havaintoja parisuhteesta

”Olin mustasukkaisuudella rikkirakastettu”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Rakkaus. Maailman kaunein asia sen täyttäessä mielen ja kehon. Sen ollessa vapaata.
Se voi myös satuttaa ja ahdistaa.

Olin rakastunut, niin kuin silloinen kumppanikin. Alku oli ihanaa kevein askelin kärrynpyörien heittelyä, auringonpaistetta ja puhtaan pyykin tuoksua.
Kun aikaa oli kulunut, mielestäni aivan liian vähän, kumppani alkoi puhua yhteenmuutosta. Palantunne kurkussa nieleskelin ahdistusta. Hän sanoi rakastavansa niin paljon, että halusi jakaa jokaisen aamun ja illan kanssani. Hän sanoi, että jos häntä oikeasti rakastaisin, muuttaisin hänen kanssaan yhteiseen kotiin. Tunteeni olivat ristiriitaiset pakokauhun ja rakastamisen taistellessa pääni sisällä.

Soimasin itseäni itsekkyydessä kieriskelystä ja lopulta vastoin omaa vahvaa intuitiota muutimme yhteen. Tarvitsemaani omaa aikaa, ympärilläni olevaa happea ei enää ollut. Työpäivät venyivät pidemmiksi, töistä kotiin kävely kävi verkkaisemmin. Ennen oli aina kiire kotiin. Nyt kotiinmeno ahdisti.
Tunsin olevani vieras itselleni. Suostuin toista miellyttääkseni luopumaan aikaisemmasta elämästäni, joka olisi antanut paremmat takeet hyvänä kumppanina olemiseen. Jos olisin saanut ladata virtapankkini ensin rauhassa täyteen, olisin jaksanut olla täysillä toiselle läsnä, rakastaa ja koskea. Tilanteessa, johon omasta kiltteydestä johtuen olin ajautunut, olinkin sisäänpäinkääntynyt ja surullinen. Ahdistunut toisen kokoaikaisesta tarpeesta tulla huomatuksi.

Jonkin ajan kuluttua pahin tapahtui. Hän otti väkisin tarvitsemansa läheisyyden. Minä hajosin palasiksi.
Järkihän sen jo sanoo, ettei sellaisella suhteella ollut tulevaisuutta.

Nyt ympärilläni on happea, jota hengittää syvin, hitain vedoin. Se on sisäisen rauhani resepti. Se mahdollistaa olemaan vielä joskus lämmin, huomioiva ja hymyilevä puoliso, kunhan sille ei kukaan ole mustasukkainen.#

Lue myös

X