”Olisin ollut hyvä isä”

”Olen aina halunnut isäksi.

Olen tiennyt jo varhaisesta aikuisuudesta lähtien, että en voi koskaan tulla isäksi. Tai ainakaan biologiseksi isäksi. En halua kertoa syytä siihen, että miksi se ei ole ollut mahdollista, mutta se liittyy sairauden jälkitautiin, joka vei minulta mahdollisuuden siihen.

Olen ollut muutaman vuoden varaisänä. Olin parisuhteessa naisen kanssa, jolla oli aiemmasta suhteesta kaksi lasta. Otin lapset kuin omakseni. Lasten oikea isä tuki minua omassa roolissani. Soitti minulle, että on iloinen siitä, että hänen lapsillaan on minunlainen välittävä aikuinen elämässään. Sanoi, että lapset puhuivat usein minusta ollessaan isällään. Tuo kaikki merkitsi minulle todella paljon.

Parisuhde päättyi eroon ja eroon jouduin myös lapsista, joihin olin kiintynyt syvästi ja väitän, että lapset kiintyivät myös minuun. Lasten äiti eli exäni ei halunnut, että olisin tavannut lapsia enää eromme jälkeen. Lapset kuulemma hämmentyisivät liikaa. Surin päätöstä pitkään, sillä lapset olivat minulle tärkeitä.

Olen ajatellut, että vaikka en voikaan saada itse biologisia lapsia, niin minulle olisi riittänyt isyyteen sekin, että lapset eivät ole biologisesti minun. Adoptioon minulla ei ole ollut mahdollisuutta, sillä olen ollut ilman parisuhdetta edellisen eroni jälkeen ja nyt alkaa olla liikaa ikää. Yksinäisille miehille adoptiolapsen saaminen on mahdotonta.

Isänpäivä on minulle vaikeaa aikaa. Sosiaalinen media täyttyy isien lähettämistä lasten piirustuksista ja muista isänpäiväasioista. Minulle ne ovat puukoniskuja suoraan sydämeen. Olen tietenkin äärimmäisen onnellinen heidän puolestaan, jotka ovat olleet onnekkaampia kuin minä ja saavat kokea isyyden ilon ja onnen. Heidän onnensa ei ole minulta pois, vaikka se minuun isänpäivänä sattuukin.

Seuraan vanhemmuuskeskusteluja paljon. Pahinta minulle on seurata keskusteluja, jossa ihmiset erojensa jälkeen käyttävät lasta vihansa välikappaleena. Ymmärtävätkö he, kuinka kauniin asian he ovat käyttäytymisellään tuhoamassa? Oman vanhemmuutensa ja ennen kaikkea lapsen oikeuden vanhempiinsa. Lapsettomana en voi käsittää sitä. Itse ajattelen, että rakkaus lapseen pitää olla ehdotonta, erossakin.

Ympärilläni on paljon eronneita lapsiperheitä. Jokainen heistä on hoitanut tilanteensa todella hienosti. Olen pannut merkille sen, että hyvin monesta miehestä on kuoriutunut todella hieno ja vastuullinen isä eron jälkeen. He ovat ottaneet sen roolin, josta ovat ehkä aikaisemmin jättäneet ottamatta, koska taloudessa on ollut toinen vastuunottaja. Erotessa miehellä ei sitä vastuunottajaa ole ja miehen on pakkokin ottaa rooli. Toki suurin osa sen haluaakin ottaa. Suomalainen mies on hieno ja hyvä isä.

Se haluaisin itsekin olla. Tilanteen johdosta voisin katkeroitua, mutta en halua tuhota elämääni olemalla katkera. En saa koskaan lasta ja minusta ei koskaan tule isää. Se ajatus on ollut pakko hyväksyä, vaikka se yhäkin satuttaa minua. Varsinkin päivinä, jolloin toisten isyyttä suorastaan hierotaan naamaan monelta eri suunnalta. Sellaisina päivinä sitä huomaa parhaiten, että mistä itse on paitsi.

Arvelen, että olisin ollut hyvä isä.

Minulla on tähän loppuun muutama sana kaikille isille ja äiteille. Isät, muistakaa, että teillä on elämässänne jotain niin kaunista, että ette sitä aina edes tule ymmärtäneeksi. Jotain sellaista, josta minä teistä kadehdin. Te saatte kokea sen yhden maailman kauniimman kokemuksen, jota elämässä saa kokea. Hetken, kun lapsi tulee juosten kädet valmiina halaukseen, isän tultua hakemaan häntä päiväkodista. Minä en saa kokea tuota tunnetta koskaan.

Äidit, muistakaa arvostaa sitä rakkautta, jota miehenne osoittaa lapsianne kohtaan. Voin kertoa, että miehet arvostavat teidän äitiyttänne paljon, vaikka kaikki eivät osaa sitä sanoiksi laittaakaan. Yhdessä teillä on jotain hämmentävän kaunista. Olette sitten yhdessä tai eronneet.

Hyvää isänpäivää kaikille mahtaville iseille mieheltä, joka huomenna haluaisi olla teidän roolissanne.

Kiitos, että huolehditte.”