”Olen rikki olemaan vuoroviikkovanhempi”
”Olen rikki.
Olen rikki siitä, että elämä on niin sirpaleista. En haluaisi elämää, jossa minulla on joka toinen viikko kaksi lasta ja joka toinen viikko vain itseni. Minä en tätä halunnut, mutta minä en tälle mitään voinut.
Olen aina ollut perheihminen. Halunnut kokonaisen perheen, joka yhtenä yksikkönä on toistensa puolella. Luulin jo sellaisen saaneeni, mutta viime syksynä kaikki tuo kaunis mureni minun altani. Mieheni halusi erota. Hän ei halunnut enää samaa kuin minä haluan.
En halua mennä eron yksityiskohtiin tai syihin, sillä en halua levittää yksityisasioita varsinkaan ilman mieheni lupaa. Meidän läheisemme voisivat tunnistaa meidät tarinasta ja sitä en halua. Sen kerron, että eroon ei liittynyt mitään dramatiikkaa, paitsi ehkä se, että perheemme hajosi. Siinä on varsinkin minulle dramatiikkaa aivan tarpeeksi.
Mieheni oli tehnyt omaa eroansa jo pitkään. Siksi hän pääsi siitä nopeasti jaloilleen. Minulle kaikki tuli kaikesta huolimatta yllätyksenä. Tiedän toki sen, että tunnelma välillämme tulehtui ja kiristyi keväästä lähtien, jolloin koronatilanne sulki meidät samaan tilaan kuukausien ajaksi. Emme päässeet ongelmiamme karkuun edes töihin. Tuo aika etätöineen ja etäkouluineen oli raskas ja toi ongelmat suhteessamme esille.
Minulle vuoroviikkovanhemmuus on ollut myrkkyä. Minulle tämä sopimus tietenkin kävi, sillä ei minulla olisi ollut mitään syytä vaatia miehelleni vähemmän aikaa lastemme kanssa kuin itsellenikään. Varsinkin, kun lapsillemme isä on todella tärkeä. Silti käytäntö on ollut minulle tervan juontia. Minä en tunnu sopeutuvan tähän uuteen arkeen milloinkaan. Joka toinen viikko tuntuu raskaalta hoitaa yksin kaikki asiat ja joka toinen viikko tuntuu koti täydellisen tyhjältä. Ehkä ajan myötä alan oppimaan olemaan yksin ja jopa arvostamaan sitä. Helppoa tämä ei ole.
Olen lukenut jostain, että on vanhempia, jotka kadehtivat sellaisia vanhempia, joilla on joka toinen viikko lapsivapaata. Siten saa aikaa vain ja ainoastaan itselleen. Aikaa mihin? Ikävöimiseen? En minä lapsia halutessani ja niitä saadessani ajatellut, että teen niitä itselleni vain joka toiseksi viikoksi. Minä halusin perheen ja lapsiarjen ja lapsiarjesta on viety minulta puolet pois. Jos joku sellaista kadehtii, niin siitä vain. En vielä vain jaksa ymmärtää, että mitä kadehdittavaa siinä on. Itse kadehdin vanhempia, jotka saavat perheen ympärilleen joka ikinen viikko. Vaihtaisin osani ihan milloin tahansa. Ei pelkästään siksi, että en osaa olla yksin ilman lapsia, vaan siksi, että olisi toinen aikuinen jakamassa raskasta lapsiperhearkea.
Nyt on menossa lapseton viikko. Vaihto sunnuntaina. Siksi minulla on aikaa kirjoittaa. Tälläkin hetkellä tuntuu siltä kuin tämä koti olisi vain asunto. Kodiksi se muuttuu jälleen sunnuntaina, kun lapset tulevat ovesta sisään. En minä täällä joka hetkessä sure ja pyrin tekemään sellaisia asioita, mitä yksin kahden lapsen kanssa on haastava tehdä. Niin, että viikko lasten kanssa olisi mahdollisimman puhdas kaikesta muusta kuin lasten kanssa olemisesta, sillä kun on viikon ilman lapsia, niin lapsiviikon aikana haluaakin olla mahdollisimman paljon läsnä.
Kuten totesin, ehkä tämä muuttuu ajan kanssa helpommaksi. Jos jollakin on jotain lohduttavaa sanottavaa tähän, niin saa sanoa.”
Kommentit
Meillä eron alussa toinen hoiti yhden harrastuksen ja minä hoidin toiset harrastukset. Lapset näkivät kumpaakin vanhempaa kumpanakin viikkona. Nukkuivat ja söivät toki vuoroviikoin toisen vanhemman luona. Järjestelystä ei tullut yksinäisyyden fiilistä. Tosin useammat illat olivat kiinni. Lasten harrastuksiin viemistä toiselle voi siis miettiä yhdeksi ratkaisuksi, että on enemmän laatuaikaa lasten kanssa kummallaki viikolla. – Tämä tosin meillä muuttui, kun ex-mies löysi uuden naisen ja vaati, että hoidamme lapset kokonaan harrastuksineen omilla viikoillamme… tätä järjestelyä ei ollut lastenvalvojan kanssa tehdyssä sopimuksessa, eikä sellaista varmaan pystyisi tekemäänkään lainpitävänä.
Kommentit
Ymmärrän täysin. Erosin ja nuorimmainen jäi isänsä luo käytännön syistä. Se oli elämäni kauheinta aikaa niiltä osin vaikka olin todella onnellinen uudessa suhteessa. Toki lapsi oli luonani joka viikonloppu mutta silti. Itkin joka sunnuntai kotimatkan kun olin vienyt lapsen isälleen. Vaikka olimme päivittäin yhteydessä oli ikäväni jatkuva. Mutta kaikkeen tottuu,jossain määrin. On vain alettava tekemään itselle mieleisiä asioita kun sille on aikaa. Ei kannata jäädä ikävään vellomaan vaan ajateltava että kohta saa taas lapset luokseen,positiivisen kautta. Toivotan Sinulle hyvää ja helpompaa jatkoa!
Samaistun täysin. Aivan kun mun fiilikset ja tarinan ois joku pukenut sanoiksi..
Itselläni fiilikset on jostain syystä mennyt vähän toisin. Meillä on nyt 1,5 vuotta vuoroviikkovanhemmuutta takana. Itse lukeuduin aluksi niihin vanhempiin joka sai helpottuneena viedä lapset raskaan viikon jälkeen toiseen, ihan yhtä turvalliseen kotiin. Alku oli todella raskasta ehkä juurikin sen takia, että pyöritti yksin sitä rulettia ilman toista aikuista. Etäkoulu vei voimat viime keväänä ja vaikka sunnuntaina vaihtopäivänä tyhjä asunto tuntui kolkolta, sain hengähtää.
Nyt kun olen saanut arjen toimimaan hyvin, eikä lapsiviikot vie enää niin paljon energiaa, ikävöin lapsia enemmän. Lapset on niin pieniä vielä, että heistä ei paljoa kuulu kun ovat isällään. Mikä on tietysti hyvä, he ovat tottuneet siihen, että nyt on iskän vuoro olla vanhempi. Mutta itse kokee tyhjyyttä kun ei olekaan vanhempi kuin vain joka toinen viikko. Osaan kyllä nauttia ajastani yksin, mutta monta kertaa viikon aikana huomaan odottavani enemmän seuraavaa viikkoa ja vähemmän sitä seuraavaa. Odotan kiirettä, pyykkäämistä, läksyjen tekoa, riitojen selvittelyä. Koska se on sitä elämää, mitä oletti elävänsä viikosta toiseen. Mutta lapset kasvavat ja tiedän, että kohta heitä näkee lähes yhtä vähän vaikka olisivatkin kotona. Kohta ei enää mutsin seura kiinnosta ja silloin on hyvä muistella niitä viikkoja jolloin katsottiin yhdessä leffoja ja syötiin karkkia vaikka oli maanantai. Puolet ajasta on sitä kun olet läsnä 100% ja se on parempi kuin se, että olisit koko ajan läsnä 50% ajasta.
Hyvin pystyi samaistumaan. Itse olleena reilut 2 vuotta vuoroviikkovanhempana, ovat olleet kyllä haastavia, mutta kaikesta olemme kuitenkin selvinneet. Se tunne kun tulet yksin kotiin ja istahdat sohvalle, kaiken hälinän väistyessä pois alta. Sanat eivät edes riitä kertomaan sitä tyhjyyden tunnetta, kun joka toinen viikko toivotat vain itsellesi hyvää yötä. Tosin nykypäivänä arvostan enemmän lasten kanssa yhteistä aikaa kun ikävöi, ja näkee heitä harvemmin.
Meillä eron alussa toinen hoiti yhden harrastuksen ja minä hoidin toiset harrastukset. Lapset näkivät kumpaakin vanhempaa kumpanakin viikkona. Nukkuivat ja söivät toki vuoroviikoin toisen vanhemman luona. Järjestelystä ei tullut yksinäisyyden fiilistä. Tosin useammat illat olivat kiinni. Lasten harrastuksiin viemistä toiselle voi siis miettiä yhdeksi ratkaisuksi, että on enemmän laatuaikaa lasten kanssa kummallaki viikolla. – Tämä tosin meillä muuttui, kun ex-mies löysi uuden naisen ja vaati, että hoidamme lapset kokonaan harrastuksineen omilla viikoillamme… tätä järjestelyä ei ollut lastenvalvojan kanssa tehdyssä sopimuksessa, eikä sellaista varmaan pystyisi tekemäänkään lainpitävänä.