Odotan vielä vuoden ja sitten alan huolehtia omista tarpeistani ja omasta itsestäni
Odotan vielä vuoden ja sitten alan huolehtia omista tarpeistani ja omasta itsestäni, sillä ennen sitä minun pitää elää muille. En ole onnellinen ja en saa sitä mitä haluan, mutta odotan vielä vuoden.
Vuoden päästä:
Odotan vielä vuoden ja sitten alan huolehtia omista tarpeistani ja omasta itsestäni, sillä ennen sitä minun pitää elää muille. En ole onnellinen ja en saa sitä mitä haluan, mutta odotan vielä vuoden.
Kahden vuoden päästä:
Odotan vielä vuoden ja sitten alan huolehtia omista tarpeistani ja omasta itsestäni, sillä ennen sitä minun pitää elää muille. En ole onnellinen ja en saa sitä mitä haluan, mutta odotan vielä vuoden.
Kolmen vuoden päästä:
Odotan vielä vuoden ja sitten alan huolehtia omista tarpeistani ja omasta itsestäni, sillä ennen sitä minun pitää elää muille. En ole onnellinen ja en saa sitä mitä haluan, mutta odotan vielä vuoden.
Viiden vuoden päästä:
Odotan vielä vuoden ja sitten alan huolehtia omista tarpeistani ja omasta itsestäni, sillä ennen sitä minun pitää elää muille. En ole onnellinen ja en saa sitä mitä haluan, mutta odotan vielä vuoden.
Kymmenen vuoden päästä:
Odotan vielä vuoden ja sitten alan huolehtia omista tarpeistani ja omasta itsestäni, sillä ennen sitä minun pitää elää muille. En ole onnellinen ja en saa sitä mitä haluan, mutta odotan vielä vuoden.
Viidentoista vuoden päästä:
Odotan vielä vuoden ja sitten alan huolehtia omista tarpeistani ja omasta itsestäni, sillä ennen sitä minun pitää elää muille. En ole onnellinen ja en saa sitä mitä haluan, mutta odotan vielä vuoden.
Kahdenkymmenen vuoden päästä:
Miksi minä olen näin vihainen? Haluan huutaa. Keitän kahvin ja avaan sosiaalisen median.
Kahdenkymmenen viiden vuoden päästä:
Mihinkä sitä tästä enää lähtisi?
( Muistatteko tarinan jossa ihminen iloitsi puolisonsa kuolemasta, koska sai näin ollen elää edes hetken aikaa yksin. Hän itse menehtyi vuotta myöhemmin. )
Kommentit
Sä pärjäät kyllä. Lähde pois nopeasti, raha vai onnellisuus ja mahdollisesti uusi rakkaus. Ihan oikeasti, ei mitään järkeä jäädä jos noin onneton. Olen vähän samassa tilanteessa, ei niinkään taloudellisesti, vaan en haluaisi millään tuottaa lapsille jo toista isoa pettymystä…ensin ero heidän isästään, ja nyt kun uusi elämä ja kaikki, taas pitäisi heidät riuhtaista irti siitä turvallisuuden tunteesta mihin vihdoin taas tottuneet….elämä on paskaa…ja valintoja. Voi olla niin, että on vain paskoja valintoja, mutta ketä varten tässä eletään….itseä vai muita
Kommentit
3 vuotta tässä jo odotettu, sitä että saisi rohkeuden lähteä.
Noinhan se menee jos ei avaa suutaan. Olen 20 vuoden aikana avannut suuni ainakin 10 kertaa. Hetkeksi asiat muuttuvat ja sitten pikkuhiljaa palautuu melkein samoihin uomiinsa koska kumppanini on huonomuistinen. Niin hän sanoo. Tiedän että hänellä voi olla muutakin mielessään muuta kuin me, meidän parisuhde. Omaan mieleeni ne ovat kyllä melkein päällimmäisenä. Miten ei voi kiinnostaa parisuhteen hoitaminen yhtäpaljon kuin esimerkiksi sähkön hintavertailu?
Minäkin olen koittanut puhua useita kertoja viimeisen 1,5 vuoden aikana siitä miten en koe tulevani huomatuksi. Yleensä siitä tulee vain riita ja minun syyllistäminen. Joskus mies ottaa onkeensa ja hetken aikaa menee hyvin kunnes palaa entisiin tapoihin. Odotan ja kerään rohkeutta lähteä, välillä koettaen korjata asioita ja taas lannistuen.
Sama täällä. Odotan ja odotan. Yritän puhua toiselle miten saataisiin suhde toimimaan ja olla onnellisia yhdessä. Hetken se toimii, kunnes sama arki alkaa niinkuin ennenkin. Toisen luotettavuus ja turvallisuus saa jäämään tähän kerta toisensa jälkeen. Muuten olisin tehnyt ero päätöksen aikaa sitten, jos vain olisi rohkeutta ja kunnioitusta itseä kohtaan, että löytäisi kyllä toisen kenen kosketusta ei tarvitse pyydellä tai oikeastaan anella…
Suhteessa kohta kolme vuosikymmentä ja suuret muutokset eteenkin viime vuosien aikana (lapset muuttaneet jne). Ollaan lähinnä keskitytty hänen juttuihin vuosien aikana, niin kornilta kun kuulostaakin.
Ei puhuta eikä pussata (vuosia edellisestä kerrasta), eikä minua enään kiinnosta. Rakastan kotiani ja vaurasta elämääni, mutten ole enään mieheni rakastunut – olen niin hirvittävän yksin tässä kämppissuhteessa!
Henkisesti ollaan ihan eri planeetoilla nykyään. Ei puhuta mistään enään, ei mistään eikä hän halua tehdä mitään yhdessä mitä ehdottelen, häntä vaan ei vaan kiinnosta mun jutut.
Hän vastaa kysymyksiini ja kun haluan jutella suhteesta, olen hankala ja haen kuulemma ongelmia, koska meillä on nyt vain kylmäkausi meneillään. Syy on AINA minun, riippumatta mistä kiikastaa. Suren tätä joka ilta kun käännetään selät toisiamme kohtaan ja en näe ulospääsyä! Ei tehdä mitään yhdessä, TVn katselu ei mielestäni ole tekemistä vaan ajan haaskausta. Suostun elokuvien katseluun, kun se edes vähän joskus silloin puhuu mulle.
Koska minulla on rahallisesti erittäin hyvä elämäntilanne nyt, ymmärrän että seuraavaksi kertomani tulee aiheuttamaan ilkeitä ajatuksia ja kommentteja. Olisin kuitenkin taloudellisesti aivan pohjalla erossa (avioehto) ja kuolisin todennäköisesti jossain kerrostalossa, miten voisin elää ilman rahaa (palkkani on todella pieni)? Entä eläke? Älkää oliko kateellisia, inhoan kyllä itseäni suuresti, kun olen valinnut talouden itsenäisyyden sijaan.
Sä pärjäät kyllä. Lähde pois nopeasti, raha vai onnellisuus ja mahdollisesti uusi rakkaus. Ihan oikeasti, ei mitään järkeä jäädä jos noin onneton. Olen vähän samassa tilanteessa, ei niinkään taloudellisesti, vaan en haluaisi millään tuottaa lapsille jo toista isoa pettymystä…ensin ero heidän isästään, ja nyt kun uusi elämä ja kaikki, taas pitäisi heidät riuhtaista irti siitä turvallisuuden tunteesta mihin vihdoin taas tottuneet….elämä on paskaa…ja valintoja. Voi olla niin, että on vain paskoja valintoja, mutta ketä varten tässä eletään….itseä vai muita
Itse olen ”vasta” 40-vuotias, mutta havahduin juuri tuossa viime vuoden loppupuolella tuohon ”sitku”elämään. Parisuhteessani minua kohdeltiin täysin välinpitämättömästi ja elin omassa kodissani kuin varjo, ilman minkäänlaista hellyyttä, huomiointia tai arvostusta. Ainoata positiivista kosketusta sain lapsiltani. Sitä satunnaista seksiin pakottamista miehen tarpeiden nopeaan tyydyttämiseen en laske hellyydeksi. Yleensä pyrin hoitamaan homman kuin robotti, jotta se olisi mahdollisimman nopeasti ohi. Jos satuin miehelle mainitsemaan asiasta, että tämä sattuu minua sekä henkisesti, että fyysisesti, niin sain kyllä kärsiä jälkikäteen. Ja kyllä, ollaan yritetty käydä pariterapiassa, mutta siinä kohtaa kun miestä kristisoitiin, hän lopetti koko terapian.
No, jokatapauksessa loppuvuodesta olin lasten kanssa pitkällä matkalla ja meillä oli keskenämme ihan kivaa. Ylipäätään olen ollut taipaleellamme paljon lasten kanssa täysin yksinkin. Aloin miettimään elämääni 10 vuoden päähän ja se kuva, mikä siellä näkyi, ei ollut kaunis. Niinpä pakkasin tavarat, lapset, lemmikit ja solmin vuokrasopimuksen sinne pelättyyn kerrostaloon (joka muuten on aivan ihana). Minulla oli aikaisemmin unelmieni talo metsän laidassa, jota rakastin. Mutta se helvetti niiden seinien sisällä oli jotain sellaista, mitä nyt on vaikea itsekin täysin käsittää. Missä kohtaa elämäni muuttui kauhuelokuvaksi? Nyt kuitenkin päätin, että jossain kohtaa tätä saakelin elämää minuakin katsotaan vielä arvostavasti, kosketaan kauniisti ja tuotetaan mielihyvää myös minulle. Ei sitten ”joskus”. Harmittaa vaan, etten aikaisemmin havahtunut. Mutta sentään nyt.
Olen ihan keskipalkkaisessa työssä ja alaikäisiä lapsiakin on useampi, mutta jotenkin me selvitään kyllä.