Havaintoja parisuhteesta

”Olen 53 -vuotias nainen ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen 53 -vuotias nainen ja muiden kirjoittajien esimerkin innoittamana kirjoitan oman tarinani.

Olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Kolmekymmentä vuotta (!) kestänyt tapa-avioliittoni on kuopattu puolitoista vuotta sitten. Minä kuulun niihin onnettomiin jonka silmät aukesivat vasta lasteni muutettua omilleen. Aikuisten välistä rakkautta kodissamme ei ollut kahteen vuosikymmeneen. Toinen lapsistani sanoikin minulle ilmoitettua erostani, että ”et sitten yhtään aiemmin viitsinyt”.

En vissiin viitsinyt, mutta olen sen antanut itselleni anteeksi. Ennen kuin lähden kertomaan siitä kuinka ihanaa elämäni on tällä hetkellä, haluan tähän väliin kertoa, että ymmärrän niitä ikäisiäni naisia, jotka tässäkin blogissani huutavat katkeruuksissaan. Heitä on ystäväpiirissäni. Tosin eroni jälkeen he hylkäsivät minut, koska muutuin heidän silmissään ”kummalliseksi”. Yksi entisistä ystävistäni on kirjoittanut tälle palstalle todella pahasti ja saatuaan häädön jatkoi toisessa palstalla bloggarin panettelua näkemättä mitään ongelmaa omassa käytöksessään.

Ymmärrän heitä, koska minusta itsestäni oli tulossa samanlainen. Elämäänsä tyytymätön katkera marttyyri, joka ei näe vikaa koskaan itsessään, vaan koko maailma on vastaan. Jumalalle kiitos, pääsin tuosta pyörästä ulos ja nyt voin häpeämättä sanoa, että kunnon panoa entiset ystäväni tarvitsisivat, mutta eivät he saa, koska heidän miehensä toteuttaa omat seksuaaliset tarpeensa muualla, mutta sekään ei kannusta heitä lähtemään liitosta.

Nyt minuun. Kaksi vuotta sitten olin seksuaalisesti täysin kuollut nainen. Kukaan ei ollut koskenut minuun vuosikausiin. Paitsi mieheni yhden kerran avokämmenellään lyöden. Täysin puun takaa elämääni astui minua kymmenen vuotta nuorempi mies, jonka kanssa ensin viestiteltyäni antauduin. Voi hyvä luoja mitä seksiä meillä oli. Hän huomio minut naisena ja tyydytti sormin, huulin ja miten ikinä. Seksi minussa heräsi. Minussa heräsi nainen. Kauan piilossa ollut seksuaalinen nainen ja ei ole edes liioittelua sanoa, että tuo yksi seksikerta riuhtaisi minut vanhasta maailmasta.

Sinä vanhassa maailmassa minä olin pelkkä rooli. Vaimo, äiti, työntekijä, tytär, mutta en koskaan itsellinen nainen. En minä siitä voi syyttää muita kuin itseäni. Oli minut kasvatettu olemaan rooli ja unohtamaan itseni, mutta niin on moni muukin, mutta he ovat uskaltaneet riuhtaista itsensä ulos roolista jo aiemmin. Onneksi minäkin edes nyt.

Suuntaan nämä seuraavat sanani kaikille kaltaisilleni naisille. Riuhtaiskaa itsenne irti. Elämäni on nyt parempaa kuin koskaan. Älkää tyytykö, maatuko ja katkeroituko. Eläkää, rakastakaa ja pankaa kaikkea mikä liikkuu. Kyllä sitä voi tehdä vielä tässäkin iässä. Älkää ottako kirjaimellisesti vaan vartauskuvamaisesti. Minulla on tällä hetkellä vapaus, oma koti ja kolme rakastajaa. Olen jo yli viidenkymmenen, mutta selvästi alle kuudenkymmenen. Minulla ei ole tarvetta mennä huutamaan keskustelupalstoille. Minä olen nainen ja minä rakastan elämää.

Te ette voita mitään sillä, että uhrauduttu jonkun isomman edessä. Tämä elämä on se iso. Kenelle sinä tätä elämää elät? Kysy se kysymys aamuisin itseltäsi. Teetkö sitä, mitä haluat tehdä? Miksi et tee? Mitä odotat? Jos sinun muka on pakko olla siinä toimimattomassa liitossasi niin ota edes rakastaja, sillä hyvin todennäköisesti puolisollasi on jo sellainen.

Tässä kulttuurissa ei kai saisi sanoa olevansa onnellinen, mutta minä olen. Heittäkää kiviä päälle, minua se ei haittaa, mutta omat kätenne siinä väsyvät.

Kiitos että annat alustan tällaiselle. Minä olen sinun kanssasi ottamassa kiviä kiinni.

Naiset, eläkää!

X