”Olin uusperheen lapsi josta ei pidetty”

”Facebook tarjoili minulle julkaisusi ”en pidä mieheni lapsesta” ja se herätti minussa paljon tunteita ja muistoja. Olen ollut tuo lapsi, josta ei pidetty. En toki ollut yksin, sillä siskoani vihattiin vielä enemmän. Kerron hieman taustaa.

Ennen äitipuoleni astumista elämäämme olimme eläneet haastavia aikoja alkoholisoituneen äitimme kanssa. Elettiin siis 1980 -luvun alkua. Olin kaksivuotias kun äitini kärsi niin pahoista alkoholipsykooseista, että kuvitteli naapurien näkevän seinien läpi ja antavan käskyjä pistorasioista. Isäni oli reissuhommissa ja olimme neljä vuotta vanhemman siskoni kanssa pahasti sairaan äitimme hoidettavana.

Isämme ollessa kotona vanhemmat riitelivät paljon ja isäni piilotti äidille ostamiaan viinapulloja. En tiedä, miksi hän osti niitä. Yöt menivät valvoessa ja kuunnellessa riitelyä. Kerran jouduimme keskellä yötä eteiseen isän ja äidin seuraan valitsemaan kummalle menemme erotilanteessa. Olin silloin 4 -vuotias. Samassa tilanteessa äitimme uhkasi tappaa meidät kaikki jos jäisi yksin. Valitsin eläväni äidin kanssa, jotta saisimme elää. Siskoni istui usein yöt sänkyni vieressä turvaten untani vanhempien riidellessä. Rauhallisinta aikaa olivat ne hetket, kun äiti vietiin ambulanssilla vatsahuuhteluun ensin oksennettuaan olohuoneen täyteen tai kun hän oli sosiaalisairaalassa katkolla.

Avioeron tultua voimaan en muuttanut äidille vaan vierailimme hänen luona joka toinen viikonloppu. Äiti oli aina humalassa ja milloin kenenkin seurassa. Eräänä iltana lähdimme isosiskoni kanssa ulos soittamaan puhelinkopista isää hakemaan meidät kotiin pelottavasta ympäristöstä. Ei ollut kännyköitä. Isä ei tullut. Menimme takaisin ja yritimme nukkua vieraiden juoppojen mekastaessa ja kosketellessa meitä. Äidin miesystävät vaihtuivat ja joksikin aikaa kumppaniksi valikoitui vanha nyrkkeilijä, joka hakkasi äitimme useamman kerran sairaalaan. Vietimme viikonloppuja äidin luona myös tämän miehen läsnäollessa. Tätä jatkui, kunnes äitimme todettiin huoltajuuskelvottomaksi ja isästämme tuli yksinhuoltaja. Elimme sen jälkeen lapsen näkökulmasta tavallista ja rauhallista elämää kunnes noin vuoden kuluttua äitipuolemme astui kuvioon.

Isäni ja tämä nainen olivat tapailleet jonkun aikaa. Olin jostain syystä kaupassa äitipuoleni ja hänen kahden lapsensa kanssa. Elettiin syksyä. Pyysin äitipuoltani ostamaan minulle sormikkaat ja arvelin isäni maksavan rahat takaisin. Olin toisella luokalla. Äitipuoleni huusi minulle julkisesti, ettei hänellä ole nyt eikä koskaan mitään velvollisuuksia minua kohtaan. Tämä oli ensikosketuksiani tulevaan äitipuoleeni. En saanut sormikkaita, mutta hänen lapsensa saivat. Isämme ja äitipuolemme muuttivat melko pian yhteen.

Äitipuolemme vihasi minua ja siskoani avoimesti ja meihin kohdistettiin jatkuvaa alistamista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä nöyryytystä ja erilaisia sääntöjä. Emme mm. saaneet syödä ilman lupaa, emmekä saaneet pestä omia pyykkejämme hänen pesukoneessaan. Hän ei huoran lasten pyykkejä pessyt. Ollessani 12 -vuotias, tulin kotiin myöhässä annetusta kotiintuloajasta. Äitipuoleni vahtasi ikkunassa ja huusi kerrostalomme pihan raikuessa, että olin juoppohuora, josta ei koskaan tule mitään – aivan kuten äitini. Siskoni suojeli minua kaikin keinoin siihen saakka, kunnes hänet ja siskopuoleni otettiin huostaan. Siskopuoleni ajautui huumehelvettiin 13 -vuotiaana ja oman siskoni huostaanottopapereissa (meillä on paperit hallussamme) luki, että äitipuoli toivoi lapsen ottamista huostaan koska hän käytti hiuslakkaa ja otti puhtaat lakanat kaapista ilman lupaa. Minä ja velipuoleni jouduimme jäämään. Olimme saaneet selkeät ohjeet kysymyksiin vastaamisesta sosiaalityöntekijöiden haastatteluun.

Äitimme menehtyi alkoholin seurauksiin ollessani 15 -vuotias. En saanut lupaa jäädä seuraavana päivänä kotiin, koska siihen ei nähty isäni ja äitipuoleni puolesta mitään syytä. Menin siis kouluun. Surua ei saanut näyttää millään tavalla. Aloin itkeä seuraavan päivän koetilanteessa, jolloin koululle selvisi kotitilanteemme.

Olin ollut koko ala- ja yläasteen musiikkiluokalla ja luokkamme oli tiivis yhteisö. Minulla oli ja on yhä hyviä ystäviä sieltä, jotka kannattelivat. Pääsin huonoista arvosanoista huolimatta musiikkilukioon musiikinopettajan säälistä ja uskallan väittää, että tämä opettajan päätös pelasti minut. Rakastuin ensirakkauteeni ja vietimme paljon aikaa hänen kotonaan. Äitipuoleni tosin kertoi nähneensä eroottista unta poikaystävästäni (17v) varastaen tämänkin suhteen erityisyyden, arvon ja yksityisyyden. Olin niin ahdistunut, että mietin joutuisinko vankilaan jos tappaisin äitipuoleni. En tappanut.

Vanhojen tansseja en ollut ansainnut ja onnekseni sain vanhemmalta ystävältäni lainaksi puvun. Kampaajan maksoin lapsen eläkkeestä, jonka sain äitini kuoltua. Pidin rahan, vaikka äitipuoleni vaati vuokraa kotona asumisesta. Ylioppilaskirjoituksia en myöskään ollut ansainnut, koska minusta ei koskaan tulisi mitään ja raha menisi hukkaan. Maksoin kirjoitukset (600mk) kesätyörahoistani. Jäin tuona kesänä yksin kotiin äitipuoleni ja isäni lähdettyä yhteisen lapsensa kanssa ulkomaanmatkalle. En saanut penniäkään rahaa ruokaan ja vesimittarista otettiin lukema ylös, jotta minulta voitaisin laskuttaa käyttämäni vesi. En ollut ansainnut ilmaista pesuvettä heidän ollessaan reissussa.