”On tämä ainainen pimeän pelko”

”Pimeän pelko

Syksyn ensimmäiset pimeät illat saa minut olemaan varuillaan. Ennen niistä osasin nauttia, kuten nykyään aamun hämärästä.
Johtuuko se siitä, että pimeys saa pahat muistot kiemurtelemaan mieleni sopukoista? Pieni rasahdus uhkaavan mustanpuhuvasta pensaikosta nostaa sykkeen korkeuksiin. Menneisyys se siellä rasahtaa, kuin kylkiluut hänen nyrkkinsä iskusta. Oksat viuhtoo tuulen ulvoessa väkivaltaisesti, kuin hiukseni hänen ranteensa ympärille kietoutuneina. Silloin oli aina pimeää. Sysimustaa tähtien vilisten silmissäni.

Osaisinpa nauttia pimenevistä illoista, kynttilän tuoksusta, punaviinin lämmittämästä sielusta kokien olevani turvassa muuallakin, kuin untuvanpehmeän viltin sisällä.
Aamun hämärä luo toivoa. Hengitän syvään. Aistin värejä, ruskan tuoksua.

Olisipa käsi, joka ottaisi omani lämpimän lapasensa suojaan, taluttaisi pimeyteen ja poistaisi sieltä synkkyyden. Näyttäisi, että sama aamun kauneus ja tuoksu löytyy myös illan pimeydestä. Näyttäisi, ettei tarvitse pelätä enää pimeää.”