Havaintoja parisuhteesta

”Olin surkea puoliso”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Haluan kertoa teille oman tarinani siitä, kun olin surkea puoliso. Tästä voitte kirjoittaa itsellenne listan siitä, minkälainen puoliso teidän ei pitäisi koskaan olla ja minkälaisen puolison kanssa koskaan olla.

Olen mies. Noin neljäkymmentä. Olin kymmenen vuotta suhteessa, josta puolisoni olisi pitänyt heivata minut pois huomattavasti aiemmin.

Ihan alkua lukuunottamatta en huomioinut puolisoni olemassaoloa kuin silloin, kun se hyödynsi minua. Toisin sanoen silloin, kun minua panetti ja halusin seksiä.

Hänhän ei seksiä koskaan saanut. Hän oli toki osallisena siinä, mutta en ajatellut hänen nautintoaan koskaan. Tärkeämpää oli saada itse.

Kotitöissä mallinsin vanhempieni arvoja. Mies ei kotitöihin osallistu. Enkä niin tehnytkään. Minusta on naurettavaa lukea kaltaisteni miesten parkumista siitä, että kyllähän mies ne raskaat pihatyöt tekee ja renkaat vaihtaa. Naurettavaa vastuunpakoilua ja selittelyä. Olen vasta yksinasuessani tajunnut, että kuinka raskasta ja kuinka paljon kotitöitä on ja että kuinka niihin menee aikaa.

Hävettää oma asenne. Minähän olen niitä miehiä, jotka oman äidin valtakunnasta siirtyi vaimon valtakuntaan, tarkottaen siis sitä, että vaimoni otti elämässäni äitini roolin eli kodinhoitajan ja lastenvahdin. Itse selitin olevani perheen leiväntuoja vielä siinäkin vaiheessa, kun vaimoni meni töihin. Tämäkin lapsuusperheen peruja.

En koskaan puhunut rakkaudesta, en koskaan tehnyt ehdotuksia yhteisestä ajasta, en koskaan ollut aloitteellinen romantiikkaan, en koskaan ilman pyytämistä ollut lasteni kanssa, jotta vaimoni saisi itselle omaa aikaa. Ei sitä hänellä paljon ollut ja sitten kun oli, niin otin sen kuin suurena tekoja, että olen illan omien lasteni seurassa.

Pidin avioliittoani itsestään selvyytenä. Jos en ollut töissä, niin sitten olin piilossa jossain muualla. Suutuin, kun minulta pyydettiin huomiota tai osallistumista arkeen. Syytin vaimoani siitä, että hänelle ei mikään tuntunut riittävän. Enhän minä tehnyt yhtään mitään. Hän ei saanut minulta yhtään mitään. Ei mitään.

Mitä minä sitten tein, kun vaimoni alkoi puhua erosta. Syytin häntä siitäkin. Samalla argumentilla. Hänelle ei mikään riitä. Enkä minä hänen eropuheitaan tosissaan ottanut. Pidin varmana, että hän vain uhkailee eikä uskalla lähteä.

Kunnes hän lähti.

Se on parasta ja pahinta, mitä minulle olisi voinut tapahtua. Parasta siksi, että se pakotti minut vihdoin katsomaan peliin ja pohtimaan elämää uudelta kulmalta. Pahinta siksi, että menetin rakastamani naisen, ihmisen, joka on sisältä puhdasta kultaa. En ole antanut sitä itselleni vielä anteeksi.

Ex-vaimoltani olen pyytänyt anteeksi.”

X