”Olisihan se ollut mukava kasvaa ehjässä eroperheessä mielummin kuin rikkinäisessä ydinperheessä”

”En ole blogisi kohderyhmää, mutta haluan antaa blogillesi myös nuoren miehen äänen. Nuoren ja nuoren, olen siis jo 25 -vuotias, mutta saattaa se blogisi lukijoiden suhteutettuna olla nuori ikä, sillä joitakin kommenttia lukeneena täällä lienee paljon keskiajalla syntyneitä.

Minulla pitäisi kaiken jankatun jälkeen ollut olla onnellinen lapsuus ja nuoruus. Olenhan ydinperheen lapsi, perheestä jossa vanhempani eivät eronneet. Eivätkä muuten ole vieläkään ja avioliittoaan he pitävät kasassa toinen mielialalääkkeillä ja toinen alkoholilla.

Olen saanut jäätävän vääristävän parisuhdemallin kotoa. Vanhempieni elämää varjosti tai varjostaa myös uskontonsa kautta tuleva häpeä ja syyllisyys joka estää heitä elämästä elämää sellaisena kuin he ehkä haluaisivat. Molemmat ovat olleet toisilleen koko avioliittonsa ajan väkivaltaisia henkisesti. Muusta en tiedä. Valitettavasti ajattelen että vaikka äiti olisi saanut turpaansa, hän ei kertoisi siitä kenellekään.

Jo omaan pesään lähteneenä kyseenalaistin vanhempieni avioliiton. Kysyin äidiltäni että oletteko koskaan ajatellut että teidän olisi parempi ilman toisianne? Äitini suuttui kysymyksestä ja alkoi selittämään jotain että eikö se ole hienoa että saitte kasvaa ehjässä perheessä. Vastasin että olisihan se ollut mukava kasvaa ehjässä eroperheessä mielummin kuin rikkinäisessä ydinperheessä. Sen keskustelun jälkeen äitini ei pitänyt minuun yhteyttä pitkiin aikoihin. Hän ei saanutkaan lapsiltaan palkintoa jota hän odotti.

Meillä ei kotona varsinaisesti riidelty. Meillä ei myöskään rakastettu. En koskaan nähnyt vanhempieni halaavan toisiaan ja en koskaan kuullut heidän puhuvan kauniisti toisilleen. He sättivät toisiaan joka ikinen päivä ja nukkuivat eri makuuhuoneissa. Äitini varsinkin on todella ilkeä sanoissaan ja en ihmettelisi että hän olisi juuri se joka huutaa sosiaalisessa mediassa pahaa oloaan. Jos hän on yksi heistä, niin pyydän anteeksi hänen puolestaan. Riitelyn sijaan kotonamme vallitsi jäinen tunnelma. Vuodesta toiseen jäinen ja painostava tunnelma, jota olisi voinut leikata veitsellä. Vihasin asua siinä pelkkää kallista kulissia sisältäneessä talossa.

Minä elän toisin. Minä elän tällä hetkellä vapaassa suhteessa miehen sekä naisen kanssa. Olen biseksuaali ja en voisi kuvitellakaan että sitoutuisin johonkin elämänmittaiseen parisuhteeseen jonkun yhden ihmisen kanssa ja vangitsisin itseni isolla kodilla, murtohälyytysjärjestelmällä, lapsilla ja yhteisellä pankkilainalla jolla kulissia voisi pitää yllä. Tyttöystäväni naurahti minulle kun leikilläni ehdotin hänelle että pitäisikö muuttaa yhteen.

Tämän blogin on ollut mahtava näyteikkuna lukijoiden tarinoilla. Pyöritän päätä ja joskus luen ääneen ihmisilleni blogin tarinoita. Yhdessä mietimme, että mikä teitä oikein vaivaa? Miksi te elätte aivan hirveissä suhteissa? Kuka teitä siihen pakottaa? Samaa minä toki voisin kysyä omilta vanhemmiltani. Joku pakottaa.

Yhden asian näin nuoren miehen asemassa haluan sanoa. Oksettavaa että käytätte lapsianne keppihevosena pelkuruudellenne siitä että jäätte paskoihin suhteisiinne. Ei me lapset sitä haluta. Ei kukaan. Kertokaa siis oikea syy sille että jämähdätte. Te ette uskalla, sillä teitä pelottaa.

Oman sukupolveni edustajana tapanne olla parisuhteessa on todella todella vieras.”