havaintoja parisuhteesta

Onko lasten kuvien julkaiseminen sosiaalisessa mediassa vastuutonta?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Muutama viikko sitten julkaisin sivustollani myöhään illalla videon, jossa pian viisivuotta täyttävä lapseni esiintyi 20 sekunnin ajan. Ilmoitin postauksessa, että video näkyy sivustollani vain muutaman tunnin ajan, jonka jälkeen poistan sen.

Sen jälkeen minua lähestyi nainen kysymyksellään, että mitä minä olen suurilevikkeisen sivuston ylläpitäjänä mieltä lasten esiintymisestä sosiaalisessa mediassa ja toivoi, että kirjoittaisin aiheesta tekstin.

Minä en ole mitään mieltä muiden valinnoista ottaa tai olla ottamatta lapsia mukaan sosiaaliseen mediaan. Jokainen on varmasti miettinyt sitä omalta kulmaltaan ja tehnyt omat valintansa. Toisin sanoen, minulla ei ole pokkaa lähteä jeesustelamaan toisten valinnoista, koska asia ei minulle millään tavalla kuulu.

Ainoa kulma, josta voin puhua aiheesta on oma valintani ja siitä nyt lyhyesti.

Aloitin blogini pitämisen vuonna 2013 autuaan tietämättömänä siitä, että mihin se tulisi minut viemään, yli sadantuhannen seuraajan sivustoksi. Blogini muutaman ensimmäisen vuoden aikana kirjoitin hyvin henkilökohtaisia tekstejä omasta elämästäni ja koin sen olevan hyvää vertaistukea monelle blogini seuraajalle. Lapsi seikkaili blogin teksteissä harvakseltaan, mutta seikkaili, sillä hän kuului niin oleellisena osana elämääni, joten henkilökohtaisista kokemuksista kirjoittavana bloggarina olisi ollut outoa jättää niin tärkeä asia elämästä blogini ulkopuolelle. Kuvia en julkaissut yhtään ja se oli sovittu lapseni äidinkin kanssa.

Blogini ensimmäiset vuodet olivat ylipäätään helppoa aikaa sosiaalisessa mediassa. Facebook oli vielä tuolloin käyttäjiltään nuorehkoa ja siksi myös ilmapiiri oli selvästi positiivisempi kuin tänä päivänä, jolloin me keski-ikäiset olemme vallanneet alustan. Tämä on myös syy siihen, että olen Instagramin puolella julkaissut kuvia nuoremmasta lapsestani, koska Instagram on Facebookiin verrattuna huomattavasti iloisempi alusta. Facebookin suhteen olen todella tarkka lasteni osalta, koska se on ylivoimaisesti rumin käyttämistäni sosiaalisen median alustoista ja siellä ei säästellä lastenkaan kohdalla, kun katkeraa kiukkuhammasta alkaa kunnolla kolottaa.

Toki Facebookia vielä rumempi ja väkivaltaisempi paikka on Vauva.fi avoin keskustelufoorumi, josta minulle on muutaman viime vuoden aikana lähetetty kuvakaappauksia kommenteista, joissa pienintä lastani on sanottu yhtä rumaksi kuin isänsäkin on, joissa kuolemaani on toivottu, jotta lapsillani olisi onnellisempi elämä ja joissa on oikeutettu lapseni solvaaminen sillä, että hänen isänsä on kelvoton mulkku. Kyseinen foorumi on syy sille, että olen hyvin varovainen lasteni tuomisesta blogiini mukaan. Olen myös tehnyt selvän rajan sille, että jokainen tietooni tuleva lapsiini kohdistuva vihapuhe lähtee viipymättä poliisille, vaikka toki tiedän, että poliisilla ei ole aikaa tutkia niitä, koska sosiaalinen media on täynnä vihaa.

Tänä päivänä olen tullut rohkeammaksi sille, että tuon lapsiarkeani toisinaan blogissani esille. Sitä kun yhden aikuisen taloudessa sattuu ja tapahtuu sekä koomisia että kauniita asioita viikoittain, niin postaukset kirjoituttavat itse itsensä. Olen julkaissut nuoremmasta lapsesta myös muutaman kuvan, toki niin, että kasvot eivät suoraan kuvassa näy. Kyseinen kaksi viikkoa sitten muutamaksi tunniksi postaamani video oli niin kaunis, että tein sen julkaisemisesta päätöksen sillä perusteella, että se tuo iloa ja lohtua monelle lukijoistani. Pöytälaatikossa minulla on useamman vuoden ajalta postauksia liittyen pienen lapsen kanssa elettyyn arkeen, mutta niitä en vielä muutama vuosi sitten uskaltanut julkaista, koska pelkäsin lapsiin kohdistuvaa solvaus- ja vihapuhetta. Ehkä niistä voisi saada joskus koottua hauskan isänpäiväkirjan. Tiedä häntä.

Teini-ikäinen lapseni kohdalta minulla on valintana se, että hänen kuviaan ja elämää ei jaeta millään tavalla blogissani, sillä hän käyttää itse sosiaalista mediaa ja on joskus eksynyt esimerkiksi Vauva.fi -keskustelupalstalle, jossa silmille pomppinut materiaali oli järkyttävää luettavaa, lähinnä minuun kohdistuen, mutta olen hänen rakas isänsä.

Pienten lasten osalta on haasteellista se, että heidän kuviensa postaamiseen ei ole tavallaan lapsen lupaa, koska lapsi ei vielä ymmärrä. Siksi meidän aikuisten pitää olla mahdollisimman tietoisia riskeistä, jotka kuvien postaamiseen liittyy ja käytettävä vakavaa harkintaa jokaisen kuvan kohdalla. Itse olen ehdoton sen suhteen, että lasta ei pidä koskaan tuoda esille koomisessa tai naurettavassa valossa, sillä vaikka kuva saattaa näyttää itselle rakkautena niin ulkopuolelle se saattaa näyttäytyä lapselle nauramisena. Varsinkin kun olen oppinut tämän yhdeksän vuoden blogiurani aikana sen, että monella meistä on helvetin huono medialukutaito ja se yhdistettynä harvinaisen paskaan käytökseen, niin hyvä tarkoitus kuvan julkaisemiselle saattaa kääntyä aivan muuksi.

Kuten tekstin alussa sanoin, niin jokainen harkitsee itse. Harkita kannattaa, sillä lapsella on oikeus yksityisyyteen ja sitä ei voi vanhemman yksipuolisella päätöksellä varastaa. Itselläni on rajat lasteni tuomisesta blogiini ja ne rajat ovat tiukentuneet vuosi vuodelta, sillä anteeksi vain kanssaikäiseni ja siitä vanhemmat, sellaista avointa blogia, jota pidin vielä blogini ensimmäisinä vuosina, ei voi enää pitää ja syy sille on Facebookin selvästi raaistunut ilmapiiri ja käyttäytyminen. Olen sitä mieltä, että alkolukon lisäksi sosiaaliseen mediaan pitäisi asettaa katkeruuslukko. Instagramissa olen hieman vapaampi rajoiltani, sillä sitä kautta en ole koskaan saanut vihapostia. Facebookin kautta viikoittain.

Itse olen toki miettinyt sitä, että kuinka paha olo on ihmisellä, joka päättää lähteä julkisesti solvaamaan lasta. Ei siinä olotilassa pitäisi sosiaalisessa mediassa olla, vaan terapiassa.

Ja heidän vuokseen omat rajanikin ovat tiukentuneet siitä, että mitä elämästäni sosiaaliseen mediaan jaan ja mitä jätän jakamatta. Ei tee mieli kirjoittaa avoimesti kaikista niistä teemoista, joista haluaisin kirjoittaa, koska julkisten kirjoittajien pää päällä liitää koko ajan parvi haaskalintuja, jotka iskevät heti kiinni, kun saavat siihen pienenkin mahdollisuuden. Siksi, koska he elävät vihalla ja sillä, että pääsevät nauramaan toisten ihmisten ongelmille ja epäonnistumisille. Se on ollut suurin oppini tämän yhdeksänvuoden julkisena kirjoittajan toimimisen ajalta.

Itseään ja läheisiään kannattaa aina suojella mahdollisimman pitkälle. Virheitä minäkin olen tehnyt useita näiden vuosien aikana, mutta onneksi niistä voi oppia.

 

Lue myös

X