Havaintoja parisuhteesta

”Onnelliset tarinat vituttavat minua”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Alkuun tilastollista faktaa perustuen blogiini:

Tarina isästä, aviomiehestä joka unohti olla sekä isä että aviomies.

Lukukertoja noin 9000 kappaletta.

Tarina isästä ja aviomiehestä joka muisti olla molempia, isä lapselleen ja rakastaja vaimolleen.

Lukukertoja noin 1000 kappaletta.

Sama suhdeluku niin sanotun ongelmia esiin tuovan tekstin ja onnellisuutta kuvaavan tekstin välillä myös muissa teemoissa.

Seuraavana vanha kommentti liittyen tekstiin jossa kuvailtiin parisuhdetta joka tuntui toimivan:

Vituttaa lukea tällaista. Jos asiat ovat hyvin niin pitääkö sitä hieroa meidän naamaan joilla ei ole asiat hyvin? Tämän vuoksi en seuraa blogeja, koska oma elämä ja oma parisuhde tuntuu vielä huonommalta niiden onnellisten tarinoiden rinnalla.

En nyt lähde puimaan sitä, että miksi toisten onni tuntuu olevan itseltä pois, koska tuhoavasta kateudesta voisi kirjoittaa ihan oman tekstinsä. Termi tuhoava kateus siksi, että on olemassa myös rakentavaa kateutta. Siinä kateus on voima joka laittaa oman elämänmuutoshampaan kolottamaan niin paljon että lopulta tekee sen. Sen sijaan lähden puimaan kysymystä, että miksi yhäkin niin moni elää niin huonossa parisuhteessa, että tuntee vitutusta siitä, että jollakin saattaa jopa olla onnellinen parisuhde.

Olen saanut kahdeksan vuoden aikana tolkuttoman määrän ihmisten kirjoittamia tarinoita. Karkeasti laskettuna ongelmallisten suhteiden osuus on 90 prosenttia ja onnellisten suhteiden osuus 10 prosenttia. Tämä ei tietenkään suoraan kerro siitä todellisuudesta jota parisuhteiden kanssa elämme. Totuus on varmasti kauniimpi. Silti ongelmalliset suhteet samaistuttavat ja kiinnostavat lukijoita selvästi enemmän. Moni lukija löytää itsensä tarinoiden sisältä. Tämä on havahduttanut myös minut kirjoittamaan parisuhdekriittisiä tekstejä, koska paska parisuhde on yksiselitteisesti hyvinvointiriski ja sieltä paskojen suhteiden keskeltä tulee myöskin kommentit joissa kerrotaan onnellisten tarinoiden lukemisen vituttavan ihmistä.

Väitän että vitutus nousee omasta saamattomuudesta. Siitä että paskan parisuhteen on annettu jatkua vähän liian pitkään ja samalla se on alkanut vaikuttaa omaan hyvinvointiin negatiivisella tavalla. Vitutuksen ja vihan jälkeen on odotettavissa krooninen katkeruus jos saamattomuus oman elämänlaadun parantamiseksi ei vieläkään ota tulta allensa. Sieltä kroonisen katkeruuden seasta tuleekin sitten ne vielä rajummat kommentit tämänkin blogin kommenttisosioihin:

”Haista sinä parisuhteista mitään tietämätön mulkkukeisari paska!”

Tämä lause saatuna muutama viikko sitten tekstiin jossa kirjoitin, että Suomessa erotaan yhäkin aivan liian vähän ja aivan liian myöhään. Kommentin kirjoittaja kroonisessa katkeruudessa ja avioliitossa jossa vastamäki on kestänyt muutaman vuosikymmenen ja ei siitä muuksi muutu, mutta kun se kuuluisa viimeinen kivi on vielä kääntämättä sieltä kultahääpäivän jälkeisen ajan alta.

Kyllä tuollaisen mielenmaiseman alta onnellisten suhteiden lukeminen saattaa vituttaa.

Vitutus on kaikesta huolimatta niin voimakas tunne, että parhaimmillaan sen voimasta saa hyviä asioita irti. Apatia on pahin mahdollinen tunne tuntea. Kun mikään ei tunnu enää miltään. Se tarkoittaa yhtä kuin luovuttaminen. Vitutuksen ollessa päällä voi siitä ottaa käyttöönsä sen energian ja sillä energialla riuhtaista itsensä pois jostain sellaisesta jossa elämä vituttaa.

Ja kas, elämänmuutoksen myötä pian ollaankin tilanteessa, että toisten ihmisten onni ei enää olekaan itseltä pois, vaan onni onkin ollut koko ajan ihan siinä omissa käsissä.

Helppoa, eikö totta!

Lue myös

X