Havaintoja parisuhteesta

Omilla jaloilla seisten rakastaminenkin on helpompaa

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Alkuun saamani kommentti.

Minä olin hyvin riippuvainen miehestäni. Sitten, 32 avioliittovuoden jälkeen, hän poistui yllättäen tästä elämästä. Jäin yksin kahden ala-ikäisen lapsen kanssa. Minun oli pakko opetella pärjäämään yksin, sillä toista miestä en voinut edes kuvitella. Siitä on nyt 15 vuotta, ja olen oppinut tulemaan toimeen itsekseni. Olen myös ymmärtänyt, ettei toiseen ihmiseen kannata ripustautua. Parisuhde on kiva niin kauan kuin se kestää, mutta mitä sen jälkeen?”

Muistatteko, kun kerroin teille leskeksi jääneestä miehestä, joka vaimonsa kuoleman jälkeen huomasi kauhukseen, että ei osaa keittää itse edes kahvia? Hänen vaimonsa oli keittänyt sen hänelle aina ja miehen ei siis tarvinnut koskaan opetella taitoa.

Äärimmäinen esimerkki arkeen suhteutettuna. Silti kuvaava. Omasta kuplastani käsin jopa puistattava. Enkä minä tässä armottomasti ole jyräämässä pareja, joiden arjessa on omat roolinsa. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Puhun omista arvoistani käsin.

Vapaus. Tuo väärin ymmärretty termi. Vapaus parisuhteessa. Vielä enemmän väärin ymmärretty termi parisuhteessa. Itselleni se tarkoittaa riippumattomuutta. Itsenäisyyttä, jota parisuhteessa jaetaan toisen itsenäisen ihmisen kanssa, kahlitsematta toisen itsenäisyyttä ja riippumattomuutta millään tavalla.

Ripustautuva ihminen on rasittava. Puhun jälleen omista arvoistani käsin. Minun on helppo puhua, koska olen itse ollut nuoruudessani sellainen. Soita sitten, kun olet siellä ja soita sitten kun olet täällä. Missä olet menossa. Milloin olet tulossa. Onko meillä kaikki hyvin, emme ole koskettaneet toisiamme kymmeneen minuttiin. Ja niin edelleen.

Helvetin rasittavaa. Molemmille osapuolille, mutta ehkä enemmän vastaanottajalle. Kuin pitäisi takiaista vaatteissaan. Tai kuin kävelisi terävä kivi kengässään.

Kuten nainen kirjoittaa kommentissaan, kaikki voi loppua silmänräpäyksessä. Oksa, jonka varassa roikut, katkeaa. Sen jälkeen sinäkin tiput maahan.

Itse onneksi ymmärsin irrottaa kädet oksalta. Tippua maahan. Seistä omilla jalollani. En minä sitä yksin osannut tehdä. Siellä jossain terapiahuoneen lattialla minä maadutin itseni lattiaan kiinni, omilla jaloillani.

Omilla jaloilla seisten rakastaminenkin on helpompaa.

Lue myös

X