Ole parisuhdesuvakki!

Kirjoitan sanoja rakkaudesta. Ne sanat rakkaudesta ponnahtaa toisinaan takaisin vihana. Ne muovautuvat lukijan päässä sanoiksi, joihin on vastattava raivolla. Sanat eivät tipahdakaan soljuvasti niihin oman elämän lokeroihin ja tästä johtuva ahdistus antaa luvan hyökätä. Koska tuon toisenlaisen maailmankatsomuksen omaava saattaa olla uhka, johon pitää vastata voimalla. Voima on usein muutaman sanan pitkä: Vitun homo. Vitun pelle. Vitun suvakki. 

Päähän mahtuu vain yksi totuus kerrallaan ja se on oikea. Kaikkiin muihin on syytä suhtautua vähintäänkin kohtalaisella varautuneisuudella. Suvaitsevaisuus on monille nykyään kirosana. Suvakki sanaa saa viljellä niin paljon kuin ehtii. Sitä voi huudella kirosanojen koristamana tuntemattomille netin keskustelupalstoilla.

Ei meidän kauas tarvitse mennä mittauttamaan suvaitsevaisuutemme tilaa. Yhteiskunta pienoiskoossa eli parisuhde on siihen oivallinen mitta. Sen voi ottaa koskemaan koko perhettä. Samojen rajojen sisällä ihmisiä, jotka toimivat hieman eri tavoilla ja omaavat tapoja, jotka eivät koskaan ole täysin yhteneväisiä. Uusperheet, joissa samojen rajojen sisällä on välillä muitakin kuin omia lapsia. Heillä saattaa olla täysin erilainen tapa toimia kuin omilla lapsilla. Tai puolisolla erilainen tapa kasvattaa lapsiaan kuin itsellä.

Joka päivähän me mittaamme suvaitsevaisuutemme tilaa. Yksinkertainen kysymys. Hyväksymmekö ihmiset siinä ympärillämme sellaisina kuin he ovat, vai pyrimmekö muovaamaan heistä sellaisia, mihin suuntaan heidän haluaisimme muovautua? Suhtaudummeko ymmärryksellä puolison tapaan tehdä asioita, tapaan olla tai tapaan katsoa maailmaa? Vai kuulemmeko me sittenkin vähän liikaa niitä lauseita, jotka alkavat, että sinä olet taas täyttänyt tämän astianpesukoneen ihan väärin tai sinulta taas jäi kahvikuppi olohuoneen pöydälle?

Minä annan uuden termin käytettäväksi. Se on parisuhdesuvakki. Sen ensimmäinen porras on luopuminen. Pitää oppia luopumaan joistakin omista vanhoista pinttyneistä tavoista toimia, koska parisuhteessa pitää ottaa toinen huomioon. Toinen porras on ymmärtäminen. Ymmärtäminen vaatii toisen tuntemista. Meillä kaikilla on oma historiamme kuljettuna. Me tulemme jostakin ja olemme kokeneet jotakin. Parisuhteeseen saattaa ajautua kaksi täysin eri perheoloista, kulttuurista tai elämäntilanteesta tullutta. Jokaisella meistä on syy käyttäytymiseemme. Viimeinen porras ennen parisuhdesuvakin arvonimeä on hyväksyminen. Me emme ole kumpikaan oikeassa emmekä väärässä. Olemme kaksi eri ihmistä, joilla on kaksi eri tapaa katsella maailmaa. Ja se meidän pitää hyväksyä, koska vaatimalla toista muuttumaan kaltaisekseen, voi avata ulko-oven jo valmiiksi auki ja pujotella sormuksensa pois sormestaan.

Haluan uskoa moniarvoiseen yhteiskuntaan, jossa opimme toistemme tavoista olla ja samalla annamme toisillemme tilaa olla kaltaisensa. Ei ole olemassa mitään yhtenäiskulttuuria, jota pitäisi suojella. Yhtenäisyyskulttuuri kuuluu totalitäärisiin yhteiskuntiin. Me olemme täällä toisiamme varten, emmekä toisiamme vastaan. Aivan samoin kuin parisuhteessa ja perheessä. Vaikka olemme yksikkö, niin se koostuu monesta yksilöstä.

Ensin pitää luopua ulkoa opituista vanhoista oppimantroista ja sen jälkeen ymmärtää, että on olemassa monia totuuksia. Monia tapoja harjoittaa uskontoa, olla harjoittamatta, monia poliittisia liikkeitä, kansalaisuuksia, seksuaalisia suuntautumisia, perhemalleja, pukeutumistyylejä ja ihan mitä tahansa.

Sitä paitsi ihan jokaisen ihmisen ihon alla virtaa samanvärinen veri ja se veri on rakkauden värinen.