Olet sankari myös ilman seitsemää ällää

Jokin aika sitten julkaistiin ylioppilaskirjoitusten tulokset. Heti seuraavana päivänä muutamassa huomaamassani lehtiartikkelissa kerrottiin sankaritarina kahdeksas ällää kirjoittaneesta oppilaasta. Onnea hänelle. Hieno saavutus.

Hieno saavutus ei tänäkään vuonna ollut kulma, jolla tuloksista kirjoitettiin. Esille nostettiin jälleen kerran tuhannen ällän sankarisuoritukset. Vähättelemättä saavutusta, itse kaipaisin joskus artikkelia ihmisistä, jotka juuri ja juuri monen vaikeuden keskellä kirjoittivat itsensä ylioppilaaksi heikommilla arvosanoilla.

Me olemme työtä ja puurtamista arvostava kansa. Hyvä työhenkilö on parasta mitä ihminen voi elämässään ympäristölleen antaa. Ja sitä ihmiset antavat ja sitä myyttiä ruokitaan juuri sillä, että esille nostetaan ne parhaiten menestyneet. Kahdeksan ällän rinnalla oma menestys tuntuu riittämättömältä.

Hyvä työmies oli myös eräässä lehden artikkelissa aikoja sitten puhunut mies. Hän istui pilkillä ja kertoi kahden avioeron ja kahden sydänkohtauksen jälkeen havahtuneensa siihen, että minkä palkinnon hän on saanut 14 tunnin ympärivuotisilla työpäivillä. Stressiperäisen sairauden ja yksinäisyyden. Voisi sanoa, että hän on kulttuurimme uhri.

On kerrottu, että jo yläkoulun kahdeksasluokkalaiset kärsivät vakavista stressioireita. Tuolloin nuoret ihmiset taistelevat paikoista haluamiinsa lukioihin. Lukioihin, joista saattaa päästä kolmen vuoden päästä lehtiartikkeliin kahdeksan ällän kanssa.

700 000 suomalaista käyttää mielialalääkkeitä. Tämä ei tietenkään ole suoraan verrannollinen siihen arvostukseen, jota työllemme annamme, mutta väitän, että häivähdys siitä on sitä.

Pakko minun on juoda välillä todella paljon, jotta voin ajatella muuta kuin työtä. Niin kirjoitti minulle vuosia sitten eräs perheensä menettänyt mies. Sen hän menetti olemalla koko ajan poissa kotoa. Elämä on valinta ja usein ihminen tulee valinneeksi työn, koska sitä tässä yhteiskunnassa arvostetaan ihmissuhteita enemmän.

Hän oli hyvä työmies. Niin alkaa moni muistokirjoitus. Sitten luetellaan tittelit ja työpaikat. Koskaan kirjoitus ei ala lauseella, että hän oli hyvä ihminen ja loistava ihmisten kanssa.

Ehkä tämä uskonnon kaltainen suhtautuminen työntekemiseen on murentumassa ja tulevat sukupolvet eivät tapa itseään suorittamalla. Toki merkit eivät ole välttämättä hyvät viitaten esimerkiksi stressiperäisen ongelmien yleisyyteen nuorten keskuudessa.

Minä haluan monipuolisuutta siihen, kun käsitellään ihmisten menestystä. Haluan tarinoita, joissa kirjoituksista mennään läpi rimaa hipoen, mutta silti. Yhtä lailla he ovat sankareita kuin kaikki muutkin. Itse asiassa, minun silmissäni suuret sankarit tulevat sieltä, missä ihmisillä on uskallusta kyseenalaistaa vallitsevia normeja ja sukupolvelta toiseen siirtyviä pakkoajatuksia.

Koska sieltä saapuu usein myös muutos.