Havaintoja parisuhteesta

Nuoremmat sukupolvet osaavat erotakin paremmin

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tiedättekö ihmistyypin. Ihmisen joka on eronnut rakastamastaan ihmisestä. Eron jälkeen rakkaudesta ei ole jäljellä mitään. Se on muuttunut vihaksi ja katkeruudeksi .

Olen minä heihin törmännyt. Muistan lapsuudesta suku- ja perhejuhlia. Eronneita ei voinut kutsua samaan aikaan. Eivät olisi osanneet käyttäytyä. Eikä he edes mahtuneet samaan sukujuhlaan. Tuskin edes samaan kaupunkiin.

Onhan heitä jotka vievät eron myötä lapsensakin vihansa ja katkeruutensa myötä keskelle asioita jotka eivät heille kuulu. Ihan vain siksi että oma parisuhde on päättynyt. Ei mistään sen vakavammasta ole kyse kuin yhden parisuhteen päättymisestä.

Joku viisas sanoi kerran provosoivasti että miltei kaikki vielä 60-luvulla syntyneet ovat läheisriippuvaisia. 70-luvulla syntyneistä enää puolet ja siitä se sitten puolintuu sukupolvi kerrallaan. No tuskin se ihan paikkaansa pitää, mutta varmasti väitteessä on tottakin.

Saan paljon tarinoita eronneilta. Niiden perusteella olen päässyt epävirallisessa tutkimuksessani lopputulemaan, että nuoremmat sukupolvet osaavat erota tyylikkäämmin. Ero ei ole heille elämän loppu eikä heidän tarvitse kuljettaa vihaa elämänsä loppuun saakka mukanaan.

Tunnen minä vanhempia ihmisiä jotka puhuvat erostaan ja entisestä puolisostaan rumasti vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun ovat eronneet. Eikä mahdu vieläkään samaan sukujuhlaan. Sairastahan se on.

Tunnen paljon omaikäisiä ja nuorenpia eronneita. Monella heistä on välit jopa parantuneet exäänsä eron jälkeen. Usea heistä on jopa ystäviä vanhan rakkaansa kanssa. Kuinka kaunista se onkaan. Eihän heidän väliltään ole loppunut kuin parisuhde. Suhde voi jatkua.

Olen toiveikas sen suhteen, että tämä saattaa johtua suhteesta parisuhteeseen ylipäätään. Sehän on vain parisuhde. Ei sen enempää. Elämässä on miljoona muutakin asiaa. Jos käykin niin, että kaksi ihmistä ei olekaan toiselle, niin mitä sitten. Miksi sellaista pitäisi kantaa sisällään vuosikymmeniä? Tai miksi toista pitäisi alkaa vihaamaan sen vuoksi niin paljon, että ei enää mahdu samaan pihapiiriin ihmisen kanssa, jota on ennen rakastanut.

Ehkä suhteemme parisuhteeseen alkaa tervehtyä. Ehkä alamme näkemään sen vain yhtenä elämän osatekijänä. Tärkeänä kyllä, mutta ei sellaisena, että siitä on koko muu elämä kiinni.

Saa sitä toki siltansa takana polttaa. Mutta kuka on sillä voittanut ikinä yhtään mitään.

(Tämä teksti ei koske väkivaltaisessa suhteessa eläneitä).

Lue myös

X