Onko puolisollasi lupa olla heikko?
”Ei kaikki voi olla samasta muotista veistettyjä nössöjä.”
Alkoi riepomaan, ellen sanoisi jopa menneen vitutuksen puolelle. Tämä kaikki johtui saamastani yllä olevasta kommentista. Se tuli tekstiin, jonka teemana oli miehenä oleminen ja miesten halu tuntea, rakastaa ja kannattaa niin sanottuja pehmeitä arvoja.
Eipä montaakaan minuuttia, kun kommenttikentälle astui esille nainen, joka halusi niputtaa tuntevat miehet termillä nössö. Miehen kun perkele kuuluu pysyä luolamiehen roolissaan eikä heittäytyä ”nössöyden” vietäväksi.
Olen kertonut aiemmin saamastani viestistä, jossa mies kertoi vaimonsa, tai tässä tapauksessa ansaitusti ex-vaimonsa, hävenneensä miehen ammattia, joka oli sairaanhoitaja. Nainen oli saanut verenperintönä vanhemmiltaan niin tiukat rooliolettamat, että miehensä äärimmäisen arvokas ammatti oli hänelle häpeä. Ei halunnut, että mies puhuisi ammatistaan illanistujaisissa.
Olen kertonut myös toisesta viestistä, jossa mies kertoi, että hänen vaimollensa oli aivan liian vaikea ajatus, että mies sai diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta. Koska eihän mies saa murtua eikä olla heikko. Ei ainakaan näyttää heikkouttaan ja murtumistaan. Miehen pitää olla peruskallio, johon koko maailma nojaa. No, ainakin perhe.
Eikä siinä mitään, kyllähän mies sen taidon osaa, että pitää heikkouden sisällään. Ei pääse vahingossakaan ”nössöys” valloilleen. Murtuisihan siinä koko yhteiskunnalliset rakenteet, kun mies myöntäisi heikkoutensa, eikä sitä peittääkseen joko joisi hiljalleen itseään hengiltä tai pakenisi tunteitaan kuusitoistatuntisiin työpäiviin ja lähtisi kunniakkaasti niin sanotusti saappaat jalassa sairauskohtauksella kesken työpäivän.
Tulemme huomaamattamme pitämään yllä homehtuneita ja arvokulahtaneita sukupuolirooleja. Tuosta noin vain voimme puolihuolimattomasti viljellä miehen pehmeyttä koskevan tekstin perään termin nössö ja tällä tavalla pitää yllä tuota myrkyllistä asennemaailmaa, joka on omalla voimallaan kaatanut ihmisiä ennenaikaiseen hautaan ja lopettanut varsinkin parisuhteita, joissa ei saa olla hetkeäkään heikko.
Samalla kun miestä kritisoidaan siitä, että mies ei puhu, eikä osaa näyttää tunteitaan, niin sitten kun mies puhuu ja näyttää tunteitaan, niin palkkioksi siitä saa julkisesti nössön maineen. Tiedotan kyllä, että kyse oli vain yhden naisen mielipiteestä, mutta hänhän ei ole mielipiteineen yksin ja siksi asia pitää jälleen kerran ottaa esille. Mitäpä jos tunteensa näyttävä mies ei olekaan nössö, vaan ihminen, joka haluaa näyttää tunteensa ja joka haluaa tuoda pehmeän puolen esille.
Jokainen ihminen on tietenkin vastuussa omista tunteistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. Silti ympäristöllä on yllättävän iso merkitys siihen kaikkeen. Jos ihmisellä on tunne, että hänellä ei ole lupa murtua tai muuten osoittaa heikkouttaan, niin ihminen alkaa liian helposti esittämään omaksumaansa roolia.
Miettikää nyt itsekin, minkälaista olisi elää parisuhteessa, jossa pitää hävetä omaa ammattiaan, koska se on puolison mielestä naisten ammatti tai miltä tuntuisi elää parisuhteessa, jonka ilmapiiri on sellainen, joka ei salli puolison uupumista ja joka johtaa uupumisen peittelemiseen ja masennusdiagnoosiin? Ihan vain siksi, koska mies ei murru.
Koska, jos tekee toisin, niin jo on joku huutamassa nössöä kommenttikentällä.
Tämä voi tulla nyt isona yllätyksenä, mutta miehelläkin on tunteet ja jaksamisen rajat. Mies ei olekaan se ikuinen peruskallio, jonka vankkoja hartioita vastaan voi tilanteessa kuin tilanteessa nojata. Vielä yllättävämpää, mies voikin sylinä ja turvana toimisen sijaan tarvita aika ajoin itse syliä ja turvaa. Kaikki eivät sitä tunnusta, osittain kirjoittamastani syystä, koska osa meistä kokee, että siihen ei ole lupaa ja että heikkoutta vastassa on ääni, joka nimittää nössöksi.
Vaan kun heikkouden näyttävä mies ei sitä ole. Hän on ihminen, joka haluaa päästä toisen ihmisen syliin, pitää kiinni ja tuntea, kun hänestä pidetään kiinni. Se ei ole nössöyttä, vaan se on ihmisenä olemista, ihmisyyttä.
Ja minun ihmisyyteeni kuuluu se, että mies on sairaanhoitaja, mies voi uupua ja saada masennusdiagnoosin ja että mies saa kertoa omaavansa pehmeän sydämen ilman leimautumista nössöksi.
Sellaisena minä miehen näen, enkä ole näkemyksissäni yksin.
Kommentit
Musta tuntuu että elän jossain omassa kuplassani, kai se on sitä että kerää ympärilleen samanmielisiä ihmisiä. En törmää kuin kuuluisilla netin keskustelupalstoilla näihin nössöttelijöihin ja alfabetagammauroksiin, ja heidän kohdallaan sitä miettii että mikä heillä on hätänä (varmaan se turvaton ympäristö ettei saa olla oma itsensä?).
Omassa arjessani lähipiirini miehet (nuorista aikuisista keski-ikäisiin) keskustelee runoudesta, rassaa autoja, soittaa sähkökitaraa, eräjormailuäijäilee, itkee, tuntee, nukkuu pehmolelu kainalossa tai pitää lapsuuden tärkeää lelua kunniapaikalla, urheilee, haistelee kukkia, käy salilla, ompelee vaatteita ja taitaa osa välillä jopa virkata pitsiliinojakin jos tarve vaatii. Lisäksi kaikki avoimesti tukee toisiaan, on olkapäänä ja iloitaan puolesta vaikka ei aina ihan täysin ymmärtäiskään mistä on kyse. Kunhan kaverilla on kaikki hyvin ja se on onnellinen.
Musta miehissä on ihanan miehekästä ja naisten kohdalla ihanan naisellista tai oikeestaan koko ihmisen kohdalla vaan tosi ihailtavaa kun oma käsitys itsestä ei horju jos tekee sitä mitä haluaa (kunhan ketään ei satu), vaikka se ois jonkun internetnössöttelijän maailmankuvan vastaista.
Kommentit
Tämä oli yksi kipeimpiä asioita huomata pitkän avioliiton edetessä, liekin hiipuessa. Kun olen lapsesta tottunut muutenkin siihen että läheisiä voi ohimennen halata tai silittää, puhumattakaan sitten puolisosta. Niin se että se kielletään; että edes silloin kun erikseen sitä pyytää, että minulla on ollut rankka päivä ja kaipaisin lähelle, että voisinko tulla siihen sohvalle viereen hetkeksi ja olis ihana jos voisit vähän silittää selkää, se ei onnistu kuin silminnähden vastentahtoisesti jos ollenkaan. Kunhan voi samalla oman huomionsa keskittää televisioon ja puhelimeen.
Koettu sama myös omassa elämässä. Niin surullisen arkipäiväistä monen miehen elämässä..
Musta tuntuu että elän jossain omassa kuplassani, kai se on sitä että kerää ympärilleen samanmielisiä ihmisiä. En törmää kuin kuuluisilla netin keskustelupalstoilla näihin nössöttelijöihin ja alfabetagammauroksiin, ja heidän kohdallaan sitä miettii että mikä heillä on hätänä (varmaan se turvaton ympäristö ettei saa olla oma itsensä?).
Omassa arjessani lähipiirini miehet (nuorista aikuisista keski-ikäisiin) keskustelee runoudesta, rassaa autoja, soittaa sähkökitaraa, eräjormailuäijäilee, itkee, tuntee, nukkuu pehmolelu kainalossa tai pitää lapsuuden tärkeää lelua kunniapaikalla, urheilee, haistelee kukkia, käy salilla, ompelee vaatteita ja taitaa osa välillä jopa virkata pitsiliinojakin jos tarve vaatii. Lisäksi kaikki avoimesti tukee toisiaan, on olkapäänä ja iloitaan puolesta vaikka ei aina ihan täysin ymmärtäiskään mistä on kyse. Kunhan kaverilla on kaikki hyvin ja se on onnellinen.
Musta miehissä on ihanan miehekästä ja naisten kohdalla ihanan naisellista tai oikeestaan koko ihmisen kohdalla vaan tosi ihailtavaa kun oma käsitys itsestä ei horju jos tekee sitä mitä haluaa (kunhan ketään ei satu), vaikka se ois jonkun internetnössöttelijän maailmankuvan vastaista.