Havaintoja parisuhteesta

Nuo surulliset kotia vaihtavat selkäreppulapset

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Villit huhut kertovat tapauksesta, jossa lapsi oli altistunut kotonaan näkemään aikuisten keskinäistä rakkautta. Pahimmillaan altistuminen oli sitä, että lapsi näki aikuisten halaavan ja jopa antavan toisilleen suudelman. Lapsi näki perheessä myös aikuisten keskinäistä kunnioitusta, arvostusta ja kaikkea, mitä rakkauteen voi parhaimmillaan kuulua.

Lapsi oli rikottu, sillä hän oli kokenut vanhempiensa eron ja asui vuorollaan molempien vanhempiensa luona. Näin lapselta oli evätty mahdollisuus turvalliseen ja ehjään kotiin. Kotiin, jota kutsutaan ydinperheeksi ja jos ydinperhe hajoaa, niin lapselta häviää elämästään kaikki perinteisen ja ehjän ydinperheen elementit.

Sillä lapsi on vuosia jo tottunut toisenlaiseen tunnelmaan. Lapsi koki suurta turvallisuutta siitä, että hänen vanhempansa pysyivät yhdessä hänen vuoksensa, vaikka eivät toisiaan enää niin rakastaneetkaan. Lapsen ei tarvinnut altistua kotonaan näkemään aikuisten ihmisten keskinäistä rakkautta.

Ei ollut pelkoa siitä, että huoneeseen tullessaan lapsi olisi saanut rakkaussaastetta silmilleen aikuisten halauksen tai suudelman muodossa. Ei pelkoa siitä, että olisi joutunut kuulemaan vanhempien välissä leijailevia kauniita ja arvostavia sanoja. Ei pelkoa siitä, että kotona olisi vallinnut ihana ja rento tunnelma.

Sen sijaan lapsi sai kokea riitasointuja, kireää tunnelmaa ja vanhempiensa vihan toisiaan kohtaan. Kuinka kiitollinen lapsi olisikaan ollut vanhemmilleen siitä, että pysyivät hänen vuokseen yhdessä ja tällä uhrauksella takasivat lapselle turvallisen ja ehjän ydinperheen ja tuon jo menneiltä vuosikymmeniltä tutun parisuhdemallin, jossa myöhemmin pääsee tuhansien ihmisten joukkoon sanomaan sen saman lauseen, joita tuhannet muut ehjässä ydinperheessä kasvaneet lapset ovat päässeet sanomaan, että ei nähnyt koskaan vanhempiensa halaavan.

Vaan eipä lapsi päässyt, sillä hänen vanhempansa, nuo itsekkäät paskiaiset, ajattelivat vain itseään ja hajottivat kevein perustein lapsen ympäriltä ehjän ja turvallisen ydinperheen ja toimillaan altistivat lapsen näkemään toisenlaisen parisuhdemallin rikkinäisessä elämässään.

Ja nyt tuo lapsi huhupuheiden mukaan joutuu altistumaan siihen, että näkee arjessa aikuisten välistä rakkautta jopa molempien vanhempiensa kodeissa. Hän on yksi niistä rikotuista lapsista, joilta on vanhempiensa itsekkyyden vuoksi viety turva ympäriltään, sillä niin kuin eräässä sosiaalisessa mediassa olevassa kommentissa oivasti luki, niin jokaisen eron kokeneen lapsen tulevaisuus on pilattu.

Hän on se surullinen kotia vaihtava selkäreppulapsi, jonka pahimmassa tapauksessa saa kahden sijaan neljän turvallisen aikuisen elämäänsä mukaansa ja joutuu rakkaudettomuuden sijaan näkemään vanhempiensa onnellisuuden ja rakkauden, koska ydinperhe on rikottu ja jäljelle ei ole jäänyt kuin tuskaa ja surua ja ikuinen erolapsen leima.

X