Havaintoja parisuhteesta

Onko isompaa ystävyyttä se, että ei koskaan puutu vai se, että sanoisi välillä ystävälleen sellaisiakin sanoja, joita hän ei halua kuulla?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Milloin saa sanoa?

Näin ystävänpäivänä haluan kysyä seuraava asiaa.

Kuvitellaan tilanne, jossa ihminen elää parisuhteessa esimerkiksi päihderiippuvaisen kanssa.

Hän elää ensimmäisen vuoden ja kestää tilanteen. Hän elää toisen vuoden ja kestää tilanteen. Hän elää kolmannen vuoden ja alkaa oirehtia itsekin jo pahasti. Hän elää neljännen vuoden ja kärsii.

Kuluu kymmenen vuotta ja yhä hän elää päihderiippuvaisen kanssa ja koko oma elämä valuu ohitse sairaan puolison vierellä. Puolison, jolla ei ole minkäänlaista halua auttaa itseään ja päihderiippuvaistahan ei voi kukaan muu auttaa, jos hän ei itse sitä halua.

Milloin päihderiippuvaisen läheiselle saa sanoa, että hän toimii tilanteen mahdollistajana, niin että se ei ole hänen syyllistämistään?

Milloin tuon läheisen läheisellä on oikeus sanoa voimakkaastikin hänelle, että nyt lopetat nuo tekosyiden keksimiset ja lähdet helvettiin tuosta suhteesta. Pelasta itsesi!

Milloin saa sanoa, että jokainen ihminen on itse vastuussa omista valinnoistaan ja elämästään niin, että ei tule syyllistäneeksi ketään.

Vai eikö saa sanoa koskaan?

Minä olen sitä mieltä, että ystävyyteen kuuluu myös se, että pystyy ottamaan vastaan epämiellyttäviäkin sanoja ystävältään ilman, että heittäytyy marttyyrin asemaan. Ystävyyteen kuuluu se, että on valmis sanomaan voimakkaastikin ystävälleen sanoja, joita kukaan ei hänelle tule sanoneeksi. Eikä vain aina ymmärtää ja silittää hiuksista.

Ihmisen on vaikea ottaa vastaan sitä, että hänen toimintaansa kyseenalaistetaan. Omalle tavalle elää ja omille huonoillekin valinnoille on aina olemassa jokin selitys ja siihen sitten tukeudutaan. Ei esimerkiksi lihaa syövälle ihmiselle voi sanoa, että hänen pitäisi syödä sitä vähemmän. Tupakoitsijalle ei voi sanoa, että tuo tuote saattaa vielä tappaa sinut. Eikä yksityisautoilevalle saa sanoa, että mitäpä jos ajaisit ihan vain kaikkein pakollisimmat matkat. Eikä vuosikymmeniä täysin kelvottomassa parisuhteessa elävälle voi muistuttaa hänen omasta vastuustaan valinnastaan ja siitä, että syy huonoon oloon ei ole kelvottomassa puolisossa, vaan hänessä itsessään, koska hän ei lähde. Koska ihminen syyllistyy ja syyllistyminen tuntuu olevan kuolemaakin pahempaa.

Kysynkin siis, että onko isompaa ystävyyttä se, että ei koskaan puutu vai se, että sanoisi välillä ystävälleen sellaisiakin sanoja, joita hän ei halua kuulla?

Lue myös

X