Havaintoja parisuhteesta

Pahinta olisi, että sinua ei enää olisi

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Trampoliinissa hyppii kolme lasta. Neljäs lapsi seisoo ulkopuolella ja katsoo ilakoivia lapsia. Ehkä hän ei halua hyppiä tai ehkä hän ajattelee olevansa liikaa. Niin kuin tehtäväkirjassa oleva kuva, josta pitää etsiä siihen kuulumaton asia. Tai ehkä hän haluaisi mennä mukaan hyppimään ja vaikka trampoliini on vain sinne nousemisen päässä, niin se on liikaa.

Toisen kenkäni nauha aukeaa. Pakko pysähtyä ja sitoa se kiinni. Ohitseni juoksee mies, jonka askellus näyttää siltä, että hän tietää mitä on tekemässä. Minä en juokse. Kävelen ja katson maisemassa juuri alkanutta heinäkuuta. Kasvoilleni tuulee säätiedotuksessa luvattu kylmän rintaman alku.

En halua kuulla heinäkuun maisemasta kantautuvaa ääntä. Minulla on korvilla kuulokkeet. Siellä laulaa nainen kertosäkeessä. Se menee jotenkin niin, että biisissä kertojaminä ei sopeudu oman elämänsä maisemaan. Se tahtoisi tarttua siihen kiinni, mutta sillä ei ole kynsiä, joilla tarttua. Ilman kynsiä se on mahdotonta.

Oletko kuullut sen kuluneen kliseen, että jos et rakasta itseäsi, niin et voi rakastaa ketään muutakaan? Se on vain puoliksi totta. Ei se rakastamista estä. Vähän niin kuin siinä biisissä, joka kantautuu kuulokkeista. Sitä haluaisi tarttua rakkauteen. Tuoda se esiin itsestään ja antaa ihmisille, jotka sinun rakkauttasi kaipaavat. Kynnet ei vain tunnu pitävän. Voimat loppuvat ja ote irtoaa.

Olet kuin pieni lapsi trampoliinin edessä. Kukaan ei kiellä sinua hyppimästä ja nauramasta muiden mukana, mutta sinä et vain hypi ja naura.

Kaikilta muilta osin klisee on totta. Miten sinä voisit antaa toisille ihmisille jotain, jos et tunnu haluavan itsellesikään mitään? Pahinta mitä voisi tehdä olisi luottaa, että on ihminen, joka tekisi sen sinun puolestasi. Täyttäisi sinut taas halulla ja ilolla. Kasvattaisi sinulle kynnet, joilla pysyisit taas otteessa. Ei se niin mene. Kahdesta puolikkaasta tulee korkeintaan yksi kokonainen, mutta kun kokonaisia pitäisi olla kaksi.

Ei kai meistä kukaan kokonainen ole. Tai ehkä me voimme olla kokonaisia silloinkin, kun me tunnumme olevan vain osia. Minä haluan kirjoittaa tämän tekstini meille kaikille lohduksi. Sen minä haluan tänään tehdä. Haluan kirjoittaa tämän tekstin lohduksi sinulle, jolla ei ole tänään kynsiä pitää itseäsi otteessa. Sinulle, joka seuraa vierestä toisten ihmisten iloista leikkiä kykenemättä osallistumaan siihen itse.

Itke itkusi, sure surusi ja lepää pois kaikki se väsymys. Anna itsellesi lupa. Pysähdy ennen kuin sinä törmäät vauhdilla. Älä häpeä. Häpeän alttarilla on liian moni itsensä uhrannut. Sinun ei ole pakko nauraa, jos sinua ei naurata. Eikä pakko leikkiä, vaikka muut ympärilläsi leikkisivät.

Tekaistun hymyn kasvoilla tunnistaa siitä, että se näyttää irvistykseltä.

Muistatko sen toisen kliseen? Sen, jossa sanotaan, että sinä olet sinun elämäsi tärkein ihminen. Se ei ole puoliksi totta, vaan kliseisyydestä huolimatta täysin totta. Sinua ei ole kuin yksi ja olet täysin riittävä, vaikka sinä olet tänään puolikas ja rikki.

Se ei ole maailman viimeinen valo, joka huomenna aamulla nousee. Sinun ei tarvitse nousta väkisin mukana. Nouset sitten myöhemmin, sillä kyllä sinä nouset. Olethan elämäsi tärkein ihminen. Pidä huolta siitä niin kuin tärkeistä ihmisistä huolta pidetään.

Ehkä vielä vähän aikaa katsot siitä trampoliinin vierestä muiden hyppimistä, mutta sitten tulee aika, kun huomaat hyppiväsi muiden kanssa ja sinulle on kasvanut kynnet, joilla tarttua maailman vartalosta kiinni ja se ote pysyy tiukempana kuin se koskaan aiemmin on pysynyt.

Tänään sinä olet. Ole, se riittää. Pahinta olisi se, että sinua ei enää edes olisi. Siihen sinä olet aivan liian tärkeä.

Jatkan kävelyä molemmat kengät solmittuna. Toisella puolella tietä isä opettaa lapselleen polkupyörällä ajamista. Pitää kiinni lapsen pyörän tarakasta ja päästää irti. Lapsi jatkaa ilman tukea luullen, että isän käsi on vielä tarakassa kiinni. Lapsi ajaa ilman tukea, mutta tuettuna.

Isän silmäkulmassa on kyynel. Toinen valuu tämän tarinan kertojaminän poskella.

Se kyynel ei kerro surusta, vaan kyynel kertoo toipumisesta.

Tästä hetkestä eteenpäin, ole sinäkin itsellesi hyvä.

 

 

X