”Olen vitun kyllästynyt olemaan vain äiti”
Teksti on suora ja rehellinen. Kertojana noin kolmekymppinen kolmen lapsen äiti.
”Olen vitun kyllästynyt. Olen väsynyt tähän kaikkeen. Lapsiperhearjesta 90 prosenttia on ollut kymmenen vuoden ajan minun vastuullani. Tiedän, että tässä on helvetin paljon omaa vikaa. Olen antanut tämän tapahtua ja mahdollistanut tapahtuneen.
Itse olen jäänyt hoitamaan lapsiani kotiin. Olen käynyt myös töissä, mutta silti se ei ole pienentänyt vastuuta lapsiarjesta yhtään. Yhä olen tehnyt lähes kaiken yksin. Olen minä välillä asettunut poikkiteloin vastaan. Pyytänyt, anonut, itkenyt, raivonnut ja huutanut. Tehnyt vittu kaikkea muuta paitsi lähtenyt.
Nuoruuteni on jäänyt lähes elämättä. Olin vähän päälle 20, kun sain ensimmäisen lapsen. Siihen loppui nuoruuteni. Ei se koskaan edes kunnolla alkanut, koska elin kotona asuessani suojattua elämää. En saanut käydä missään ja kun olin vapaa menemään, niin olinkin jo raskaana. Sen jälkeen minusta tulikin äiti ja muuta roolia minulle ei ole tarjottu. Toisen kerran tulin raskaaksi kierukan läpi ja äitiroolini jatkui entistä tiiviimpänä.
Minulla ei ole ollut aikuisiässä sitä minua, minää. En tiedä edes kuka oikeasti olen äitiyden ulkopuolella. Minulla ei ole kokemusta siitä, että miltä tuntuu olla vapaa, miltä tuntuu nauttia vapaudesta. Minulla ei ole ollut vapautta mennä. Sitten kun olen yrittänyt päästää irti, mennä jonnekin, niin joo, on minulle annettu sellaista pieniä irtiottoja, mutta nekin pitää suunnitella tosi hyvissä ajoin ja anoa suurin piirtein kolmena kirjallisena kappaleena ja siltikin olen niissäkin hetkissä päävastuussa aivan kaikesta.
Tiedätkö, kun se vapaudenkaipuu on ihan hirvittävän suuri. Mä olen niin vitun kyllästynyt olemaan vain näiden lasten kanssa. Kauheeta se on sanoa, tiedän sen. Totta kai he ovat hirvittävän tärkeitä ja rakkaita, enkä vaihtaisi elämää lapsettomaksi. Olen vain kyllästynyt olemaan pelkkä äiti. Olen kyllästynyt olemaan kaikesta vastuussa.
Pääsen minä välillä yksin. Joskus lenkille ja kaupassa käyn yksin. Kyllä, minulle vapautta on käydä kaupassa yksin. Tässä kohtaa saa nauraa. Sekin vapaus ei ole itselleni, koska haen perheelleni ruokaa, mutta saan olla edes sen hetken yksin, ilman lapsia.
Yksi lapsistani on vierastanut isäänsä, kun hän oli nähnyt häntä niin vähän, vaikka asuu samassa taloudessa. Kerran hän kysyi, että onko isä tulossa meille kylään. Lapset saattoivat nähdä isäänsä vain sunnuntaisin, usein silloinkin krapulaisen isän. Muun ajan hän on ollut paljolti poissa, töissä tai toisaalla, joten tiedän, että miltä tuntuu olla yksin kolmen lapsen kanssa, ihan vitun rankkaa.
Olen sitä mieltä, että kun ihmisellä on ympärillään tällainen ydinperhevittuhelvetti, niin ihmisellä pitäisi olla vapaus mennä välillä. Pitäisi olla lapsetonta aikaa olla yksin. Pitäisi olla yhteistä parisuhdeaikaa, mutta minulla on ollut aikaa vain lasteni kanssa.
Kun saisi olla vain minä. Kukaan ei kaipaisi, pyytäisi tai vaatisi. Saisi olla nainen. Haluttu ja rakastettu. Saisi tarvita itsekin syliä. Tulisi nähdyksi ja arvostetuksi. Ei tekojen kautta, vaan minuna. Naisena.
Saisi olla vapaa edes yhden viikonlopun.
Kommentit
Tiedän tunteen. 10 vuotta menin robottina hoitaen lähes kaiken niin kodin, lapset ja oman työni. Miehellä oli niin fyysinen työ että oli oikeutettu makaamaan soffalla kaikki illat puhelin kädessä 🤷 Jossain vaiheessa vain tuli mitta täyteen, ja oikeasti päätin lähteä enkä vain mielessäni suunnitellut. Siitähän nousikin kauhea paskamyrsky, mutta en perunut tällä kertaa päätöstäni.
Nyt olen ollut muutaman vuoden vapaa tästä suhteesta ja en voisi onnellisempi olla, nyt on myös minulla ns. omaa aikaa olla nainen, ei vain kodin- ja lastenhoitaja. Ainut mikä harmittaa on että miksi en lähtenyt aikaisemmin.
Joskus on vain oltava rohkea ja valita se hankalampi tie, se kyllä palkitsee aikanaan ❤️
Kommentit
Mä olen ihan tosi pahoillani sun puolesta!
Tuo oli kun mun elämä, sillä erotuksella että olin jokusen vuoden sua vanhempi kun sain ensimmäisen lapsen.
Omaa aikaa on ollut käydä kaupassa ostamassa perheelle ruokaa, joskus tunnin lenkki mutta sieltä palattua aina se kaikki on edelleen odottanut mua kotona, mitään ei ole tehty.
Mä pyysin, käskin ja lopulta itkin ja anoin miestä olemaan lasten kanssa/ omaa aikaa/ parisuhdeaikaa. Ei mikään auttanut, mä silti jäin ihan yksin vastuuseen kaikesta miehen tehdässä töitä, olemalla kavereitten kanssa, ryypätessä ja olemalla toisaalla. Meillä se toisaalla oli toinen nainen.
Nyt tässä vitun kyllästyneenä, väsyneenä ja aivan rikkinäisenä yritetään tehdä eroa, kaiken siihen liittyvän mä saan yllättäen tehdä yksin.
Jos mä voisin sanoa muutaman vuoden nuoremmalle itselleni neuvon niin se olisi ”Lähde, ei se ikinä muutu. Sä tulet aina huolehtimaan kaikesta yksin.”.
Kuulostaapa niin tutulta paitsi että mulla lapsia on seitsemän. Mies tuumasi tuossa yksi ilta, että hän luulee että mä nautin kaupassa käynnistä kun se on mun omaa aikaa. Sanoi että olen kaupassa aina sen kolme tuntia, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa! Vielä ennen koronaa sain omaa aikaa sillä, että ensin paiskin hirveästi töitä (ja ne kotihommat myös) ja sitten lähdin kaverin kanssa ulkomaille. Nyt sekin on jäänyt, koska korona. Kaipaan niin sitä, että saisin muutaman päivän olla rauhassa tästä härdellistä, jota kyllä halusin ja rakastankin, mutta se oma aika antaa niin paljon paukkuja taas jaksaa kotona oloa ja arjen pyöritystä. Mun kohdalla se lähteminen ei asiaa helpottaisi, koska sitten sitä rauhallista kaupassakäyntiaikaakaan ei ois
Tutun kuuloinen juttu! Mun vapaa-aikaa oli myös käydä ruokakaupassa. Sekin oli vapaata, jos PÄÄSI lähtemään vain toisen lapsen kanssa. Isä sen sijaan litkutti bisseä aamusta iltaan, mä kyllä sain myös VAPAUDEN käydä töissä, ja isälle jäi vielä enemmän aikaa juoda bisseä, kun lapset laitettiin hoitoon kun eihän hän nyt kertakaikkiaan jaksanut aamusta iltapäivään omia lapsiaan. Ainakaan selvin päin. Yhtenä päivänä otin ja lähdin. Katunut en ole kertaakaan. Rankkaa on ollut, mutta nyt mulla on myös ihan oma elämä. Mulla on myös ne lapset, mulla on myös mies, mutta mulla on myös _vapaus_ lähteä vaikka viikonlopuksi kaverille kittaamaan viiniä, ja tuo ihminen jota mieheksi jo ihan kehtaakin kutsua, jää kotiin jopa mun lasten kanssa. Elämä on tasan kerran, ja se on nyt. Ainoa mitä kadun, on se, etten lähtenyt jo paljon aiemmin! Jokunen vuosi vielä odotellaan, sitten me nakataan reput selkään ja lähdetään seikkailemaan, koska sitten me ollaan hoidettu täysi-ikäiseksi asti nuo lapsoset ja meillä on koko maailma avoinna, koska niin kuin sanoin: Elämä on tässä ja N Y T ja Prisma jaksaa kyllä odottaa!
Minä tiedän mitä se on. Lähdin. Kerroin vain miehelleni että haluan olla onnellinen ja tuntea olevani nainen. Kertaakaa en ole katunut asiaa. Meillä mentiin viikko/viikko. Lapset sai isänsä ja mä sain omaa aikaa. Hoidan yhä edelleen kaikki lasten asiat mutta mulla on vapaus joka toinen viikko. Helppoa tämä ei ole mutta en vaihtaisi päivääkään pois.
Tiedän tunteen. 10 vuotta menin robottina hoitaen lähes kaiken niin kodin, lapset ja oman työni. Miehellä oli niin fyysinen työ että oli oikeutettu makaamaan soffalla kaikki illat puhelin kädessä 🤷 Jossain vaiheessa vain tuli mitta täyteen, ja oikeasti päätin lähteä enkä vain mielessäni suunnitellut. Siitähän nousikin kauhea paskamyrsky, mutta en perunut tällä kertaa päätöstäni.
Nyt olen ollut muutaman vuoden vapaa tästä suhteesta ja en voisi onnellisempi olla, nyt on myös minulla ns. omaa aikaa olla nainen, ei vain kodin- ja lastenhoitaja. Ainut mikä harmittaa on että miksi en lähtenyt aikaisemmin.
Joskus on vain oltava rohkea ja valita se hankalampi tie, se kyllä palkitsee aikanaan ❤️