”Olin yksinäinen ja surullinen lapsi, joka eli kun hiiri kotonaan”
”Minun äitini ei ole ulkoisesti huono äiti, hoiti kyllä perustarpeet, siinä se sitten olikin.
Asuin äidin kanssa ja isää tapasin satunnaisesti hänen töiden vuoksi. Äidiltä en saanut koskaan hellyyttä, ymmärrystä tai hyväksyntää. Joskus hän saattoi räjähtää ihan pienestä asiasta ja silloin tuli tukkapöllyä tai revittiin korvasta. Usein hän oli ihan omissa maailmoissaan mihin minä en mahtunut. Koko elämäni olen saanut kuulla piilovittuilua häneltä, näykkimistä ja arvostelua ja lyttäämistä.
Kun kerran päätin, että nyt loppui, hän suuttui ja kahteen vuoteen ei oltu tekemisissä. Sitten hän soitti ja lyttäsi minut puhelimessa, kaikki oli minun vikaa, hän on sentään minun äitini , minun pitäisi kunnioittaa häntä sen takia, koska hän on minun äitini. Silloin sanoin kaikki mitä sydämellä on, sen jälkeen minusta tuli ihminen, jolle ei voi sanoa mitään, suutun ja olen liian herkkä.
Ollaan tekemisissä harvakseltaan, se riittää. En tunne juuri mitään sitä ihmistä kohtaan ja sama vaikka en näkisi ikinä, mutta yritän nyt sietää ja kestää. Hän ei juurikaan puhu mitään, ihan hyvä näin. Näennäisesti kaikki hyvin, mutta minua ” rangaistaan”, en ole saanut häneltä mitään synttärilahjaa, enkä joululahjaa tuon puhelun jälkeen.
Vuosia olen eheyttänyt itseäni lapsuudesta, minkä tajusin vasta aikuisena olleen kaikkea muuta kuin onnellinen lapsuus. Nyt uskallan sen myöntää, olin yksinäinen ja surullinen lapsi, joka eli kun hiiri kotonaan.”
Kommentit
Itse olin lapsista se ”väliinputoaja” , toinen neljästä lapsesta. Alkulapsuuden jälkeen kun seuraava sisarus syntyi, minut yksinkertaisesti syrjäytettiin enkä saanut enää jurikaan huomiota vanhemmiltani. Ujona ja kittinä lapsena jäin yksin koska minua kiusattiin, eikä kukaan uskonut tai puolustanut minua. Meillä kärsittiin myös perheväkivallasta, huutaminen, tukkapöllyt ja läpsyt olivat osa arkea. Kärsin vielä aikuisenakin lapsuuden aiheuttamista traumoista. Ne ovat pysyviä.
Kommentit
Kiitos jakamisesta. Samoissa tunnelmissa.❤️
Äitiys on biologiaa, ei tarvi olla tekemisissä jos suhde on vääristynyt. Tsemppiä sinulle.
Tuttu juttu oma tarinani on vielä raadollisempi. Äitini suurinta hupia oli jättää lapsi heitteille ja nöyryyttää päälle vuosikaudet jne jne. Onneksi hän kuoli ja kummatkin saimme rauhan!
Itse olin lapsista se ”väliinputoaja” , toinen neljästä lapsesta. Alkulapsuuden jälkeen kun seuraava sisarus syntyi, minut yksinkertaisesti syrjäytettiin enkä saanut enää jurikaan huomiota vanhemmiltani. Ujona ja kittinä lapsena jäin yksin koska minua kiusattiin, eikä kukaan uskonut tai puolustanut minua. Meillä kärsittiin myös perheväkivallasta, huutaminen, tukkapöllyt ja läpsyt olivat osa arkea. Kärsin vielä aikuisenakin lapsuuden aiheuttamista traumoista. Ne ovat pysyviä.