Havaintoja parisuhteesta

Onnellinen perhe

23.1.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Nykymuotoinen romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhde tuli yleiseksi aikana, jolloin ihmisen keski-ikä oli vähän yli neljäkymmentä vuotta. Tämä on osaltaan yksi syy siihen, että silloin parisuhteet kestivät useammin siihen kuuluisaan ”kunnes kuolema meidät erottaa” fraasiin, koska kuolema kolkutteli kotiovea keskimäärin neljäkymmentä vuotta aiemmin kuin nykyään.

Tästä kirjoitin muutama viikko sitten ja kuten niin usein ennenkin sain lukijalta välittömän palautteen, että miksi minun pitää aina vähätellä pitkiä parisuhteita ja ajatuksillani jopa kannustaa ihmisiä eroon. Kommentti päättyi lauseeseen, että ei ole olemassa kuin yhdenlaisia oikeita parisuhteista. Kun kerran on itselleen puolisonsa valinnut, niin siitä pidetään kiinni, vaikka hammasta purren. Eikä siinä mitään, kyllä niitä hampaita joissakin suhteissa purraankin niin lujaa ja niin pitkään yhteen, että aikuisiällä saatu purentavika ei ole enää kaukana.

Minun silmiini sattuu lukea lauseita, joissa jopa fundamentaalisella tavalla suhtaudutaan yhteen totuuteen. Useinhan se menee niin, että mitä kovemmilla sanoilla saarnaa oikeasta tavasta elää, sitä varmemmin jää myöhemmin housut kintussa kiinni omien totuuksiensa vastaisista teoista. Kuinka moni perhearvoista paasaava ihminen onkaan jäänyt kiinni rakastajattarien ympäröimänä. Kuinka moni homoutta isoon ääneen vastustava onkaan narahtanut alaston mies kietoutuneena itsensä ympärille. Kuinka moni pitkiä rakkaussuhteita parisuhteessaan ihannoiva parisuhdebloggaaja ei tunnu itse osaavan elää sellaisessa ollenkaan.

Onneksi kaiken tekopyhyyden keskellä tapahtuu havahtumisia. Kuten minulle muutama vuosi sitten ravisuttavan viestin kirjoittaneelle naiselle tapahtui. Hän alkoi tuntea suurta itseinhoa sen jälkeen, kun oli joulunpyhinä postaillut sosiaaliseen mediaan iloa ja onnea huokuvia perhekuvia. Kolme viikkoa sen jälkeen, kun oli työpaikkansa pikkujouluista lähtenyt kollegansa kanssa jatkoille ja he yhdessä olivat päätyneet suhteen ulkopuoliseen seksiin. Uusi vuosi ei sitten enää ollutkaan niin iloa ja onnea huokuva, kun nainen alkoi kertoa salaisuudestaan miehelleen.

Pikkujouluseksin toisen osapuolen reaktio tähän kaikkeen oli ollut se, että hän alkoi uhkailla naista työpaikan menettämisellä, jos hän paljastaa miehen nimen. Hänellä kun ei ollut aikomustakaan kertoa vaimolleen tapahtunutta, koska onhan se helpompaa elää valheessa ja kulississa kuin totuudessa. Suhteen ulkopuolinen seksi kyllä kelpasi, mutta sen jälkeinen rehellisyys ei enää ollutkaan miehen juttu. Miten sitä sen jälkeen voisi laittaa nättejä perhekuvia sosiaaliseen mediaan, kun on ensin käynyt tanssimassa toisen naisen vartalolla ja jäänyt siitä vielä kiinni.

Romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhdekaava on historiallisesti vielä kovin nuori, että sen pohjalta voitaisiin tehdä päätelmiä, että onko se ihmiselle toimiva tapa elää toisen ihmisen kanssa. Kysymykseen, että onko ihminen edes yksiavioinen, ei myöskään ole varmasti vielä olemassa oikeaa vastausta. Ehkä tässäkin, niin kuin monessa muussakin asiassa, ei ole edes olemassa yhtä oikeaa vastausta. Ollaan nyt rehellisiä, yllättävän hankalaa sitä on koko elämäänsä vain yhden ihmisen kanssa elää. Sen kertovat jo tilastotkin. Turha meidän on siitä kuitenkaan tänään murehtia. Aika näyttää, mihin suuntaan parisuhteet menevät ja kehittyvät. Paikallaan ja pysyvänähän ei tässä maailmassa mikään pysy, edes parisuhteet.

Esimerkkejä on kaikesta mahdollisesta. On niitä läpi elämän kestäneitä parisuhteita, joista tosin emme kukaan tiedä, mitä niissä parisuhteissa on tapahtunut vuosikymmenien aikana ja mitä salaisuuksia ihmiset vievät hautaan asti. On parisuhteita, jotka eivät ole kestäneet kuolemaan asti, vaan syystä tai toisesta tulleet maaliinsa jo aikaisemmin. Nuorten aikuisten olen kuullut harrastavan tänä päivänä niin sanottuja määräaikaisia parisuhteita, joiden ei ole edes tarkoitus kestää loputtomiin. Radiossa kuulin erään nuoren naisen puhuvan ”friend with benefits”-suhteista, jossa kaksi ystävystä ovat päättäneet harrastaa säännöllistä seksiä vailla parisuhteen sanelemaa sitoutumista.

Vähän niin kuin on olemassa monenlaisia tapoja olla perhe, niin parisuhtessakaan ei ole enää vain yhtä oikeaa tapaa olla. En minä ainakaan osaa, enkä edes halua määritellä, että jokin tapa olla parisuhteessa olisi parempi kuin jokin toinen tapa. Parisuhteessa olevathan sen itse määrittelevät ja se mikä sopii toisille ei ehkä sovi joillekin toisille, mutta ulkopuolelta toisten ihmisten parisuhteiden arvottaminen on aivan turhaa.

Valheellisuus on kaikkein pahinta. Se, että niiden kauniiden perhepostuksien taustalla ei ole oikeasti mitään aitoa. Kyllä minä arvostan enemmän niitä eroon päättyneitä parisuhteita, joissa ei olla lähdetty valheellisuuden tielle, vaan on rehellisesti todettu, että me emme ole loppuelämäämme toisillemme kuin sellaisia parisuhteita, jotka pidetään teennäisesti hengissä ja joissa tärkein päämäärä ei ole rakkaudessa vaan siinä, että ei varmasti erota.

Paatuneena parisuhderomantikkona olisi ihana kirjoittaa tähän loppukaneetiksi, että uskon varauksetta ihmisen yksiavioisuuteen ja kuolemaan asti kestäviin parisuhteisiin. En voi sitä varauksetta tehdä, koska valehtelisin. Eletään tätä päivää ja rakastetaan niin täysillä kuin osataan.

Sillä tavalla siihen on ainakin hyvä mahdollisuus.

Kommentit (4)

Hei. Olen kuusi vuotta kestäneen blogiurani aikana kirjoittanut lukemattoman määrän tekstejä onnellisista parisuhteista. Ihan vain siksi, koska en edes ymmärrä, miksi niin monet elävät pitkään onnettomissa parisuhteissa. Tässä tekstissä halusin tuoda esille sen, että parisuhteet eivät ole määriteltävissä vain yhdellä tavalla ja sellainen liian tiukka yhteen totuuteen tuijottaminen saattaa johtaa siihen, että toisilleen sopimattomat ihmiset elävät parisuhteessa vuosikymmeniä ja sellaisia pitkiä parisuhteista on syytäkin kyseenalaistaa. Ihmisten tapa olla ja ei olla paarisuhteissa on heidän oma asiansa ja minulla ei riitä jumaluus tuomitsemaan mitään niistä. Tämä ei liittynyt omaan ”rehelliseen”ratkaisuun millään tavalla ja kyllä, vaikka sinä haluat minun ratkaisujani heittomerkeillä vähätellä, niin itselle tekemäni ratkaisu oli rehellinen, koska koin olevani parisuhteessani väärästä syystä ja huomasin, että en enää rakasta. Varmasti on niin, että monet jäävät vielä tuossakin vaiheessa roikkumaan suhteeseen ja se olkoon heidän oikeutensa. Meistä kukaan ei lopulta voi tietää, mitä ihmisten ovien takana tapahtuu ja on tapahtumatta. Laitan tähän loppuun vielä saman kommentin, jolla kommentoin erästä toista saamaani palautetta. Veikkaan, että syntyvyyden rajun laskemisen vuoksi myös suhtautuminen parisuhteisiin tulee muuttumaan, niin kuin on jo tullut. Ihminen ei tarvitse toista ihmistä parisuhteeseen kuin rakastamaan ja jos rakkautta ei ole, niin ihmiset myöskin ovat valmiimpia eroamaan rakkaudettomasta parisuhteesta. Tämä on hieno asia. Huomattavasti parempi kuin pitää yllä kulissia ja harrastaa salassa pikkujuoluseksiä. Kiitos.

Taas näin. ” On niitä läpi elämän kestäneitä parisuhteita, joista tosin emme kukaan tiedä, mitä niissä parisuhteissa on tapahtunut vuosikymmenien aikana ja mitä salaisuuksia ihmiset vievät hautaan asti. ”
Tällä lauseella haluat jättää epäilyn että näissä läpi elämän kestäneissä parisuhteissa on jotain ikäviä salaisuuksia jotka viedään hautaan asti. Sun teksteistä vaan tulee ikävä kyllä semmoinen tunne että pitkissä liitoissa pidetään kulissia yllä ja sun ”rehelliset” ratkaisut on ihailtavia. Näitä kulissiliittoja on taatusti, mutta on myös pitkiä, onnellisia liittoja. Mikset kirjoita koskaan niistä? Miksi haluat jatkuvasti kyseenalaistaa pitkät liitot? Siksikö ettei niissä olevat naiset kirjoittele sinulle kokemuksistaan? Meitä onnellisiakin on, ihan oikeasti!

Hei. Olen kuusi vuotta kestäneen blogiurani aikana kirjoittanut lukemattoman määrän tekstejä onnellisista parisuhteista. Ihan vain siksi, koska en edes ymmärrä, miksi niin monet elävät pitkään onnettomissa parisuhteissa. Tässä tekstissä halusin tuoda esille sen, että parisuhteet eivät ole määriteltävissä vain yhdellä tavalla ja sellainen liian tiukka yhteen totuuteen tuijottaminen saattaa johtaa siihen, että toisilleen sopimattomat ihmiset elävät parisuhteessa vuosikymmeniä ja sellaisia pitkiä parisuhteista on syytäkin kyseenalaistaa. Ihmisten tapa olla ja ei olla paarisuhteissa on heidän oma asiansa ja minulla ei riitä jumaluus tuomitsemaan mitään niistä. Tämä ei liittynyt omaan ”rehelliseen”ratkaisuun millään tavalla ja kyllä, vaikka sinä haluat minun ratkaisujani heittomerkeillä vähätellä, niin itselle tekemäni ratkaisu oli rehellinen, koska koin olevani parisuhteessani väärästä syystä ja huomasin, että en enää rakasta. Varmasti on niin, että monet jäävät vielä tuossakin vaiheessa roikkumaan suhteeseen ja se olkoon heidän oikeutensa. Meistä kukaan ei lopulta voi tietää, mitä ihmisten ovien takana tapahtuu ja on tapahtumatta. Laitan tähän loppuun vielä saman kommentin, jolla kommentoin erästä toista saamaani palautetta. Veikkaan, että syntyvyyden rajun laskemisen vuoksi myös suhtautuminen parisuhteisiin tulee muuttumaan, niin kuin on jo tullut. Ihminen ei tarvitse toista ihmistä parisuhteeseen kuin rakastamaan ja jos rakkautta ei ole, niin ihmiset myöskin ovat valmiimpia eroamaan rakkaudettomasta parisuhteesta. Tämä on hieno asia. Huomattavasti parempi kuin pitää yllä kulissia ja harrastaa salassa pikkujuoluseksiä. Kiitos.

Yksi kohtalaisen kiistaton mittari parisuhteelle oikeellisuudelle on olemassa ja se on se mikä on hyväksi parisuhteesta syntyneelle lapselle.

Haastan sinut Sami tuomaan esiin yhdenkin vertaisarvioidun tieteellisen artikkelin joka toteaa että vanhempien ero on lapselle parempi kuin heidän elinikäinen onnellinen liitto. Väitän että vastakkaisia tutkimustuloksia on tarjolla huomattavasti laajemmin.

Ja ennen kuin vetoat siihen vanhaan rationaalisesti ontuvaan argumenttiin että lasten kannalta vanhempien on parempi erota kuin elää hammasta purren inhomansa ihmisen kanssaa, niin pitää muistaa että ei tässä verrata kahta epäonnistunutta parisuhdetta (se jossa erotaan ja se jossa pysytään hammasta purren) vaan nyt vertaillaan hyvää parisuhdetta ja huonoa parisuhdetta (sellaista joka kestää onnellisena eliniän ja sitä joka ei kestä). Se on tämän jutun aihe.

Siksi olisin jälleen kerran kanssasi eri mieltä siitä että kaikki ovat yhtä hyviä ja oikeita. Kyllä minä uskon että lasten kannalta vanhepien elinikäinen onnellinen parisuhde on parempi kuin sellainen joka jossain vaiheessa päättyy. Siksi mielestäni on niin että vaikka ero parisuhteesta jossa on syntynyt lapsia voikin tietyissä tapauksissa olla järkevin ratkaisu, on silti perusteltua sanoa että kyseinen parisuhde epäonnistui.

Niin, en kai koskaan ole väittänyt, että onnellisessa pitkässä parisuhteessa lapset eivät voisi hyvin. Kyllä he voivat, mutta onnettomissa pitkissä parisuhteissa eivät varmasti voi. Eiköhän ole syytä siis vertailla lasten onnellisuutta niiden kesken, että onko lapselle parempi kasvuympäristö vanhemien onneton parisuhde vai se, että kokee vanhempiensa eron. Tämä on sinänsä hassu keskustelu, koska itse en koskaan ajattele lapsesta, että onkohan hän nyt ydinperheestä vai eroperheestä. Vanhemmalla tyttärelläni on varmasti molemmista, en ole sitä kysynyt, koska asia ei edes minulle kuulu. Mitä nuoremman ikäluokan vapaampaan suhtautumiseen parisuhteisiin tulee, niin heidän arvomaailmassa ei lapsen tekeminen edes ole siellä kärkipäässä. Veikkaan, että syntyvyyden rajun laskemisen vuoksi myös suhtautuminen parisuhteisiin tulee muuttumaan, niin kuin on jo tullut. Ihminen ei tarvitse toista ihmistä parisuhteeseen kuin rakastamaan ja jos rakkautta ei ole, niin ihmiset myöskin ovat valmiimpia eroamaan rakkaudettomasta parisuhteesta. Tämä on hieno asia. Huomattavasti parempi kuin pitää yllä kulissia ja harrastaa salassa pikkujuoluseksiä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *