut parisuhteessa. Olen kokenut suhteita, joissa toinen osapuoli vaan ilmoittaa, että menen (tai jopa että menin), tai ei edes ilmoita mitään, ja katoaa kartalta niin ettei saa yhteyttä eikä mitään tietoa missä se toinen menee. Mä en voinut tehdä vastaavaa, koska lapset, eikä ollut edes neuvoteltavissa, että voisinko mennä. Sitten kun menin niin pahimmillaan soiteltiin ja viestiteltiin perään koko ajan ja sitten myöhemmin syyllistettiin menemisestä, vaikka olisi kuinka sovittukin mun menemisestä.
Näiden lisäksi on kokemusta suhteesta, jossa ei ole edes ilmoitusasia että on joku meno, kumminkaan päin. Sellaisessa suhteessa mitään yhteisiä menoja ei ole eikä suunnitella, ainakaan kovin kauaa, koska 98 prosenttisesti sillä toisella on jo jotain omaa suunnitelmaa, josta mainitaan vasta kun tulee puheeksi, että meidät on kutsuttu rippijuhliin silloin ja silloin. Kovin kauaa ei yksinkertaisesti viitsi edes yrittää yhteisiä pläänejä.
Mä henkilökohtaisesti koen sen huonoksi käytökseksi mua kohtaan, ettei multa edes kysytä, että sopiiko tällaiset menot mitä nyt on suunnitteilla. Koen, ettei mua tai mun kanssa vietettävää aikaa arvosteta. Ja koska mulla ei edelleenkään ole samanarvoista mahdollisuutta vaan mennä minne huvittaa (edelleen olen vastuussa lapsista, ja jos en saa niille sovittua huolenpitoa, mä en mene), koen asetelman suhteessa epäreiluksi. Mä olen myös yksi niistä ihmisistä, ketkä huolestuu, jos ei mitään ilmoitella koskaan, kykenen turhan hyvin kuvittelee miten kalastusreissulla tai mökkiviikonloppuna kavereiden kanssa on vähintään pudotti koskeen ja lyöty pää kiveen ja päädytty teholle hengityskoneeseen, jos ei mitään toisesta kuulu.
Mun huolestumiset ja arvostuksen puutteen kokemukset on ihan suoraan heijastusta mun lapsuudesta. Mä olin kahden alkoholistin lapsi, kenelle oli ihan tuttua että mutsi lähti illalla maitoa ostamaan ja palasi aamukolmelta ympäripäissään, ja isä lähti lenkille ja tuli snägärijonon kautta silmä mustana kotiin. Mun ensimmäinen parisuhde aikuisiällä oli alkoholistimiehen kanssa, joka keksi että syypää hänen juomiselleen oli se, että minä kyselin minne hän menee ja milloin hän tulee kotiin ja koitin soitella perään, jos tai kun ei sovittuun aikaan kuulunut. Kuulemma ärsytti se mun kysely niin että oli pakko juoda enemmän ja varsinkin useammin. Nämä kokemukset tiedostaen olen jo vuosia sitten päättänyt, että en kysele, en pyydä neuvotteluja, joustoa tai kompromisseja, en kiellä tai yritä rajoittaa enkä edes kerro, miltä nämä aiheet minusta tuntuu ellei sitä kysytä.
En myöskään itse suostu siihen, että joku rajoittaa tai kyttää mun menoja. Yllättäen aika moni mies on kyllä yrittänyt, ja loukkaantunut verisesti kun olen muistuttanut, että sama periaate toimii molempiin suuntiin, minä teen ja menen samoilla säännöillä kuin sinä, ja jopa ”naisilla on eri säännöt” -korttia on heiluteltu. Turhan usein se tuppaa menemään niin, että suhteen toinen osapuoli menee miten tykkää ja korkeintaan ilmoittelee jos muistaa, ja toinen on sitten se, jolla ei sellaista oikeutta olekaan. Keskustelua aiheesta ei käydäkään juuri lainkaan, paitsi riidellessä.”

Lue myös

X