Havaintoja parisuhteesta

”Olisi vaan niin ihanan houkuttelevaa panna sitä ihmistä, jota rakastaa.”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Ei paneminen ole ruma sana, eikä se ole rumaa. Sehän on suorastaan ihanaa, kiihottavaa ja parhaimmillaan aivan mahtavaa! Sitä minä kaipaan.

Kaipaan niin, että melkein sattuu.

On hyvä mies, ihana ja rakastettu. Ei lyö, osaa käyttäytyä, tekee työnsä hyvin ja siivoaa kotona. Ottaa osaa arkeen, keskustelee ja on läsnä. Kysyy, mitä haluaisin. Tehdään paljon yhdessä.

Paitsi pannaan.

Ei meillä rakastellakaan. Hän uskottelee haluavansa, muttei tee aloitetta, paitsi kun huomaa, että on kulunut kauan edellisestä kerrasta. Hän ei himoitse minua. Luulenpa ettei ole koskaan himoinnutkaan. Ja on siihen syykin. Sairaus, jota ei ole hoidettu aikanaan.

Nyt hoidetaan yhtä osaa, vaan ei koko miestä. Ja voi olla jo liian myöhäistä. Olen ehdottanut lääkäriä, mennään yhdessä ja jutellaan. Mennään terapiaan, hankitaan apua. Hänelle se ei ole ongelma.

Tai tietysti on, se ettei seiso.

Tai joskus, muutaman kymmenen sekuntia. Yhden tai kaksi kertaa se on ollut sisälläni. Välissä oli kolme vuotta. Lupasi puhua lääkärin kanssa. Ei puhunut. Sanoi kokeilleensa Viagraa, ei ollut auttanut.

Kerran totesi minun haluavan vain munaa. Panemista. Niin minä haluankin. Mutta en vain. Siltikin, haluaisin että minua himottaisiin, haluttaisiin, pantaisiin, rakasteltaisiin. Ei se riitä, että tavan vuoksi hinkataan ja hinkataan niin, että melkein savu nousee.

Tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi, kun haluaisin niin paljon.

Yritin kauan sitten ehdottaa, että hoitaisin nämä asiat muualla, kun ei kerran selvästikään huvita. Eikä haluta. Se nyt ei tietenkään käynyt. Tiedän, ettei rakastelu vaadi penetraatiota. Se ei tunnu rakastelulta. Se tuntuu suorittamiselta.

Järki sanoo, että juokse, lähde pois. Luovuta. Mutta entä jos jostain saisikin apua? Entä, jos hän haluaisikin hoitaa asiaa? Olisi vaan niin ihanan houkuttelevaa… panna.

Sitä ihmistä, jota rakastaa.

 

Lue myös

X