Havaintoja parisuhteesta

Onko seksi edes pahinta pettämistä?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Sinä tulet kotiin. Minä en anna sinulle mitään huomiota. Itse asiassa harmittaa, että tulet jo näin aikaisin. Olisin halunnut olla ilman sinua. En tule sinua eteiseen vastaan, en anna suudelmaa, en ole tehnyt sinulle ruokaa valmiiksi enkä kysy, miten sinun päiväsi on mennyt. Jos jotain sanonkin, niin tuhahdellen huomautan sinulle asiasta, jonka olet jättänyt tekemättä.

Huomaan, että olet jotenkin apea. En silti kysy mitään. Minua ei oikeastaan kiinnosta syy siihen. Huomaan haluavani muualle. Menen vaihtamaan itselleni treenivaatteet ja ulko-ovella huikkaan sinulle, että lähden salille. Viivyn mahdollisimman pitkään.

Illalla haluaisit puhua jostain sinua vaivaavasta asiasta. Sanon olevani väsynyt, enkä jaksaisi nyt puhua. Myöhemmin soitan kuitenkin kaverilleni, jonka kanssa puhun melkein tunnin. Sinä istut sohvalla viltin alla enkä edes halua nähdä pettymystäsi tai yksinäisyyttäsi.

Menet sänkyyn ilman minua. Minä tulen myöhemmin perässä. Huone on muuten pimeänä, mutta pimeyden rikkoo kädessäsi olevan puhelimen sininen kajo. Kohta sängyn yllä leijailee kaksi valopistettä, kun otan oman puhelimeni käteen. Sinä nukut alasti, mutta minä en enää edes huomaa alastomuuttasi. Minulle ei tule edes mieleeni laittaa puhelintani pois ja tulla saman peiton alle suutelemaan sinua.

Lopulta sinun valosi puhelimesta himmenee ja käännyt minusta poispäin. Et edes enää yritä saada kosketustani. Olet jäänyt sitä niin pitkään jo ilman, että et jaksa enää edes toivoa. Minua se helpottaa, sillä ei tarvitse tehdä sitä väkisin tai keksiä tekosyytä. Sinä olet sanonut minulle, että meillä on liian vähän seksiä. Sinä olet sanonut minulle, että mennään jonnekin puhumaan asiasta. Minä en halua mennä, sillä minusta meillä ei ole mitään puhuttavaa.

Aamulla minä herään ja keitän kahvin itselleni. Juon kaiken ja lähden töihin. En tule antamaan aamusuudelmaa, vaikka tiedän, että saatat olla jo valveilla. Sinä nouset hieman myöhemmin ja teen kaiken saman itse. Päivät vaihtuvat, lapset kasvavat ja elämä on tasaista suoraa viivaa. Kerran vuodessa vaihtuu yksinäisyyden maisema viikoksi jonnekin lämpimämpään ja jossa aamukahvia ei tarvitse keittää itse.

Sinä aamuna sinä sanot minulle, että sinä jäät töiden jälkeen ystäviesi kanssa viettämään iltaa. Minä ilahdun, sillä saan olla ilman sinua kokonaisen illan. Sinä tuletkin vasta aivan aamuyön tunteina. Sinä näytät juhlineelta. Seuraavana päivänä sinä kerrot minulle, että olet harrastanut seksiä tuntemasi ihmisen kanssa jo muutamia kertoja. Et halua pitää sitä enää sisälläsi.

Minä haukun sinua moraalittomaksi pettäjäksi. Kusipäähuoraksi. Perheenrikkojaksi. Se sinä olet. Vain paha ja itsekäs ihminen tekee toiselle ihmiselle niin. Hankkiutuu toisen ihmisen kosketeltavaksi, vaikka sormus koristaa vasenta nimetöntä sormea. Muuta merkitystä sormuksella ei ole ollutkaan kuin olla koriste.

Minä haluan eron ja erossa on vain yksi syyllinen. Se en ole minä. Minä en ole harrastanut avioliiton ulkopuolista seksiä. Sinä olet rikkonut lupauksesi. Pyhän lupauksen ja tehnyt aviorikoksen. Minä olen syytön. Sinä olet syyllinen. Minä olen hyvä. Sinä olet paha. Minä saan sympatian. Sinä saat syytökset.

Vain teot ratkaisevat, varsinkin sellaiset teot, jotka näkyvät ulkopuolelle. Välinpitämättömyys jää verhojen ja kulissien taakse. Se ei herätä ihmisten vimmaa tuomita. Leikkiä Jumalaa.

Teksti omistettu ihmisille, jota näkevät maailmassa muitakin värejä kuin mustan ja valkoisen. Ennen kaikkea teksti on omistettu minulle viestin lähettäneelle, sanottakoon häntä vaikka Johannaksi, joka kirjoitti minulle pettäneensä miestänsä viiden vuoden seksittömän ja henkisesti väkivaltaisen avioliittovuoden jälkeen ystävänsä kanssa ja saaneensa tästä hyvästä miehensä ja sukunsa vihan osaksensa. Viesti toimi inspiraation lähteenä blogitekstilleni.

Loppusanat:

Samat ihmiset, jotka usein kommentoivat eroihin liittyviin teksteihini, että ihmiset eroavat nykyään aivan liian helposti, tulevat usein kommentoimaan pettämiseen liittyviin teksteihin, että miksi ei olla erottu ennen kuin on lähdetty aidan toiselle puolelle harrastamaan seksiä.

Miettimättä sitä, että kuinka ristiriitaista heidän ajatuksensa ovat.

Yksi asia. Mitäpä, jos ette olisi mitään mieltä toisten parisuhteiden päättymisten tai päättymättömyyden syistä.

Ihminen on ihminen ja inhimillinen ja ainakin itse rakastan ihmisiä, joiden sisässä on virhe.

Sen ymmärtämistä kutsutaan armoksi.

X