Mies ja tunteet: Osa 19

Peilikuva.

Mikä mies sä kuvittelet oikein olevinasi? Kysymys viestin muodossa. Mikä mies minä kuvittelen oikein olevinani? Päätin ottaa selvää. Kävin hakemassa keittiöstä tuolin. Laitoin sen eteisessä olevan peilin eteen. Mies, kolmekymmentäyhdeksän vuotta, kasvoillaan parta, jota on pitänyt neljän kuukauden ajan, koska päätti tietoisesti haluavansa kaivaa itsestään esiin miestä, joka on ollut liian pitkään piilossa. Mies, joka tietää, että miehuus ei ole mitattavissa parran pituudessa eikä lihaksien koossa, mutta halusi silti kokeilla, miltä tuntuu, kun kasvoja peittää poikamaisuutta peittävä karvoitus. Mies, jonka miehuus näyttäytyy uskalluksena tunnustaa nainen sisällään, joka helpottaa ymmärtämistä, että molempien sukupuolien ympärillä on yhteinen määre, jota kutsutaan ihmiseksi.

Mies, joka on juuri tullut lapsensa joulujuhlasta, jossa valutti kyyneleitä poskillensa, nähtyään joulunäytelmässä lapsensa pukeutuneen enkeliksi ja laulavan muiden enkelien kanssa joululaulun. Mies, joka ärsyyntyy kuullessaan radiossa miesäänen puhuvan ohjelmista, joissa itketetään katsojia puoliväkisin, termillä tunnerunkkaaminen. Mies, joka haluaa termille vähän kauniimman sanan ja kirjoittaakin blogitekstin, jossa pistää kaksi surun keskellä vellovan ihmisen koskettamaan toisiaan niin, että purkautuvat yhdessä tuhansiksi kyyneleiksi, eli harrastaa tietoista tunnerunkkausta, eikä edes ymmärrä hävetä sitä.  Mies, jolla on vielä päällänsä joulujuhlaan laitettu punainen paita, samanvärinen, josta kaksi baarissa ärsyyntynyttä mieshenkilöä lähti seuraamaan häntä aamuyön tunteina huutaen, että tuollaiset pitäisi hakata. Mies, joka peloissaan lähti juoksemaan, mutta päättikin pysähtyä ja kääntyä huutelijoita vastaan sanoen, että antaa vittu mennä vain sitten. Mies, joka pelosta vapisten laskeutui istumaan yksiön lattialla olevaan patjansa päälle, joka oli ennen ollut heidän yhteisen sängyn päällä, mutta siitä tapahtumasta on jo lukuisia vuosia ja ihan eri kaupunki.

Mies, joka heräsi lapsena keittiöstä kuuluviin ääniin ja pyyhki silmänsä pehmoleluun, jonka nimeksi oli antanut Nöpö. Mies, joka lapsena heräsi ensimmäisenä viikonloppuisin ehtiäkseen keittää kahvin valmiiksi, koska halusi niin kovasti miellyttää ja olla kiltti. Mies, joka herää öisin pieniinkin rapsahduksiin ja on valmis toimimaan. Mies, joka kutsuttiin ensirakkautensa juhliin vasta muiden vieraiden jälkeen, koska tuli sillan väärältä puolelta, sieltä missä tehdas sijaitsi. Mies, joka pilasi toisen parisuhteensa epävarmuuttaan, peloissaan ja rikkinäisenä, olemalla liian takertuva ja mustasukkainen. Mies, joka antoi ensimmäisen avioliittonsa valua sormiensa välistä, heittäytymällä vapaaehtoisesti eteisen oven eteen kynnysmatoksi toisten tallottavaksi, uskaltamatta kertoa, että miltä oikeasti tuntuu. Mies, joka toisen avioliittonsa aikana aloitti terapian, jossa heitteli muovailuvahaa lattialle ja repi puhelinluetteloita palasiksi oppiakseen, että on hyvin paljon enemmän, mitä on ikinä edes voinut kuvitella. Mies, joka suoraksi noustessaan on sen 184 senttimetriä pitkä ja viestittää vartalollaan, että yli ei kukaan enää pääse, mutta koskettamaan voi tulla.

Mies, joka lukee lapsellensa iltasadun, vaikka lapsi osaa jo itse lukea. Mies, joka tekisi mitä tahansa lapsensa eteen ja tekeekin vähän liikaa ja pelkää epäonnistuvansa. Mies, joka haluaa kuulla olevansa hyvä isä, hyvä mies ja hyvä ihminen. Mies, joka vihaa ahtaita sukupuolirooleja. Mies, joka tykkää katsoa jääkiekkoa ja juoda olutta, mutta samalla mies, joka rakastaa katsoa taitoluistelua ja juoda viiniä. Mies, joka haluaa kohdata ihmisen, eikä asiakasta. Mies, joka haluaa tutustua ihmiseen, eikä ryhmänsä edustajaan. Mies, joka haluaa kosketuksia ja kauniita sanoja. Mies, joka kaipaa toisen ihmisen ihoa. Mies, joka janoaa rakkautta. Mies, joka haluaa pujottaa sormensa rakastettunsa paidan sisään ja pysäyttää maailman edes pieneksi hetkeksi kevyillä sormien hipsutuksilla.  

Mies, joka on rikkinäinen, mutta ei häpeä näyttää sitä. Mies, joka haluaa oppia virheistään, mutta saattaa tehdä niitä vieläkin, mutta on valmis antamaan itselle anteeksi. Mies, joka on aivan tarpeeksi riittävä, ainakin itselle ja jos se ei muille riitä, niin olkoon riittämättä. Mies, joka tarvitsee suoraan kohti käveleviä askeleita. Mies, joka tarvitsee toisen ihmisen kädet ympärilleen. Mies, jonka mielestä lapaset ovat paljon paremmat talvisin sormiin kuin sormikkaat, koska lapasissa sormet saa lämpöä toisistaan. Mies, joka ei koskaan luovu toivosta ja uskoo kanadalaisen laulaja-lauluntekijä, runoilija ja kirjailija Leonard Cohenin sanoihin, että kaikista pienistäkin rei´istä pääsee valo läpi.

Sellainen mies minä kuvittelen olevani. Häpeilemättä mies, joka haluan olla. Sellainen kuin monet muutkin miehet ovat. En tiedä olenko, mutta sen minä olin näkevinäni peilikuvastani, joka tuijotti suoraan minua kohti tuona sateisena lauantai-iltapäivänä, jolloin ulkona taivaalta tippuvat vesipisarat sulattivat maisemaa mustaksi ja jolloin punertavilla verkkokalvolla näkyi vielä muisto enkelin asuun pukeutuneesta lapsesta laulamassa Heinillä Härkien.

Sellainen mies minä olen, kiitos kysymästä ja hyvää joulun aikaa sinulle!