Havaintoja parisuhteesta

”Nykyinen vaimoni auttoi minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen pitkään lukenut blogiasi ja kirjoituksiasi facessa.
Julkaiset välillä kirjoituksia ”vieraskynä” -tyylisesti ja mietin että jos olisin kirjoittanut itsestäni.
En uskalla oikeastaan puhua aiemmasta elämästäni rehellisesti ääneen kenellekään muulle kuin vaimolleni. Enkä hänellekään kerro kaikkea.

Minua on kiusattu sekä koulussa että kotona äitini toimesta ja kuuntelin vuosia suoraa huutoa siitä että olen luuseri eikä minusta tule mitään. Tämä ohjasikin pitkään koko hommaa ja kokeilin ensimmäisen 10 vuoden itsenäisen elämän aikana kaikkea korkeakoulusta kodittomuuteen sekä päihdeongelmiin, kaikkien tuttujeni hyväksikäyttöön, väkivaltaisiin suhteisiin minun osaltani ja vaikka mitä muuta. Olin kyllä töissäkin mutten viihtynyt missään ja kaikki rahat poltin luottotietojen kanssa milloin mihinkin.

Tajusin jossain kohtaa että selviän paremmin ”huijaamalla suhteessa” jota teinkin useamman naisen kanssa aina vaihtaen uuteen kun hommat menivät riittävän pahasti pieleen.

Perverssiä touhusta teki se että hain suhteista myös läheisriippuvuuteeni lohdutusta sekä itseni hyväksymistä ja olinkin aina hetken aikaa täysin lamaantunut suhteen päätyttyä, ellen sitten itse suhdetta lopettanut.
Tähän päälle olin sairaalloisen mustasukkainen joten voinet kuvitella että mikä sotku koko homma oli.

Sotku siis siihen asti kunnes tapasin vaimoni noin viisi vuotta sitten. Minusta tuntuu että hän näki suoraan sen kaiken sonnan läpi, josta olin rakentanut eteeni henkisen muurin ja hän hyväksyi minut sellaisena kuin olen, rikkinäisenä.

Viimeisen 5 vuoden aikana olen oppinut enemmän elämästä kuin sitä edeltävän 28 vuoden aikana ja rakastamaan sekä itseäni että muita. Olen avoimempi ja osaan näyttää tunteitani. Edelleen painin joka päivä menneisyyteni kanssa mutta kyllä se tästä. Olen viimein onnellinen.

En nyt osaa enempää kirjoittaa tähän sillä tämän tekstin kirjoittaminen sai minut itkemään. Tuntuu vähän ehkäpä jopa pöhköltä kirjoittaa tuntemattomalle bloggarille tästä. Olen kerännyt uskallusta puolisen vuotta tämän tekemiseksi. ”

 

X