On itsekästä vaatia toista rakastamaan sinua sellaisena kuin olet

Rakasta minua sellaisena kuin olen.

Kaunis ajatus, jota käytämme miettimättä sitä, että mitä se tarkoittaa.

Ihminen tulee parisuhteeseen täynnä menneisyyden merkitsemiä haavoja ja kokemuksia. Tuo siis mukanaan koko aiemmin elätyn menneisyytensä. Eikä siinä mitään. Juuri sellaisena ihminen pitää ottaakin vastaan. Ei haavekuva puolisosta, vaan kokonaisena ihmisenä.

Ongelman ja itsekkyyden puolelle mennään siinä vaiheessa, kun menneisyyttä ja haavoja aletaan käyttää selittävänä tekijänä ja vaaditaan, että puoliso hyväksyy sinut sellaisena. Minä olen tällainen, ota tai jätä.

Vaikka onkin jyrkkää sanoa, niin parempi olisi jättää, sillä kenenkään ei ole velvollisuus kantaa oman menneisyyden lisäksi puolison menneisyyttä mukanaan. Tämä siinä tapauksessa, jos puolisolla ei tunnu olevan mitään halua ja aikomusta lähteä käsittelemään vanhoja haavojaan. Sitten tietenkin ollaan tukena, jos puolisolla on selvä halu ja aikomus käsitellä mennyttään.

Otetaan helppo esimerkki. Ihminen aloittaa suhteen ihmisen kanssa, jota on petetty edellisessä suhteessa. Suhteeseen tulee ymmärrettävistä syistä luottamuspulasta kärsivä ihminen. Tämä heijastuu käyttäytymisenä uudessakin suhteessa. Epäilyn ja mustasukkaisuuden kohteeksi joutuu ihminen, jolla ei ole mitään roolia tässä kuviossa. Näin ollen hänen pitää alkaa kuljetella mukanaan puolisonsa vanhoja haavoja. Sen sijaan, että puoliso alkaisi oikeasti työstämään edellisen suhteen pettymyksiä. Ei sellaista pidä loputtomiin ymmärtää.

Siksi olen kirjoituksissani pohtinut sitä asiaa, että ryntäämmekö suhteisiimme liian nopeasti. Itse olen harrastanut suhteesta suhteeseen liitelyä ennen kuin olen siivonnut pöydän puhtaaksi edellisen eron syistä. Se ei ole maailman paras tapa käydä läpi edellisten suhteiden kipupisteitä ollessaan jo uudessa suhteessa. Siinä väkisin tulee ottaneeksi haavojen käsittelyn mukaan uuden puolisonsa ja se on helvetin itsekästä. Vielä itsekkäämpää vaatia loputonta ymmärtämistä.

Pahimmillaan rakkaussuhteesta tulee enemmän terapiasuhde, jossa toinen osapuoli yrittää terapoida toisen ongelmia tai jopa niin, että molemmat toimivat toistensa terapeuttina. Siinä on suhde lähtenyt vinoon jo heti alusta pitäen, sillä toistemme rakastajina meidän on syytä suhteissamme olla.

Tietenkin meidän pitää olla tukena haavoilla olevalle puolisolle. Kaikki me olemme enemmän tai vähemmän haavoilla. Silti loputtomiin ei pidä ymmärtää, jos toinen roikkuu vuodesta toiseen menneisydessään kiinni ja hänellä ei ole aikomustakaan jättää sitä taaksensa. Moni sanoo, että liian kova työ aloittaa menneisyyden pöyhiminen. Niin on, kovaa työtä, mutta elämässä ei saa mitään ilmaiseksi.

Edes toimivaa parisuhdetta.