Olenko tässä rakkauden vuoksi?

Parisuhde on ensisijaisesti rakkautta, intohimoa ja halua elää toisen ihmisen kanssa. Parisuhteen tarkoitus on tuoda elämään iloa, energiaa ja sisältöä. Jos se tuntuu hetki hetkeltä ja vuosi vuodelta joltain ihan muulta ja se tuntuu vievän enemmän energiaa kuin tuovan, niin parisuhteessa ei ole enää ensisijaista tarkoitusta. Pahimmillaan kyse saattaa olla riippuvuudesta. Joko henkisestä tai taloudellisesta riippuvuudesta.

Kolme esimerkkiä. Kaikki naisten kirjoittamia. Ensimmäisessä nainen havahtuu olevansa miehelleen pelkkä yhteisten lasten äiti ja taloudenhoitaja. Kuuden vuoden kotiäitiyden jälkeen hän haluaa ihan jotain muuta. Ilmoittaa miehelleen alkavansa opiskella itselleen ammattia ja aloittavansa harrastuksen.

Mies ei hyväksy. Alkaa tehdä pidempää työpäivää, jotta nainen ei pääse iltaisin ulos. Yrittää syyllistää naista siitä, että valitsee mieluummin uran kuin kotiäitiyden. Miehen mielestä pienen lapsen paikka ei ole päiväkodissa, mutta ei kuitenkaan ole itse valmis jäämään lasten kanssa kotiin. Tulee paljastaneeksi vanhoillisen asenteensa. Naisen paikka on kotona ja miehen töissä. Lopulta mies alkaa kiristää naista rahalla. Sanoo, että ei aio olla rahoittamassa millään tavalla vaimonsa opiskelua.

Toisessa esimerkissä nainen on jo alistettu taloudellisella riippuvuudella. Nainen on alkanut uskoa, että ei pärjää yksin. Pelkää menettävänsä elintason, johon on tottunut. Se on jopa syy sille, että hän sietää miehen huonoa käyttäytymistä. Hän kirjoittaa, että on valinnut tämän tavan elää ihan itse. Elää mieluummin kuolleessa avioliitossa kuin huonommassa elintasossa.

Viimeisessä esimerkissä nainen kirjoittaa katuvansa aiempaa käyttäytymistä miestänsä kohtaan. Hänen miehensä olisi halunnut erota. Nainen ei hyväksynyt. Alkoi kiristää miestä heidän lapsillaan. Voit mennä, mutta lapsiasi et tule sen jälkeen koskaan näkemään. Nainen kirjoittaa toimineensa ylpeydestä. Hän tiesi itsekin elävänsä pelkässä kulississa, mutta ei halunnut tulla jätetyksi. Hän olisi halunnut olla jättäjä. Mies ei suostunut pelkäämään. Lähti kiristyksestä huolimatta. Sanoi vaimolleen, että kerro sinä lapsille, minkälaisen ratkaisun olet tehnyt. Pelkkä kiristyshän se naiselta oli. Ei ollut pokkaa pitää uhkaustaan ja viedä lapsilta isää oman ylpeytensä vuoksi.

Rakastan riippumattomuutta. Rakastan suomalaista päivähoitojärjestelmää. Rakastan kaikkea rajat auki -toimintaa. Me olemme vapaita ja mitä vapaampia olemme, sitä aidompaa on rakkaus. Rakkaushan on sitä, että vaikka ovet olisivat kuinka levällään mennä, niin valitsee jäädä silti. Valitsee sen ensisijaisen syyn vuoksi, joka on halu ja rakkaus, ei lapset ja elintaso. Ne ovat niitä toissijaisia syitä.

Minusta on parisuhteen kannalta äärimmäisen tärkeää, että ei ole missään riippuvuussuhteessa puolisoonsa, vaan pelkässä rakkaussuhteessa. Onneksi Suomessa on järjestelmä, joka mahdollistaa tämän. Kenenkään ei ole pakotettu jäädä lasten kanssa loputtomasti kotiin. Tietenkin on eri asia, jos niin haluaa aidosti tehdä. Silloin se on oma vapaa valinta.

Se on sitä vain silloin, jos se perustuu vapaaehtoisuuteen eikä pakkoon. Aina niin ei ole, kuten ensimmäisessä kirjoittamassani esimerkissä huomaamme. Jokainen kirjoitus, jonka olen lukenut liittyen parisuhteessa olevaan riippuvuuteen ja pakkoon, on surullinen tarina. Sellaisia parisuhteita ei pitäisi olla ja jos on, niistä pitäisi keinolla millä hyvänsä päästä lähtemään pois.

Pitäisi, koska rakkauteen ja vapauteen perustuva parisuhde on hämmentävän kaunista. Miten sen lyhyesti sanoisi. Se on kuin olisi paikassa, josta ei koskaan tahtoisi lähteä pois.

Tuntuu kun olisi kotona.