Havaintoja parisuhteesta

”Olen niin onnellinen, että tuntuu kuin pakahtuisin”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

En ole ennen kommentoinut artikkelejasi, lukenut vain. On tuntunut etten osaa sanoa mitään kovin nasevaa tai viisasta, mitäpä tämmöinen nuori tytönhupakko näistä asioista mitään ymmärtää: omaa ikää ei ole edes kolmeakymmentä ja pisin parisuhde on kestänyt kolme vuotta. Mutta nyt tuntuu että pitää sanoa, vaikka ihan vastapainoksi, kun luin taas kommentin ettet kirjoita mitään kaunista ja vastasit, ettei kauniita tarinoita lueta.

Tästä tulee pitkä kommentti, mutta mitäpä siitä, joskus pitää levittää positiivisuuttakin. Minä luen ja osaan lukea rivienvälisenkin kauneuden lähes joka tarinasta.

Tähän alkulauseeseen osaan samaistua hyvin, paitsi ollakseen minun suustani, se on jäänyt kesken. Minun lauseeni loppuisi ”jolta saan kaiken, mitä tarvitsen”.

Olemme olleet nykyisen poikaystäväni kanssa yhdessä noin vuoden verran ja olen tästä suhteesta niin onnellinen että melkein hirvittää (tiedäthän sanonnan ettei mikään hyvä kestä loputtomiin).

Ajattelen, että jokainen ihminen ansaitsee itselleen sopivan kumppanin ja koska me olemme kaikki erilaisia, jokaiselle tämä tarkoittaa erilaista kumppania. Minulle se on tällainen: hän on hellä ja huomaavainen, käyttää kauniita sanoja ja tuntuu, että aina hän osaa sanoa ne juuri oikeat sanat.

Seksi on tosi hyvää ja sen jälkeen silmiinsä voisi upota tunneiksi. Hänellä on yhtä kamala huumorintaju kuin minullakin.

Minun täydellisen pakettini olennainen OSA on se, ettei mikään ole täydellistä. Meillä kummallakaan ei ole täydellistä vartaloa, hänellä olisi enemmän intoa saavuttaa sellainen, minä en vain osaa siinä tukea/auttaa tarpeeksi.

Ja pitää saada riidellä joskus, vaikka harvoin meistä kumpikaan on oikeasti vihainen. Mutta pitää saada vähän härnätä ja antaa toisen tehdä samaa. Ja sitten muka riidellä ja muka sopia.

Mutta meidän täydelliseen olemiseen kuuluu myös oma aika ja tila. Välillä otetaan ”etäpäiviä” toisistamme, ollaan omissa osoitteissa, nähdään omia kavereita ja tehdään omia juttuja. Välillä nämä ajat on lyhyempiä, välillä pidempiä, 2-4 päivää siinä yleisimmin on omaa möllöttelyä.

Ja sitten ollaan taas ja nautitaan toistemme seurasta.

Meillä puhutaan suoraan omat mielipiteet ja kaikki muukin (lähinnä koska kumpikin on myöntänyt olevansa niin tyhmä, ettei ymmärrä vihjailuista tuon taivaallista) ja annetaan toisen olla juuri sellainen kuin on. Joka päivä. Kun minä oon tänään ihan paska ja känkkäränkkä niin saan olla, huomenna olen varmaan jotain muuta. Ja kun sinulla on tänään pää tuskaisen täynnä työjuttuja, minä voin lukea kirjaa toisessa nurkassa ja antaa sinun olla, illalla voit käpertyä kainaloon, mutta vain jos sinusta tuntuu siltä.

Tässä suhteessa minulla on ensimmäistä kertaa täysin sellainen olo että minä olen hyvä juuri tällaisena kuin olen ja minä riitän. Aina ennen minusta on kaiveltu vikoja ja aina on jotain mitä en ole ja mihin en riitä. Nyt saan olla minä ja minua rakastetaan tällaisena epätäydellisenä otuksen.

Ja minä rakastan tuota toista epätäydellistä ihmistä. Koska meidän epätäydellisyyden sopii hyvin yhteen, sitä on minun mielestä täydellinen parisuhde. Ja minä saan olla siitä onnellinen.

Kiitos kun luit tämän siirappisen lässytyksen, onnellisuus pitää joskus saada huutaa ääneen ettei se pakahduta.”

Lue myös

X