Havaintoja parisuhteesta

”Olin vuosia naimisissa ihmisen kanssa, jota en koskaan rakastanut”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen kasvanut lapsuudessani konservatiivisia arvoja kannattavassa perheessä. Liikkumatilani on ollut aina äärimmäisen pieni. Enemmän kuin lapsi, minä olin vanhemmilleni tyttö ja oletus siitä, mitä minun piti olla ja mitä minusta piti tulla.

Jos sairastunut poika ei suostuisi menemään hoitoon, heittäisin hänet ulos kodistani. Niin sanoi isäni, joka kuuli naapurissa asuneen pojan kertoneen vanhemmilleen olevansa homo. Pojan isä oli kertonut asiasta isälleni saunassa. Humalassa tietenkin, koska selvänä se olisi ollut liian häpeällistä.

Olin tuolloin viisitoista.

Perheeni ei ollut mitenkään uskonnollinen, joten asenne ei tullut liian ahtaasti tulkitusta raamatusta. Heidän ajatuksiaan ohjasi muutoin erittäin kapea maailmankatsomus. Tuskin he edes tiesivät, että heidän asenteessaan ja maailmankuvassaan oli paljonkin sellaista, jota voisi kutsua lapsia kohtaan kohdistuvaksi henkiseksi väkivallaksi.

Omalla kohdallani se johti hukkaan heitettyihin vuosiin ja siihen, että satutin toiminnallani ihmistä, joka oli tilanteeseen täysin syytön.

Menin naimisiin 23 vuotiaana miehen kanssa, jota en ole koskaan rakastanut. En edes silloin, kun seisoin hänen kanssaan alttarilla vannomassa ikuista rakkautta vanhempieni ja sukulaisteni kyynelehtiessä takanani. Menin naimisiin, koska minun oletettiin niin tekevän ja koska itse ajattelin, että niin on vain tehtävä.

Minun on naisena perustettava perhe, tehtävä lapsia ja huolehdittava heistä. Vanhempieni ääni huuteli päässäni ohjeita, enkä halunnut tai uskaltanut kyseenalaistaa niitä. Aloitin avioliiton, jossa minun ei olisi koskaan pitänyt olla, miehen kanssa, joka olisi ansainnut jotain paljon parempaa, kauniimpaa ja ennen kaikkea aidompaa.

Itsepetos tulee esille ennen pitkään. Ihminen voi uskotella itselleen olevansa onnellinen ja elävänsä haluamaansa elämää jonkin aikaa, mutta mitä pidemmälle huijaustaan vie, sitä varmemmin se alkaa purkautua toisesta päästä. Minun paha oloni purkautui sillä, että olin miestäni kohtaan sietämätön puoliso. Tiedostamatta kostin kaiken menneen häneen. Tein hänestä syyllisen omaan pahaan olooni ja saamattomuuteeni. Minusta kuoriutui katkera, nalkuttava kotityranni.

Meille syntyi kaksi lasta, joiden kanssa vietin kotona aikaa kuusi vuotta. Mieheni kävi töissä ja toi leivän perheemme pöytään. Elin elämää, jota minun vanhempani halusivat minun elää, mutta johon itse en tuntunut sopeutuvani. Eikä syy ollut miehessäni. Hän jopa kannusti minua aloittamaan opiskelun ja patisti minua omiin harrastuksiin. Sen kaiken lisäksi hän otti vastaan sietämättömän huonon käytökseni. Huusin hänelle ulos kaiken sen, joka minun olisi pitänyt huutaa itselleni.

Ihminen, joka elää jonkun toisen elämää näivettyy ja myöhemmin katkeroituu. Hänestä tulee pelkkä ihmisen kuori ja toisten tarpeita tyydyttävä varjokuva. Ei kukaan halua sellainen olla. Minunkin olkapäälleni laskeutui marttyyrin rooli, joka alkoi syyllistämään koko ympärillä olevaa maailmaa sen sijaan, että olisin ymmärtänyt syyttää itseäni. Olin läheisilleni ilkeä ja kohtuuton ja lopulta havahduin siihen, että minusta oli tullut samanlainen kuin vanhemmistani.

Olin kateellinen ihmisille, jotka uskalsivat elää omannäköistään elämää. Sen sijaan, että olisin ollut heidän puolestaan onnellinen ja kerätä heiltä rohkeutta olla samanlainen, käänsinkin sen heitä kohtaan suuntautuvaksi halvennukseksi ja pilkaksi. Näin heissä jotain sellaista, jota en itsessäni uskaltanut tuoda esille ja se oli minulle liikaa.

Olen miehelleni kiitollinen siitä, että ei lopulta enää jaksanut. Hän halusi päättää avioliittomme. Aivan liian pitkään hän kestikin sitä, että ei saanut minulta juuri muuta kuin huonoa käyttäytymistä. Olen kiitollinen siksi, että se havahdutti viimein minutkin heittämästä tätä ainutkertaista elämää hukkaan. Olen ajatellut, että olisinko ilman mieheni aloitetta voinut elää elämäni loppuun saakka niin, että eläisin jossain sellaisessa, jossa en haluaisi olla. Ajatus pelottaa minua.

Olen surullinen monesta asiasta. Siitä, että en ajoissa uskaltanut katkaista siteitä menneisyyteeni ja vanhempiini. Ei tämä heidän syytään ole. Heidän käyttäytymisensä johtuu varmasti heidän omista käsittelemättömistä tunteistaan ja siitä, että heiltäkin oli jäänyt välistä napanuoran katkaiseminen edeltävään sukupolveen. Heillä oli huonot eväät olla yhtään mitään muuta kuin he olivat. En silti hyväksy sitä, kuinka suppeasti he minua ja sisaruksiani kasvattivat.

Olen surullinen siitä, että heitin vuosia hukkaan mieheni ja omasta elämästäni. Olin miehelleni valheellinen ja epäreilu. Menin hänen kanssaan naimisiin, vaikka en häntä rakastanut ja käyttäydyin huonosti. Kiitollinen olen siitä, että kaikesta huolimatta saimme kaksi ihanaa lasta, jotka olkoon merkkinä avioliittomme merkityksellisyydestä.

Olen elänyt nyt vuoden yksin ja lasteni kanssa. Ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana yritän itsenäistyä. Ensimmäistä kertaa koko 34 vuotisen elämäni aikana olen aloittanut opiskelemaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen murtautunut ulos siitä roolista, johon minut yritettiin pakottaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni koen olevani aidosti onnellinen. Minä elän muiden sijaan itselleni.

Haluan kertoa tämän tarinan, koska toivon sen löytävän sellaisia lukijoita, jotka löytävät tarinasta itsensä. Haluan tarinallani valaa heille uskoa ja rohkeutta murtaa ympärillä oleva muuri. Kukaan meistä ei ole niin arvoton, että elää elämää, jota ei koe omaksensa. Kenenkään meistä ei tarvitse pyytää lupaa omaan elämäämme, vaikka sen toteuttaakseen pitäisikin katkaista lanka siihen, mihin sinut on kasvatettu uskomaan.

Tämä kaikki on ollut vapauttavaa. Minun on pidettävä huoli siitä, että annan tästä eteenpäin lapsilleni kasvuympäristön, jossa he saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat olla. He eivät ole sukupuolia, vaan paljon enemmän. He eivät ole rooleja, vaan paljon enemmän. He eivät ole vanhempiensa kaltaisia, vaan paljon enemmän. Heillä pitää olla mahdollisimman iso tila kasvamiselle, sillä pienessä tilassa ihminen näivettyy ja kuolee henkisesti pois.

Entinen mieheni on onnellisesti uudessa parisuhteessa ihmisen kanssa, joka antaa hänelle sen, minkä hän ansaitsee, koska mieheni on ihana ihminen. Haluan minäkin jossakin kohtaa uuden rakkauden. Minulla ei ole kiire. Haluan saada itsenäisyyden ennen kuin voin olla hyvä puoliso toiselle ihmiselle. Sen tiedän, nyt luvan itselleni antaneena ja vanhempieni tuomitsevan äänen vaimentaneena, että minun tuleva puoliso voi olla myös nainen. Tiedän nyt, että se ei tee minua sairasta.

Elämässäni on nyt paljon enemmän tilaa ja paljon enemmän happea hengitettäväksi.

Rakastan jo valmiiksi huomista aamua.”

Lue myös

X