havaintoja parisuhteesta

”Olen kasvanut hyvin kasvatettujen poikien ja miesten ympäröimänä ja tottunut naisia kunnioittavaan kohteluun”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Hei Sami,

pyysit tarinoita seksiin liittyen joten tässä tulee.

Olen 31-vuotias nainen, hiljattain eronnut. 16-vuotiaasta asti olen seurustellut kahdessa pitkässä parisuhteessa, välissä vain muutaman kuukauden sinkkuaika. Ensimmäisessä siksi, että niin kuului tehdä odottaen niitä lapsia, avioliittoa, omakotitaloa. Toisessa siksi, että edelleen luulin parisuhteen olevan normi ja itseisarvo. Nyt vanhempana ja viisaampana, vapaaehtoisesti lapsettoman identiteetin omaksuneena, perheen sekä yhteiskunnan vanhanaikaiset odotukset hylänneenä ja omat tarpeeni tietävänä tunnen olevani enemmän elossa kuin koskaan.

Olen erottuani kokeillut erilaisia seuranhakufoorumeita ja voi luoja miten onnellinen milleniaali voikaan olla tajuttuaan syntyneensä juuri oikeaan aikakauteen. En lainkaan häpeää vaan pikemminkin ylpeyttä tuntien voin vain kehua niitä seksikumppaneita, joita olen tähän mennessä tavannut. Selvinpäin tapahtuneen keskustelun, kahvittelun ja/tai iltakävelyn myötä tutustumisen kautta seksiin päätyminen yhteisymmärryksessä molempien tarpeet huomioiden on täydellinen vastakohta niihin surullisiin baari-illan jatkoihin.

Olen itse kasvanut hyvin kasvatettujen poikien ja miesten ympäröimänä ja tottunut naisia kunnioittavaan kohteluun, mutta silti herrasmiesmäinen kohtelu ja naisten nautinnosta huolehtiminen sinkkujen ”seksimarkkinoilla” ovat positiivisesti yllättäneet. Olen kokenut niin kosteaa, tajunnanräjäyttävää ja koko kehoa värisyttävää nautintoa, että haluaisin huutaa ja mainostaa tästä koko maailmalle.

Silti harmikseni koen, että aiheen ympärille kietoutuu vielä jotain salattua ja häpeällistä. Ehkä maailma vielä muuttuu ja tulevaisuudessa on ihan hyväksyttävää, että nainenkin aktiivisesti etsii seksiseuraa – ovathan kaikki kuitenkin tasapuolisesti oikeutettuja nautintoon ja ennen kaikkea kuulluksi tulemiseen.”

Lue myös

X