Havaintoja parisuhteesta

”Päätimme vielä yrittää, sillä emme haluaisi heittää tätä parisuhdetta nurkkaan”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olemme olleet ihan 14-vuotiaasta teinistä yhdessä ja väliin on mahtunut kaikenlaista. Myös kaksi seksitöntä kautta, joista toinen on parhaillaan menossa.

Emme ole harrastaneet seksiä vuoteen. Sitä yritetään juuri korjata. Tässäkin juurisyy on kiireessä ja muun elämän mielipide-eroissa. Ei tee mieli jos toinen vituttaa tai rempallaan olevat asiat vituttaa. Ja vituttaahan se joskus, kun on niin monta vuotta samaa naamaa katsellut, mutta kun asiasta voidaan puhua, niin uskon, että seksielämä korjaantuu.

Ja kun molemmat ymmärtävät tilanteen, eikä ole kiirettä muuallekaan. Eroakin on väläytelty, mutta koska varsinaisia riitoja ei ole ja tulemme toimeen, eikä kummallakaan ole rauta kuumana muuallakaan, niin yritetään vielä saada homma toimimaan. Ei sitä ihan turhasta heitä parisuhdetta nurkkaan.

Ensimmäisen tauon aiheutti luottamuspula joskus kaksikymppisenä, kesti melkein vuoden. Tämä toinen on pikkulapsiarjesta, pienistä sanomisista ja kiireestä, sekä minun haluttomuudestani johtuvaa. Keho sai selkäänsä synnytyksessä eikä sen jälkeinen seksi tuntunut miltään.

Tässä jännitetään päästäänkö kohta takaisin normaaliin, kun alkaa elämä asettua muuten uomiinsa ja saadaan rahatilanne vakaaksi, kun stressikin on vähän painanut haluja alas molemmilta. Sitten sen näkee.

Mutta yhdessä tästä on puhuttu, ja on todettu että ollaan nyt tässä, mutta avoimesti kerrotaan jos jompi kumpi päättää että tämä riittää.”

X