Havaintoja parisuhteesta

”Olin vanhan pervon miehen lelu”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen lukenut julkaisemiasi tarinoita seksuaalisesta väkivallasta viime päivinä ja nyt aamuyön tunteina rohkaistuin kirjoittamaan myös.

Olen yli 40 vuotias ja koskaan en ole asiasta puhunut. Tuntuu niin vaikealta sanoittaa valtavaa vääryyttä, kun sisällä velloo suru ja viha.

Muiden tarinat auttavat minua kuitenkin edes yrittämään. Ne auttavat, kun saan tietää etten ole yksin. Onneksi minua ei raiskattu. Se on minun hopeareunukseni. Väärin se kaikki oli silti.

Olin 13 kun äidin uusi mies tuli kuvioon mukaan. Ja se alkoi heti. Tissistä puristelu, käsi kävi jalkovälissä. Se oli hänen leikkiään. Vähän kiusaa. ”Ei siinä mitään pahaa ole.” Vitsi.

Virne naamalla ja nauraen. Pari vuotta myöhemmin äitini meni hänen kanssaan naimisiin ja muutimme asumaan samaan osoitteeseen. Tässä vaiheessa minulla jo oli ne tissit.

Kypsyin myöhään. Hän oli kykenemätön kävelemään ohi ilman ettei olisi kourinut, käpälöinyt, puristellut. Kaapannut kamalaan halaukseen josta ei päässyt irti.

Olin pienikokoinen ja hän iso aikuinen mies. En yksinkertaisesti voinut mitään. Silti pistin hanttiin ja huusin, että päästää irti. Hän reagoi siihen sillä samalla sairaalla virneellä ja kourimalla vähän lisää.

Ja tämä kaikki tapahtui avoimesti, leikkiä kun oli. ”Ei se niin vakavaa ole. Vähän kiusaa.” Siksi minulla kesti pari vuotta ymmärtää, että kyseessä on ahdistelu ja hyväksikäyttö. Kun sitä kutsuttiin vitsiksi. Ja se tapahtui avoimesti. Joka päivä. Vuosia.

Joskus äitini komensi, että jätä se tyttö rauhaan. Mitään se ei tietenkään muuttanut. Sain muutaman rauhallisen päivän, ehkä. En halunnut mennä keittiöön samaan aikaan syömään. Pieni tila, siellä ne kädet ylti kaikkialle. Vietin aikaa omassa huoneessani ja kävin iltapesulla mahdollisimman myöhään. Elin kuin vankilassa.

Olin saalis. Osa kodista oli vaarallinen jota piti vältellä. Aloin pakata tavaroitani jo ennenkuin täytin 18. Muutin pois pian sen jälkeen.

Ahdistelu ei kuitenkaan loppunut. Aina kun kävin kylässä palattiin tähän samaan sairaaseen käytökseen.

Ja miksi en koskaan kertonut kenellekään ulkopuoliselle? Olin pitkään taloudellisesti riippuvainen äidistäni. En voinut laittaa välejä poikki. Enkä halunnut menettää perhettäni. Siitä piti maksaa olemalla pervon vanhan miehen lelu ja vitsi. Äitini oli valinnan tehnyt hiljaisella hyväksynnällään. Jos valita piti, mies oli tärkeämpi kuin tytär. On edelleen.

Joskus vieläkin puistattaa olla samassa huoneessa. Tämä on kauheaa sanoa, mutta minä odotan isäpuoleni kuolemaa.

Kiitos sinulle, että julkaiset näitä tarinoita. Joskus ihminen kasvaa ja elää niin avuttomassa tilanteessa, että omaa ääntä ei ole. Tai sitä ei kuunnella.”

Lue myös

X