Havaintoja parisuhteesta

”Olen myynyt naisille seksiä rahasta”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen myynyt naisille seksiä rahasta. Luin tulevan ostajan mietteitä sivustoltasi. Itse en koskaan mainostanut itseäni missään, vaan naiset suosittelivat minua toisilleen, aina en pyytänyt rahaa, moni maksoi omantunnon ja maksukykynsä mukaan tai oli maksamatta.

Taidan olla luonteeltani miellyttäjä ja nautin jos saan toisen tuntemaan olonsa hyväksi ja halutuksi. Monelle riitti kun sai huomiota ja tuntemaan itsensä seksikkääksi. Osa nautti olla alistettuna, ja vaikka itse en tykkää varsinaisesti alistaa, mutta kun näkee miten toinen jostain nauttii, tulee myös itselle hyvä olo siitä.

Mitään orkkutakuuta en antanut, toisaalta yli puolet halusivat läheisyyttä ja seuraa enemmän kuin yhdyntää. Monelle riitti hyväilyt, huomioiminen ja aidosti kuunteleminen. Varasin koko yön tapaamisia varten, monet aamupalat on tullut tehtyä heille.

Se mikä oli kaikille tärkeintä, en vaatinut uudelleen tapaamista ja kylällä en moikannut, mistä kirjoittajakin mainitsi, humalaisia en tavannut, paitsi muutama hyvin estoisen kanssa nautimme pari lasia viiniä. On kyllä hassua ainetta, miten jotkut muuttuvat ihan täysin pikku hiprakassa.

Joidenkin kanssa muistutti enemmän mielenterveystyötä, mutta kun muuten oli kiinnostava ihminen, homma oli mukavaa ja palkitsevaa. He edustivat julkkiksista, tavallisiin perheäitiin ja kaikkea siitä väliltä.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään vaatimuksia kumppanin ulkonäön suhteen ja minua on aina kiinnostanut ihminen vaatteiden alla ja miten erilaisia olemme alasti. Piirsin ja kuvasin nuoruudessa paljon erilaisia vartaloita.

Yllättävän usein naiset halusivat lopuksi minunkin tulevan, no samahan se on itsellä naisten kanssa, haluaa että hänkin nauttii, no tuli opittua tulemaan ilman sen kummempaa tyydytystä, kuin vessassa kävisi.

Viimeisin, on jo aikaa vähän vierinyt, oli suhteellisen kokematon seksin ja seurustelun suhteen, alallaan menestyvä 40 -vuotias nainen, halusi tietää mistä on jäänyt paitsi.

Hän tykkäsi meidän illanvietoista, kävimme muutaman kerran myös seinäkiipeilyssä ja vastaavissa. Hän ei kaivannut elämäänsä asuin tai seksikumppania.

Itsellä kynnys maksaa seksistä on korkea. En usko että pystyisin nauttimaan. En koe tekeväni mitään moraalitonta, että minulle maksetaan seksistä. Koen antavani palvelua, jota moni kaipaa ja tarvitsee. ”

 

X