Havaintoja parisuhteesta

Onnellinen perhe

23.1.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Nykymuotoinen romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhde tuli yleiseksi aikana, jolloin ihmisen keski-ikä oli vähän yli neljäkymmentä vuotta. Tämä on osaltaan yksi syy siihen, että silloin parisuhteet kestivät useammin siihen kuuluisaan ”kunnes kuolema meidät erottaa” fraasiin, koska kuolema kolkutteli kotiovea keskimäärin neljäkymmentä vuotta aiemmin kuin nykyään.

Tästä kirjoitin muutama viikko sitten ja kuten niin usein ennenkin sain lukijalta välittömän palautteen, että miksi minun pitää aina vähätellä pitkiä parisuhteita ja ajatuksillani jopa kannustaa ihmisiä eroon. Kommentti päättyi lauseeseen, että ei ole olemassa kuin yhdenlaisia oikeita parisuhteista. Kun kerran on itselleen puolisonsa valinnut, niin siitä pidetään kiinni, vaikka hammasta purren. Eikä siinä mitään, kyllä niitä hampaita joissakin suhteissa purraankin niin lujaa ja niin pitkään yhteen, että aikuisiällä saatu purentavika ei ole enää kaukana.

Minun silmiini sattuu lukea lauseita, joissa jopa fundamentaalisella tavalla suhtaudutaan yhteen totuuteen. Useinhan se menee niin, että mitä kovemmilla sanoilla saarnaa oikeasta tavasta elää, sitä varmemmin jää myöhemmin housut kintussa kiinni omien totuuksiensa vastaisista teoista. Kuinka moni perhearvoista paasaava ihminen onkaan jäänyt kiinni rakastajattarien ympäröimänä. Kuinka moni homoutta isoon ääneen vastustava onkaan narahtanut alaston mies kietoutuneena itsensä ympärille. Kuinka moni pitkiä rakkaussuhteita parisuhteessaan ihannoiva parisuhdebloggaaja ei tunnu itse osaavan elää sellaisessa ollenkaan.

Onneksi kaiken tekopyhyyden keskellä tapahtuu havahtumisia. Kuten minulle muutama vuosi sitten ravisuttavan viestin kirjoittaneelle naiselle tapahtui. Hän alkoi tuntea suurta itseinhoa sen jälkeen, kun oli joulunpyhinä postaillut sosiaaliseen mediaan iloa ja onnea huokuvia perhekuvia. Kolme viikkoa sen jälkeen, kun oli työpaikkansa pikkujouluista lähtenyt kollegansa kanssa jatkoille ja he yhdessä olivat päätyneet suhteen ulkopuoliseen seksiin. Uusi vuosi ei sitten enää ollutkaan niin iloa ja onnea huokuva, kun nainen alkoi kertoa salaisuudestaan miehelleen.

Pikkujouluseksin toisen osapuolen reaktio tähän kaikkeen oli ollut se, että hän alkoi uhkailla naista työpaikan menettämisellä, jos hän paljastaa miehen nimen. Hänellä kun ei ollut aikomustakaan kertoa vaimolleen tapahtunutta, koska onhan se helpompaa elää valheessa ja kulississa kuin totuudessa. Suhteen ulkopuolinen seksi kyllä kelpasi, mutta sen jälkeinen rehellisyys ei enää ollutkaan miehen juttu. Miten sitä sen jälkeen voisi laittaa nättejä perhekuvia sosiaaliseen mediaan, kun on ensin käynyt tanssimassa toisen naisen vartalolla ja jäänyt siitä vielä kiinni.

Romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhdekaava on historiallisesti vielä kovin nuori, että sen pohjalta voitaisiin tehdä päätelmiä, että onko se ihmiselle toimiva tapa elää toisen ihmisen kanssa. Kysymykseen, että onko ihminen edes yksiavioinen, ei myöskään ole varmasti vielä olemassa oikeaa vastausta. Ehkä tässäkin, niin kuin monessa muussakin asiassa, ei ole edes olemassa yhtä oikeaa vastausta. Ollaan nyt rehellisiä, yllättävän hankalaa sitä on koko elämäänsä vain yhden ihmisen kanssa elää. Sen kertovat jo tilastotkin. Turha meidän on siitä kuitenkaan tänään murehtia. Aika näyttää, mihin suuntaan parisuhteet menevät ja kehittyvät. Paikallaan ja pysyvänähän ei tässä maailmassa mikään pysy, edes parisuhteet.

Esimerkkejä on kaikesta mahdollisesta. On niitä läpi elämän kestäneitä parisuhteita, joista tosin emme kukaan tiedä, mitä niissä parisuhteissa on tapahtunut vuosikymmenien aikana ja mitä salaisuuksia ihmiset vievät hautaan asti. On parisuhteita, jotka eivät ole kestäneet kuolemaan asti, vaan syystä tai toisesta tulleet maaliinsa jo aikaisemmin. Nuorten aikuisten olen kuullut harrastavan tänä päivänä niin sanottuja määräaikaisia parisuhteita, joiden ei ole edes tarkoitus kestää loputtomiin. Radiossa kuulin erään nuoren naisen puhuvan ”friend with benefits”-suhteista, jossa kaksi ystävystä ovat päättäneet harrastaa säännöllistä seksiä vailla parisuhteen sanelemaa sitoutumista.

Vähän niin kuin on olemassa monenlaisia tapoja olla perhe, niin parisuhtessakaan ei ole enää vain yhtä oikeaa tapaa olla. En minä ainakaan osaa, enkä edes halua määritellä, että jokin tapa olla parisuhteessa olisi parempi kuin jokin toinen tapa. Parisuhteessa olevathan sen itse määrittelevät ja se mikä sopii toisille ei ehkä sovi joillekin toisille, mutta ulkopuolelta toisten ihmisten parisuhteiden arvottaminen on aivan turhaa.

Valheellisuus on kaikkein pahinta. Se, että niiden kauniiden perhepostuksien taustalla ei ole oikeasti mitään aitoa. Kyllä minä arvostan enemmän niitä eroon päättyneitä parisuhteita, joissa ei olla lähdetty valheellisuuden tielle, vaan on rehellisesti todettu, että me emme ole loppuelämäämme toisillemme kuin sellaisia parisuhteita, jotka pidetään teennäisesti hengissä ja joissa tärkein päämäärä ei ole rakkaudessa vaan siinä, että ei varmasti erota.

Paatuneena parisuhderomantikkona olisi ihana kirjoittaa tähän loppukaneetiksi, että uskon varauksetta ihmisen yksiavioisuuteen ja kuolemaan asti kestäviin parisuhteisiin. En voi sitä varauksetta tehdä, koska valehtelisin. Eletään tätä päivää ja rakastetaan niin täysillä kuin osataan.

Sillä tavalla siihen on ainakin hyvä mahdollisuus.