Havaintoja parisuhteesta

”Olen ollut 25 vuotta parisuhteessa saman ihmisen kanssa ja silti onnellinen”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Minua harmittaa. Tuntuu kuin olisin jotenkin viallinen, kun olen ollut pitkään naimisissa saman ihmisen kanssa ja vieläpä onnellinen tässä suhteessa. Monesta paikasta saa lukea, ainakin rivienvälistä, että minun ei pitäisi olla onnellinen, tai ei ole mahdollista olla onnellinen. Olen vain tyytynyt johonkin minulle sopimattomaan, enkä ymmärrä edes voivani huonosti. Pitkät avioliitot eivät ole tässä Tinder-ajassa kovin mediaseksikkäitä. Aivan kuin olisin vanhoillinen entisten sukupolvien toisintaja, joka ottaa vastaan parisuhteen arvot annettuna. Arvot, jotka eivät tähän aikaan enää sovi.

Kaksi viimeistä lausetta on melkein suora kopio tälle blogisivustolle kirjoitetusta blogista. Blogi, joka on hyvin moderni ja silmiä avaava, mutta jossa ei ole usein annettu positiivista ääntä meille vuosikymmeniä parisuhteessa olleille ja pitkiä parisuhteita arvostaville. Tai kyllä minä arvostuksen meitäkin kohtaan täältä löydän ja olen samaa mieltä bloggarin kanssa siitä, että huonossa ja toimimattomassa parisuhteessa ei tietenkään kenenkään pidä olla, mutta harvoin ääneen pääsee meitä, joille pitkä parisuhde ei ole pelkää tavanvuoksi yhdessä olemista ja pakkopullaa.

Minä haluan antaa äänen meille mediaseksittömille aviopareille.

En pidä sanasta perinteinen, koska ihmisillä on omat perinteensä. Käytän sitä silti tarinassani. Koen eläväni perinteisessä parisuhteessa. Siinä tyttö ja poika ovat tavanneet nuorena. Meidän tapauksessamme poika oli 18 ja minä olin 16. Tuosta ihastumisesta tulee huomenna täyteen 25 vuotta. Aiomme juhlistaa päivää syömällä lastemme kanssa hillomunkkeja. Miksi hillomunkkeja? Siksi, koska olin ostamassa niitä kaupasta 25 vuotta sitten perheemme mökkipaikkakuntamme kyläkaupasta, jossa myyjänä oli kesätöissä poika, johon päätä pahkaa ihastuin.

Vieläkin olen ihastunut häneen. Tietenkin ihastuminen muuttui ensin rakastumiseksi ja sen jälkeen rakastamiseksi. Meidän 25 vuoden ajanjakoon kuuluu yksi kolmen vuoden ajanjakso, jolloin olisimme voineet erota hyvästä syystä montakin kertaa. Jokin voima piti meitä yhdessä ja onneksi piti. Minulla on maailman ihanin puoliso. Minun silmissäni hän on yhä kyläkaupan kassalla seisova pisamanaamainen poika, joka katsoi syvälle silmiin sanottuaan minulle hillomunkkien hinnan.

Ymmärrän hyvin sen, että monen parin ensirakkaus ei kestä loputtomiin. Mekin olemme alkaneet seurustella hyvin nuorena. Emme me tuossa hetkessä voineet tietää, että mihin suuntaan lähdemme myöhemmin kasvamaan. Meillä on käynyt satumainen tuuri, koska olemme kasvaneet samaan suuntaan. Siksi minä en halua olla yksi heistä, jotka kovaan ääneen tuomitsee tai kritisoi pareja, joiden parisuhde ei kestä niin kuin meidän on kestänyt. Kaikilla ei käy samanlainen tuuri kuin meillä on käynyt, jossa kaksi ihmistä tuntuu olevan toisilleen. Se on kuitenkin mahdollista. Siksi haluan tämän tarinani jakaa.

Eikä meidän suhteemme ole ollut yhtä rakkaudellista ilotulitusta koko ajan. Olemme saaneet kolme lasta. Kokeneet yhden konkurssin. Joutuneet käymään syöpädiagnoosin ja hoidot lävitse ja viettäneet monta ahdistavaa iltaa sen kysymyksen äärellä, että jaksammeko me yhdessä tämän vai olisiko tämä jopa helpompaa erillämme. Kaikki eivät selviä, mutta en koe, että me olisimme jotenkin vahvempia kuin muut. Ehkä meillä on ollut tarpeeksi rakkautta toisiamme kohtaan, että olemme selvinneet. Toiset tekevät omat ratkaisunsa ja se on heidän asiansa. En koe olevani parempi parisuhteessa ja rakkaudessa kuin hekään, jotka joutuvat elämässään kokemaan avioeron.

Olen varma siitä, että miksi tämä on jatkunut ja jatkuu hamaan loppuun saakka, on se loppu sitten milloin tahansa. Vaikka olemme kasvaneet samaan suuntaan ja meillä on pääosin sama arvomaailma, niin persoonina olemme aivan erilaisia. Minä pikkutarkka stressaaja ja mieheni suurpiirteinen haahuilija. Tietenkin on hetkiä, jolloin piirteemme saa toisemme raivon valtaan, mutta silti me kunnioitamme ja arvostamme toisen persoonallisuutta ja annamme niille molemmille tarvittavan tilan hengittää. En minä voisi hänen persoonallisuuttaan muuttaa, enkä edes halua. Olen rakastunut hänen haahuilevaan persoonaan, vaikka se minua pikkutarkkana stressiperseenä häiritseekin toisinaan.

Huomenna syömme yhdessä hillomunkkeja ja juomme sen kanssa omenalimonadia. Jälkimmäinen lasten toiveesta. Nuorimmainen lapsistamme haluaa leikkiä kauppaleikkiä, jossa hänen isänsä istuu kaupassa myyjänä ja lapsi itse haluaa esittää minua, joka menee kauppaan ja rakastuu häneen. Miten voisin häntä kieltää leikkimästä tuota leikkiä.

Olemmehan leikkineet mieheni kanssa tätä parisuhdeleikkiämme jo 25 vuoden ajan. Kyllä sitä voi leikiksi kutsua, koska sitä sen pitää olla. En voisi keksiä parempaa tapaa viettää rakkauden 25 vuotispäivää kuin syömällä hillomunkkia niin, että yrittää olla nuolematta sokeria suupielistä välillä. Ehkä illalla lasten mentyä nukkumaan olemme toistemme sylissä ja rakastelemme. Ehkä. Ei se pakollista ole. Rakastamme siitä huolimatta.

Ajattelen, että tästä hetkestä jopa ikuisuuteen.”

Lue myös

X