Otteita miellyttäjän päiväkirjasta

Rehellisyys.

Se alkaa havahtumisesta. Katsoo ympärilleen ja näkee kaikki yhdessä hankitut huonekalut, yhdessä suunnitellun sisustuksen, yhteisin arjen ja huomaa, että kaikki näyttää vieraalta. Huoneessa istuva toinen ihminen on tuttu jo vuosien takaa. Hänen nimettömässään on samanlainen sormus kuin itsellä on. Muutoin hän tuntuu kuin keltä tahansa ihmiseltä, istumassa hänelle kuuluvalla sohvallaan.

Itse on tullut vain käymään, lähteäkseen ennen kuin yö saapuu. Ilta on venynyt jo useiksi vuodeksi. Joka aamu sama huone tuntuu entistä vieraammalta. Hänen äänensä kuuluu entistä kauempaa. Sisällä ahdistaa tunne, että olisi näyttelijänä jonkun toisen käsikirjoittamassa näytelmässä. Koti on vain pään sisälle kasvava mielikuva. Ajatus paremmasta. Huoneesta, jossa olisi helpompi hengittää. Jossa huonekalut tuntuisivat omilta ja sohvalla istuisi ihminen, jonka katseesta loistaisi yhteinen valo. Yön tummansinisinä tunteina sekin mielikuva valuisi kyynelinä vierashuoneen yksinäisille lakanoille.

Se alkaa kuin itsestään. Jättää sanomatta mielipiteensä jostakin pienestä asiasta. Antaa toisen päättää. Lähtee mukaan, vaikka ei tahtoisi. Sanoo pitävänsä sohvasta, josta ei oikeasti pidä. Jättää sanomatta, miltä oikeasti tuntuu. Koko ajan se muuttuu isommaksi. Muuttaa asuntoon, jonne ei halunnut muuttaa. Viettää iltoja, joihin ei tahdo osallistua. Alkaa oman elämänsä sivuhenkilöksi. Näyttelee rooliaan todella hyvin, mutta sisälle haudatut sanomattomat tunteet ja mielipiteet alkavat nakertaa päiviin reikiä. Pian on jäljellä vain yksi iso reikä, jonne lopulta tippuu. Pois omasta elämästään. Paikkaan, josta ei omin avuin enää noustakaan. Epärehellisyys saa palkkansa.

Onhan niitä selityksiä. Ei muka uskalla sanoa mielipidettä. Pelkää sen hajottavan jotain rakennettua. Tuttu toimintatapa jo vuosien takaa lapsuudesta. Olla kertomatta miltä oikeasti tuntuu. Piiloutua oman itsensä taakse. Pysyä poissa näkyviltä. Tehdä omista tarpeistaan tarpeettomia. Ihan vain pelosta, että läheiset lakkaavat siinä ympärillä olemasta. Lähtevät ja jättävät yksin. On siis parempi sulautua. Olla samaa mieltä. Teeskennellä samamielistä. Antaa toisen päättää kaikesta.

Mitä se kaikki on?

Epärehellisyyttä. Valehtelee hänelle, jota eniten rakastaa. Valehtelemalla pahimmalla mahdollisella tavalla. Jättämällä kertomatta mitä mieltä oikeasti on. Jättämällä kertomatta miltä oikeasti tuntuu. Voiko enää epärehellisempi olla? Kertoa myöhemmin, että olisikin halunnut toisin. Mihin se voi pahimmillaan johtaa?

Olen minä kuullut ihmisestä, joka seisoi omakotitalonsa pihassa työkalu kädessään, tietämättä yhtään, mitä sillä työkalulla kuuluisi tehdä ja miksi hän edes siinä pihassa seisoi. Oman kotinsa pihassa. Koska oli aiemmin jättänyt kertomatta, että ei oikeasti tahtoisi siihen muuttaa. Että vihaa omakotiasumista. Siinä vaiheessa sen kertominen olisi jo myöhäistä, epäreilua ja julmaa sitä toista kohtaan, joka on koko ajan luullut, että päätös ja tahtotila on ollut yhteinen.

Valheella on lyhyet jäljet. Paitsi itselleen. Omasta itsestä valheen jäljet eivät haihdu pois ikinä näkyvistä. Totuus satuttaa joskus. Eniten se satuttaa silloin kun sen jättää kertomatta. Kun se kaivautuu ulos luolastaan näkyville ja on kasvanut jo elämää suuremmaksi mustaksi kivipatsaaksi.

Pitää uskaltaa olla ajoissa rehellinen. Pitää uskaltaa sanoa vastaan, vaikka se toinen ei mielipidettäsi heti hyväksyisi. Pitää uskaltaa sanoittaa tunteensa. Mennä huoneen keskelle seisomaan, seistä niin suurena kuin se on mahdollista ja tehdä itsestään näkyvä. Kertoa rehellisesti kuka on, mitä haluaa ja mitä tarvitsee toiselta. Pitää uskaltaa olla rohkea ja siirtyä sivuosasta kohti pääosaa.

Parisuhde on kahden pääosaesittäjän näytelmä. Siinä on kaksi ihmistä, joilla on kahden ihmisen toiveet, tarpeet ja tunteet. Ne kolahtavat useinkin yhteen, mutta niiden kolahdusten vauriot ovat paljon pienemmät kuin sen kolahduksen, että vuosien itsepetoksen jälkeen näkee itsensä sen umpikujan edessä, jonka läpi ei enää päästä.

Se lähtee kuin itsestään. Palautuminen. Elämän ottaminen takaisin itselleen. Rehellisyys. Ei se ehkä maata peri, mutta muutaman parisuhteen ainakin. Riisuu itsensä alastomaksi puolisonsa edessä. Ei tunne häpeää niistä vartaloon jääneistä arvista, joita ei ollut ennen uskaltanut näyttää. Ei tunne pelkoa kertoessaan hänelle, että mitä häneltä tarvitsee. Sillä kaikki mitä on ja mitä elämältä haluaa, on täyttä totta ja kukaan ei sitä pysty pois ottamaan.

Olla rehellisenä ja viallisena parempi kuin epärehellisenä ja vikoja peittelevänä. Ja tasan sillä hetkellä ihminen siirretään näytelmän sivuosasta pääosan esittäjäksi. Siksi toiseksi. Ja tasan sillä hetkellä näytelmä sai esitysaikaa lisää jopa kymmeniä vuosia. Ihmisenä, joka oikeasti on ja oikeasti haluaa olla.

Rehellisenä.