Havaintoja parisuhteesta

Onneksi olkoon te pitkään yhdessä pysyneet rakastavaiset ja me kesken kaiken kaatuneet

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Kirjoitin tekstin kahdesta hillomunkkeja yhdessä nauttivasta rakastavaisesta. He ovat olleet yhdessä tasan 25 vuotta. Kuinka onnekkaita he ovatkaan olleet! Kauniit tarinat luovat toivoa ja lohtua heillekin, jotka eivät ole samaa onnea kokeneet.

Kirjoitan paljon tekstejä, jotka kertovat eroista ja parisuhteen päättymisistä. Kirjoitan parisuhteista, joissa ei ole jäljellä kuin kauniit kuoret ja sisällä pelkkää tyhjää. Kirjoitan tekstini kulmalla, jossa en kauhistele tai varsinkaan tuomitse eroamista. Olen jossakin tekstissäni jopa myöntänyt, että olen eropositiivinen. Olen siksi, koska toimimattomassa parisuhteessa liian pitkään oleminen vaikutta ihmisen hyvinvointiin negatiivisesti ja jokainen meistä haluaa kai voida hyvin.

Siksi minusta on hienoa, että ihmiset uskaltavat erota.

Minusta on myös hienoa, että ihmiset pysyvät yhdessä.

Minusta on äärimmäisen kaunista ja kannustavaa lukea tarinoita myös ajallisesti pitkään kestäneestä parisuhdeonnesta. Tarinoita, joissa kaksi rakastavaista ovat vielä vuosikymmentenkin jälkeen toisiinsa rakastuneita ja sitoutuneita. Sehän on vain ja ainoastaan kaunis ja arvostettava ajatus.

Julkaisemassani tekstissä äänessä ollut nainen sanoi viisaita sanoja. Hän sanoi heidän olevan onnekkaita sen suhteen, että heidän rakkautensa on kestänyt varhaisesta nuoruudesta orastavaan keski-ikään. Niin kuin nainen asian ilmaisi, he ovat kasvaneet samaan suuntaan ja heillä on siksikin säilynyt yhteys toisiinsa. Tietenkin yhteys ja rakkaus tarvitsee ympärilleen myös rakkauden vaalimista ja sitä kuuluisaa parisuhteen eteen työntekemistä, jota myös arvostukseksi toista ihmistä ja yhteistä parisuhdetta kohtaan voidaan kutsua. Mutta ilman tuota samaan suuntaan kasvamista ja luontaista yhteyttä mikään työ onnellisen parisuhteen eteen ei ehkä olisi tarpeeksi, vaan parisuhde muuttuu vain pelkäksi työntekemiseksi sen eteen.

”Olen ollut 25 vuotta parisuhteessa saman ihmisen kanssa ja silti onnellinen”

Siksi minusta oli ilahduttavaa lukea naisen kertomana se, että hän ei koe olevansa moraalisesti parempi eikä muutenkaan parempi parisuhteessa ja rakkaudessa kuin me lyhyemmän suhteen ja eroja kokeneet parisuhdeorientoituneet. Hän ei arvota itseään korkeammalle ja syyllistä eronneita yhtään mistään, koska hän tietää olevansa onnekas löydettyään jo nuorena rinnalleen ihmisen, jonka kanssa on helppo ja ihana syödä hillomunkkeja vielä vuosikymmenten jälkeenkin.

Jokainen meistä ei ole yhtä onnekkaita, vaan olemme joutuneet kulkemaan, syystä tai toisesta, kivisemmän polun. Olisikin suorastaan moukkamaista käyttäytymistä sieltä onnistujan asemasta huudella niiden ihmisten päälle, jotka eivät ole yhtä hyvin onnistuneet. Heitä, jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita ja ovat löytäneet oman onnensa monen sivupolun kautta, silti arvostaen joka ainoaa sivupolkua.

Itseäni ajatellen, olen tietoinen siitä, että olen aikaisemmin aloittanut muutaman parisuhteen syvästi keskeneräisenä menemään yhteenkään parisuhteeseen, kuvitellen, että olen täysin valmis rakastamaan ja sitoutumaan rakastamaani ihmiseen. En ole ollut. Siinä kohtaa hapuillessani elämäni, parisuhteeni ja itseni kanssa olisi ollut todella julmaa löytää itsensä paremmin onnistuneen ja ehjemmän ihmisen syyttävän ja syyllistävän sormen alta.

Vähän sama kuin ammattikorkeakoulussa samaan aikaan ollut opiskelija, joka tuomitsi kaikki opintotukea saavat luusereiksi, koska elämme yhteiskunnan rahoilla ja samaan aikaan hän itse sai vanhemmiltaan solkenaan rahaa. Onnistujan on helppo osittaa halveksuntansa heikompiaan kohtaan.

Varmasti iso osa eronneista olisi halunnut välttää eron ja olla yksi pareista, joka vielä 25 vuodenkin päästä nauttii yhdessä hillomunkkeja. Se ei silti ole merkki epäonnistumisesta, vaan se voi olla jopa merkki, että on ollut epäonnisempi kuin he, jotka ovat onnistuneet kerrasta löytämään itselleen ja omaan elämään ihmisen, jonka kanssa parisuhde tuntuu ihanalta vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Ehkä eronneilla on käynyt huonompi tuuri sen suhteen, että eivät olekaan lähteneet kasvamaan samaan suuntaan ja eivät ole väkisin halunneet pitää toimimatona parisuhdetta kasassa. Ehkä he eivät ole jaksaneet lähteä vuosien parisuhdetyöleirille, jossa parisuhteesta tehdään toimiva, vaikka sitten väkisin. Ei kaikkien tarvitse, mutta eivät he silti ole luovuttajia ja liian helposti periksi antavia.

Eivät he silti ole parisuhteissaan sen epäonnistuneimpia kuin hekään, joiden on jo luonnostaan hyvä yhdessä. Ehkä se on se syy, miksi kutsun eronneitakin mieluummin rohkeiksi kuin epäonnistujiksi, koska ajattelen eron olevan niin iso ja kuluttava päätös ja valinta, että on rohkeaa käydä se läpi ja myöntää itselle elämän tosiasioita. Minulle epäonnistuminen merkitsee sitä, että ei halua tunnustaa itselleen tosiasioita ja sen myötä katkeroituu myöhemmin elämässään. Pitää väkisin yllä jotain, jota ei enää ole. Kulissi on epäonnistumusta, ero onnistumista.

Jokaisella meillä on oma tarinamme kerrottavana. Jokainen meistä kantaa sisällään asioita ja haavoja, joista kukaan ulkopuolinen ei tiedä yhtään mitään. Siksi en itse häpeile sitä tosiseikkaa, että olen kaksi kertaa avioeronnut. En silti halua pitää häpeän pussia päässä ja pyydellä valintojani loppuelämääni anteeksi. Olen ollut hyvin keskeneräinen avioliittoihin ja myöntänyt sen itselleni. En ole osannut olla sellainen kuin olisin halunnut olla ja se on jopa johtanut toisia loukkaaviinkin tekoihin. Vähiten olen sen jälkeen kaivannut sitä tuomitsemisen ja syyttelemisen tulvaa, jonka alle moni ihminen tässä moraalisesti ylivertaisten ihmisten valtakunnassa joutuu. Ympärillämme on ihmisiä, jotka jaksavat osoittaa sormella toisia ihmisiä ja toisten ihmisten tekoja ja valintoja vielä vuosienkin päästä. Julmimmat heistä langettavat jo karmaa halveksumiensa ihmisten päälle. Itse en siitä välitä. Suljen sellaiset ihmiset pois elämästäni, koska pidän kauniimmista ihmisistä. Enkä myöskään aio elää syyllisyydessä ja häpeään verhoon pukeutuneena loppuelämääni, vaikka tuomitsijat niin haluaisivatkin. Olen sellaiseen aivan liian tärkeä ihminen itselleni. Olkaa kaikki muutkin.

CMX:n Ruoste biisissä laulaja ja lauluntekijä A.W.Yrjänä laulaa näin:

”Ehkä nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä, jota silittää ja tuntea maailman paino.”

Kuunneltuani biisiä lukioikäisenä kerta toisensa jälkeen, tulin lähelle maailmankatsomustani, jota vieläkin kannan sisälläni. Jokainen meistä, jokaisessa hetkessä, riippuen teoista ja valinnoistaan haluaa lähelleen edes jonkinlaisen turvan ja lohdun. Siksi joka ikinen kerta minusta tuntuu pahalta lukea, kun ihmisiä tuomitaan julkisesti heidän tekojensa ja valintojensa tähden. Aivan kuin tuomitsijalla olisi jotenkin siihen varaa.

Viedään tämä kaikki lopuksi parisuhteisiin. Saamani viesti naiselta, joka kertoi tarinansa 25 vuotta kestäneestä parisuhteestaan ja sitä, että heidän alkuaikansa tunne ja leikkimielisyys oli säilynyt kuin itsesään kaikki nämä yhdessä eletyt vuodet sai minut iloiseksi ja hyvälle tuulelle. Ihanaa, että niinkin voi olla ja että niin on. Hyvin monella meistä asiat ovat menneet toisella tavalla.

Tärkeintä on kuitenkin rakkaus ja tämä teksti on omistettu kaikille heille, joilla on käynyt satumainen onni sen suhteen, että ovat pysyneet yhdessä jo pitkän aikaa ja samalla tämä on omistettu kaikille meille, jotka ovat etsineet omaa tietään toisinaan pahastikin kaatuneena ja monien ihmisten kautta.

Jokainen meistä etsii päätä, jota silittää tunteakseen maailman painon.

CMX:n biisissä tuota asiaa kutsuttiin Ruosteeksi ja minun tekstissäni sitä kutsutaan syliksi.

Lue myös

X