Havaintoja parisuhteesta

”Olemme uskomattoman tyhmiä ihmisiä, koska uskallamme heittäytyä rakastamaan”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen ollut pitkään itsenäinen ja ajatellut etten edes kaipaa miestä sotkemaan arkeani. Ykskaks yllättäen löysinkin ihanan miehen ja kaikki tuntui alusta asti oikealta. 4kk sitten. Kirjoiteltiin päivittäin muutaman viikon ajan ja sitten tavattiin. Alettiin seurustelemaan muutaman viikon päästä ja muut kuviot sinkkuelämästä jäi täysin tämän tuoreen rakkauden varjoon, unohtuivat pois. Puhuttiin meidän tulevaisuudesta, unelmista, siitä kuinka haluttaisiin tavata toistemme vanhemmat ja tutustua toisen perheeseen. Mun mies on parasta, mitä mulle on vuosikausiin tapahtunut. Hän pitää minusta huolta, ei valita vaikka minulla olisikin hankala päivä, kykenee joustamaan ja tulemaan vastaan. Hän on älyttömän komea, kunnollinen ja empaattinen. Hän on yksi vahvimmista miehistä kenet tunnen. Ja uskokaa pois, silloin hän ON vahva. Haluan hänelle vain parasta, hän on ansainnut kaiken hyvän mitä elämä voi tarjota. Olen pystynyt olemaan oma itseni heikkouksiani myöten, eikä minun ole tarvinnut pelätä, etten kelpaisi tai että minun pitäisi alkaa muuttumaan pitääkseni hänet tyytyväisenä. Minulla ei ole koskaan ollut kenestäkään näin varma olo. Hänen sanansa ja tekonsa kohtaavat sataprosenttisesti, eikä epäilevästä luonteestani huolimatta minun ole tarvinnut epäröidä mitään. Hän ottaa minut huomioon kaikessa ja se rauhoittaa minua.

Sitten tuleekin se pommi. Kamala virhe, katastrofi suorastaan. Muutettiin yhteen. Saman katon alle. Eikä me olla seurusteltu kuin pari hassua kuukautta. Olemme saaneet inhottavia kommentteja, kauhistelua ja pitkiä epäuskoisia katseita, niinkuin oltaisiin uskomattoman tyhmiä ihmisiä. Me kuulemma ollaan alkuhuuman vallassa, tehtiin hätäinen päätös, eikä voida mitenkään tuntea toisiamme ja tässä täytyy olla jotain mätää ja blaa blaa.

Me ei enää mitään lapsia olla, ketä tarvitsisi paimentaa ja ohjeistaa. Miksi me tuhlattaisiin meidän yhteistä aikaa siihen, että eletään kahden asunnon väliä ja tehdään omasta arjesta hankalaa? Ei kaikkien tarvitse koko vuotta arpoa, onko tuo hyvä vai eikö tuo ole. Ei se yhteenmuuttaminen ole pelottava mörkö kaikille ja toisille se on luontevaa tehdä nopeastikin.

Me lyötiin kimpsut ja kampsut yhteen ja ollaan aidosti onnellisia. Minun elämästä on hävinnyt synkkä pohja hänen myötä kokonaan ja tilalle tullut valoa ja silkkaa onnellisuutta ja olen tasapainoisempi ja energisempi kuin vuosiin. Miksi minun siis pitäisi rajoittaa ja varoa, ikään kuin en olisi ansainnut tätä?

Rakkaus on ihana asia! Ei sitä saa myrkyttää pelolla siitä, että se meneekin pieleen ja sydän särkyy. Se on sen ajan murhe jos niin käy. Se on elämää. Niin on käynyt monta kertaa ja olen silti hengissä ja onnellinen.
Olen kokenut hirveyksiä edellisissä parisuhteissani ja minulla olisi kaikki maailman syyt olla uskomatta hyvään parisuhteeseen ja lämpimään, avoimeen keskusteluyhteyteen ja voisin pelätä kaikkea mikä liittyy kiintymykseen ja kaipaukseen. Olen omat kolhuni saanut väkivallasta, pelottelusta ja uhkailusta ja niistä oppinut ja tullut vahvaksi. Mua suorastaan vituttaa, että ihmiset ovat niin kyynistyneitä, kateellisia tai pelkäävät niin, että kokevat oikeudekseen yrittää pilata toisten fiilistä tuomitsemalla rakastuneiden tekoja. Kai ne yrittää suojella, mutta rakkaudelta suojeleminen on vähän absurdia… Ei pitäisi välittää, eikä tavallaan annetakkaan toisten mielipiteiden vaikuttaa meidän tekemisiin, mutta kyllä se ärsyttää kun täällä takapajuisessa maassa asennoidutaan positiivisiinkin asioihin niin, että ei se ennenpitkää kannata kuitenkaan. Ikään kuin odotettaisi tilaisuutta päästä sanomaan ”mitä minä sanoin”. ”Se kellä onni on, se onnen kätkeköön.”

Olkaa onnellisia toisten puolesta jos jotain hyvää ja ihanaa tapahtuu ja eläkää mukana sitä onnea. Se tekee oikeasti hyvää.”

X