Pahuus ei ole tuontitavaraa

Tyttäreni koulusta tuli Helmen kautta tiedote, jossa vanhempia pyydettiin puhumaan lastensa kanssa viime viikkoina pinnalla olleista hyväksikäyttötapauksista. Tiedotteessa sanottiin myös, että koulussa aiotaan aloittaa aiheen käsittely lasten ja nuorten kanssa, jonka tavoitteena on auttaa oppilaita ymmärtämään mediassa olleita tapahtumia, tunnistamaan mahdollisia uhkatilanteita ja toimiaan niissä turvallisella tavalla.

Tänään Suomen Unicef kirjoitti Twitterissä kohtaamastaan surusta, jossa heidän työntekijänsä murhattiin kentällä. Saman tien heidän viestiinsä tuli kommentti, jossa Suomen lipulla varustetulla profiilikuvalla kommentointiin kysymyksellä, että oliko hän raiskaamassa lapsia. Niin Unicef kuin Suomen Punainen risti saavat viikoittain osakseen lukuisia herjausviestejä, eikä viime aikaiset tapahtumat niitä ole ainakaan vähentäneet.

Monet julkisuudessa aiheesta maltillisestikin keskustelleet saavat tällä hetkellä silmillensä etovaa rasistista paskaa. Ei tarvitse kuin muistuttaa ihmisiä, että tässäkään tapauksessa kokonaisten kansakuntien tai ihmisryhmien leimaaminen raiskaajiksi ei ole mitään muuta kuin puhdasta rasismia ja ihmisvihaa, joista monet syyttömätkin joutuvat kohtuuttomalla tavalla kärsimään. Se on heti rikosten vähättelyä ja sinisilmäisyyttä, jos ei ole valmis sylkäisemään jokaisen turvapaikanhakijan päälle ja epäilemään heitä kaikkia mahdollisiksi raiskaajiksi. Sain minäkin viestin, jossa kysyttiin, että pitääkö minun odottaa niin pitkään, että oma tytärkin raiskataan, ennen kuin ymmärrän lopettaa tämän suvaitsevaisuuteni.

Pahinta kuraa saavat päällensä tyttöjen ja naisten oikeuksista jo vuosia puhuneet ihmiset. Tämänkaltaisia viestejä on esimerkiksi eräs aktiivinen feministisiä arvoja esiintuova henkilö saanut muutaman päivän sisään:

”Tuolla naamalla ei tarvitse pelätä valkoisten suomalaismiesten lähestymisyrityksiä, edes sokealta. ”

”Toivottavasti kukaan ei raiskaa tota, hymiö.”

Oulun surulliset tapaukset ovat saaneet liikkeelle sosiaalisen median etovimmat idiootit. Siellä on kuola suupielestä valuen huutamassa muka tyttöjen ja naisten oikeuksia puolustavia pelkureita, jotka karmeiden tekojen siivellä pääsevät tuomaan esiin rasismiansa ja naisvihaansa. Samoja naamoja, jotka vuoden sisään ovat äänekkäästi vastustaneet kaikkia tyttöjen ja naisten oikeuksia parantavia liikkeitä, kuten Metoo-liikettä ja Suostumus2018 kansalaisaloitetta.

Oululainen Kaleva-lehti kirjotti vuonna 2010 ensimmäisen kerran vanhoillislestadiolaisten piirissä tapahtuneesta laajasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, josta liikkeen johto yritti aluksi vaieta, mutta sittemmin tekojen uhrit tulivat julkisuuteen ja paljastui satojen lasten laajamittainen hyväksikäyttö. Liikkeen kannattajat sulkivat hyväksikäytöltä silmänsä ja ainoa reaktio lehden kirjoitettua ensimmäisen kerran hyväksikäytöstä oli se, että kannattajat masinoivat lehteä vastaan tilausboikotin. (Lähde: Yle)

Vuonna 2012 oman tarinansa lehdistölle kertoi kolmekymppinen Merja, joka oli kuusivuotias hänen joutuessaan ensimmäistä kertaa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Tekijöitä oli useita, yksi heistä hänen omasta perheestään. Karmein muisto hänellä on se, että hän muisti seitsemänvuotiaana pelänneensä olevansa raskaana, vaikka nyt ymmärtää, että se ei olisi voinut olla edes mahdollista. Tarinansa minulle kertoi myös eräs nainen lähettämässään viestissään. Kirjotin hänen tarinastaan blogitekstin:

Miksi sinä äiti itket?

En muista lähtikö tuosta uutisesta koskien jopa satojen lasten systemaattista seksuaalista hyväksikäyttöä liikkeelle valtava julkinen lynkkausaalto ja someviha kaikkia lestadiolaisia kohtaan. En muista käytettiinkö surullista vyyhtiä voimakkaaseen poliittiseen tarkoitukseen. Enkä muista kokoontuiko hallitus kriisikokoukseen käsittelemään tapausta, jossa satoja lapsia oli vuosien ajan hyväksikäytetty. Sen muistan, että raiskauslainsäädäntöön tapaukset eivät millään tavalla vaikuttaneet. Lait pysyivät samoina.

Vastikään Oulussa paljastunut massiivinen lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on aiheuttanut nämä kaikki. Hyvänä asiana voi pitää sitä, että raiskauslainsäädäntöön on pikavauhtia tulossa muutoksia ja syytteen raiskauksesta saa jatkossa entistä helpommin ja monien poliitikkojenkin vastustama Suostumus2018 lakialoite tulee voimaan. Siinä raiskaukseksi luokitellaan teko, jossa toinen on sukupuoliyhteydessä ilman toisen suostumusta. Surullisena asiana tässä kaikessa on se, että jo valmiiksi rasistiset ihmiset saivat lisää vettä myllyynsä käyttäytymään vielä rasistisemmin.

Kaikista surullisinta tämä kaikki on niille seksuaalisen hyväksikäytön uhreille sekä heidän omaisilleen.

On ymmärrettävää, että ihmiset ovat hämmentyneitä ja tuntevat raivoa tapahtunutta kohtaan. Kukapa ei tuntisi raivoa kuulleessaan seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuneen. Silti kaiken tämän ympärillä kiertää vastenmielinen tekopyhyys ja kaksinaismoralismi.

Kysehän ei monella ole aidosta halusta parantaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja vähentää heitä kohtaan tapahtuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Kyse on oman vihan kanavoimisesta omista tarkoitusperistä lähtien, käyttäen hyväksi äärimmäisen etovaa ja surullista tapahtumavyyhtiä, joka Oulussa on tapahtunut. Kunpa he tämänkin unohduttua muistaisivat, että seksuaalista häirintää ovat myös kikkelikuvien lähettäminen, rasvaisten juttujen kertominen firmojen taukohuoneessa ja julkinen huorittelu netin keskustelupalstoilla.

On äärimmäisen tärkeää, että julmiin tekoihin syyllistyneet saadaan kiinni ja he saavat teoistaan rangaistuksensa.  Yhtä tärkeää on se, että tämän jälkeen alamme vielä voimakkaammin tekemään töitä sen eteen, että tytöt ja naiset eivät joutuisi kokemaan seksuaalista häirintää yhtään missään. Se kun ei ole tuontitavaraa, vaan ollut kulttuurissamme jo useamman vuosikymmenen ajan, kuten liian monet surulliset esimerkit kertovat jo ennen yhdenkään turvapaikanhakijan tänne saapumista.

Hienoa, että kouluissa puututaan asiaan ja muistutetaan lapsia siitä, että internet on pahimmillaan oikeasti vaarallinen paikka monelle tietämättömälle lapselle ja nuorelle. Hienoa, että kouluissa, joissa myös on tapahtunut lasten ja nuorten seksuaalista häirintää jo vuosikymmenten ajan, aletaan suhtautumaan aiheeseen ihan tosissaan.

Onko se todellakin niin, että tähän kaikkeen puututaan näin voimakkaasti vasta sitten, kun uhka on tullutkin oman kulttuurimme ulkopuolelta? Vuosikymmeniä asiaa on hyssytelty ja vähätelty niin uskonnollisissa lahkoissa, urheiluseuroissa, kouluissa, kodeissa kuin ihan kaikkialla muuallakin. Sitten kun asiasta on alettu puhumaan kovemmalla äänellä, kuten Metoo-kampanja on tehnyt, niin sitäkin kampanjaa on monelta suunnalta vähätelty jasille on jopa naureskeltu.

Vasta nyt, kun kaiken tämän rinnalla voi kerrankin isoon ääneen lausua, että ”mitä minä sanoin” ja saa vielä hyväksytetymmin levittää rasistisia ja ihmisvihaisia lauseitaan, niin naisten ja tyttöjen seksuaalinen koskemattomuus tuntuukin hetkellisesti tärkeältä, kunnes asia myöhemmin unohtuu ja työpaikkojen taukohuoneissa voi taas jatkaa niitä poikien rasvaisten juttujen kertomista ja omasta mieletään liian suvaitsevaisille kirjoittajille voi lähettää omia raiskausfantasioitaan.

Kaikki se kauhea, joka nyt on tullut näkyville, on sitä järkyttävää pintaa, mutta pinnan alla on tapahtunut se kaikki näkymätön ja sitä onkin tapahtunut jo useita vuosikymmeniä. Siihen kaikkeen pitää puuttua entistä voimakkaammin, mutta se ei tapahdu sillä, että demonisoimme pahan meidän ulkopuolellemme, koska pahuus on ollut ja tulee aina olemaan ihan sisältä päin tulevaa.

Paha ei asu peilin ulkopuolella.