Havaintoja parisuhteesta

Mies ja tunteet: Osa 22

1.2.2016 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tekopyhyys.

Isi, katso kun näytän, mitä opin tanssitunnilla. Isi, miksi et katso. Se on aina yhtä havahduttavaa. Jäädä kiinni housut kintuissa sosiaalisesta mediasta, kun lapsi haluaisi näyttää jotain itselle tärkeää. Olen kirjoittanut blogitekstin siitä, että kuinka tärkeää on olla läsnä lapselle. Ei pelkästään paikalla, vaan oikeasti läsnä. Ja juuri kun olen saanut jeesustelevan tekstini lähetetyksi ja seuraan silmä kovana, että tuleeko tekstiin tykkäyksiä, lapseni tulee huoneeseen ja haluaa näyttää minulle jotain hänelle hyvin tärkeää ja minun katseeni on naulittuna älypuhelimen pieneen näyttöön. Tekopyhyys heijastuu peilikuvana puhelimen näytöstä.

Kirjoitan blogia rakkaudesta, parisuhteesta ja tunteista. Tekstini heijastelee omaa tulkintaani parisuhteesta ja siitä minkälainen haluaisin parisuhteen olevan. Suurin osa on suoraan oikeasta elämästä, siitä parisuhteesta, jossa olen mukana ja parisuhteista, joissa olen aiemmin ollut. Kirjoitan kokemuksia parisuhteesta. Ihminen ei ole kuitenkaan sitä, mitä hän sanoo tai kirjoittaa, vaan ihminen on sitä, mitä hän tekee. Minä en ihan vielä uskalla olla niin rehellinen ja suora oikeassa elämässä kuin olen blogiteksteissäni. Pyrin siihen ihmisyyteen ja tapaan olla ihminen, josta kirjoitan, mutta en uskalla olla sitä vielä. Ehkä se menee välillä kaunistelun ja tekopyhyyden puolelle, mutta puolustuksekseni haluan sanoa, että se rehellisyys ja avoimuus, jota teksteissäni viljelen, lähenee minua kuukausi kuukaudelta. Ehkä kirjoitan itseni ihmiseksi.

Liian usein ne, jotka kovemmalla äänellä julistavat itsensä moraaliltaan ylivertaiseksi, ovat ensimmäisenä astumassa rajojensa väärälle puolelle. Uskon ajatukseen, että mitä ahtaampaan aitaukseen ihminen itsensä rakentaa, sitä varmemmin hän aidan toiselle puolelle narahtaa. Sillä ihmistä ei ole tarkoitettu suljettuun pieneen tilaan, vaan ihmisen ympärillä on oltava aikaa ja avaruutta. Ja älkää ymmärtäkö tätä tahallaan väärin. Jos antaa itsellensä luvan leveisiin ajatuksiin ja korkeaan kattoon ja mitä pidemmällä rajat sijaitsevat, niin sitä harvemmin sitä tulee mentyä niiden rajojen yli. Myöntämällä oman heikkoutensa ja keskeneräisyytensä tulee vahvemmaksi houkutusten edessä. Ihmisellä pitää saada olla oma lupa rikkoa sääntöjään, lupa olla haavoittuvaisempi kuin yksikään uskonto, poliittinen ismi tai parisuhteen säännöt edes sallisivat, koska ihminen on haavoittuva, keskeneräinen ja heikko. Siksi mikään liian suljettu uskonnollinen yhteisö, totalitäärinen yhteiskunta tai liian ahtaassa tilassa huonosti hengittävä parisuhde ei ikinä johda hyvään lopputulokseen, koska ne moraalisessa ylemmyydentuntoisuudessaan ja oikeaoppineisuudessaan yrittävät hallita ihmisyydestä kumpuavia heikkouden voimia, jääden aina ihmisen kanssa toiseksi, sillä ihminen ahdistuu ja masentuu liian ahtaassa tilassa ja alkaa etsiä ulospääsyä keinolla millä hyvänsä, paitsi he, jotka ovat syystä tai toisesta alistuneet ja luopuneet toivostaan.

Sitä on niin helppo olla olevinaan oikeassa. Helppo sanoa ja kirjoittaa miten elämää tulee elää oikein. Liian helppo ulkoistaa itsensä parisuhteen ongelmista syyttämällä ja moralisoimalla toista, ymmärtämättä sitä, että syytökset olisi syytä kohdistaa itseensä, sillä hän, joka kovempaan moralisointiin sortuu, sitä varmemmin ajautuu itsepetoksen ja tekopyhyyden virran vietäväksi. Liian usein kuulee erotilanteissa toisen syyllistävän kaikessa sitä toista, unohtaen sen yksinkertaisen totuuden, että eroon tarvitaan aina kaksi ja että puolet syistä olisi löydettävissä kaivamalla enemmän itseään. Toistan alussa kirjoittamani lauseen, ihminen ei ole sitä mitä hän sanoo tai kirjoittaa, vaan sitä, mitä hän tekee. Sanojen ja tekojen välinen ristiriita on nimeltään tekopyhyys.

Minä haluan antaa itselleni luvan. Haluan piirtää ympärilleni rajat, jotka eivät ole liian lähellä toisiaan. Sitä leveämmät ovat maailman rajat, mitä vapaammin antaa ajatustensa lentää, sillä vapaassa, paineettomassa, kannustavassa ja sallivassa ilmapiirissä vapaus jäädä voittaa vapauden lähteä. Haluan uskoa parisuhteen voimaan, että rakkaus kestää kovimmatkin kolahdukset, mutta sitä rakkaus ei kestä, että kolahdukset johtuvat kahdesta päästä, jotka tilan puutteen vuoksi kolisevat toisiaan vasten. Ja mitä vapaammin ihminen voi parisuhteessaan hengittää omana itsenään, sitä rehellisemmin ja avoimemmin hän uskaltaa itseään avata ja sitä vaimeammaksi käy tekopyhyyden puhuri.

Olen itselleni armollinen ja harrastan loppuun rehellisyyttä. Palataan tekstin alkuun. Minä en pysty olemaan aina sataprosenttisesti läsnä kun lapseni sitä haluaa. En ole sataprosenttisesti mitään. Annan sen itselleni anteeksi ja pyrin olemaan parempi ihminen. En voi luvata enempää. Olen elämässäni kuunnellut kahdesti vihkikaavaa, jossa luvataan olla yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Toisen lupaukseni olen jo rikkonut. Tuon jälkeen minulla ei ole oikeutta lähteä moralisoimaan muiden ihmisten parisuhteita. Tai voin minä lähteä, mutta kuinka se tekisikään minusta naurettavan tekopyhän ihmisen, joka minä välillä huomaan olevani, niin kuin kaikki meistä, paitsi ne, jotka kuvittelevat olevansa moraaliltaan ja oikeamielisyydeltään niin paljon korkeammalla tasolla kuin kaikki muut, että kokevat oikeudekseen moralisoida lähes kaikkea mikä liikkuu.

Minulle taitaa riittää se, että yrittää olla mahdollisimman hyvä ihminen ja aina sekään ei edes onnistu, mutta se kai tekee meistä ihmisistä ihmisiä ja ihminen, joka hyväksyy kaiken keskeneräisyyden, on ihmisistä se kaunein ja rakastettavin.

Hänen kätensä minä haluan pitää kiinni omassani.

Kommentit (2)

On hyvä olla itselleen armollinen ja antaa anteeksi. Kuitenkaan mm. sitä, että vahingoitetaan omilla teoilla lähimmäisiä tai ketä tahansa, ei pidä verhota selityksillä keskeneräisyydestä. Minusta on melkoisen moraalitonta aina vain antaa itselleen anteeksi ja sanoa, että yrittää olla parempi ihminen. Olen tuntenut samoin ajattelevan ihmisen, jonka pettämisestä ja valheista en ehkä toivu koskaan. Hänkin kertoi olevansa vain virheitä tekevä ihminen. Pitää olla parempi selitys. Ja joo: on myös olemassa ihmisiä, joilla on moraali ja se moraali toivottavasti ulottuu myös heidän omiin tekoihinsa. Onneksi olen törmännyt elämässäni myös näihin, joilla on kyky erottaa oikea ja väärä, rehellisyys ja valheellisuus, hyvä ja paha. Kaikkia tekoja ei ehkä pidäkään antaa anteeksi, varsinkaan itselleen.

On hyvä olla itselleen armollinen ja antaa anteeksi. Kuitenkaan mm. sitä, että vahingoitetaan omilla teoilla lähimmäisiä tai ketä tahansa, ei pidä verhota selityksillä keskeneräisyydestä. Minusta on melkoisen moraalitonta aina vain antaa itselleen anteeksi ja sanoa, että yrittää olla parempi ihminen. Olen tuntenut samoin ajattelevan ihmisen, jonka pettämisestä ja valheista en ehkä toivu koskaan. Hänkin kertoi olevansa vain virheitä tekevä ihminen. Pitää olla parempi selitys. Ja joo: on myös olemassa ihmisiä, joilla on moraali ja se moraali toivottavasti ulottuu myös heidän omiin tekoihinsa. Onneksi olen törmännyt elämässäni myös näihin, joilla on kyky erottaa oikea ja väärä, rehellisyys ja valheellisuus, hyvä ja paha. Kaikkia tekoja ei ehkä pidäkään antaa anteeksi, varsinkaan itselleen.

On hyvä olla itselleen armollinen ja antaa anteeksi. Kuitenkaan mm. sitä, että vahingoitetaan omilla teoilla lähimmäisiä tai ketä tahansa, ei pidä verhota selityksillä keskeneräisyydestä. Minusta on melkoisen moraalitonta aina vain antaa itselleen anteeksi ja sanoa, että yrittää olla parempi ihminen. Olen tuntenut samoin ajattelevan ihmisen, jonka pettämisestä ja valheista en ehkä toivu koskaan. Hänkin kertoi olevansa vain virheitä tekevä ihminen. Pitää olla parempi selitys. Ja joo: on myös olemassa ihmisiä, joilla on moraali ja se moraali toivottavasti ulottuu myös heidän omiin tekoihinsa. Onneksi olen törmännyt elämässäni myös näihin, joilla on kyky erottaa oikea ja väärä, rehellisyys ja valheellisuus, hyvä ja paha. Kaikkia tekoja ei ehkä pidäkään antaa anteeksi, varsinkaan itselleen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *