Havaintoja parisuhteesta

Pakkoavioliitto

25.2.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

En ikinä, kuuna kullan valkeana suostuisi vuoroviikkosysteemiin. Ja tämän olin ajatellut jo ennen kuin lapsen sain, asiasta sovittu avioehdossa. Jos ero tulee ja lapsi olemassa, huoltajuus menee kokonaan minulle eikä miehellä ole siihen nokan koputtamista. Suosittelen muillekin.”

Törmäsin yllä olevaan kirjoitukseen eräässä kommenttiketjussa, jossa pohdittiin lasten kohtaloa eron jälkeen. Ketju oli muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta surullista luettavaa. Tämä kommentti oli jotain sellaista, johon on tuoreeltaan syytä tarttua.

Toivottavasti sanottu ei ole totta, että avioehtoon olisi kirjattu lasta koskeva huoltajuusasia eli eron sattuessa mieheltä evätään lapsen huoltajuus ja täten mies menettää oikeutensa oman lapsensa asioihin ja vanhemmuuteen. En ymmärrä miestä, joka on tuollaisen avioehdon allekirjoittanut. Tuossa vaiheessa parempi ja ainoa oikea vaihtoehto olisi ollut nopea pako parisuhteesta.

Olen hieman huolissani. Olen aina ajatellut, että pakkoavioliittoja ei olisi Suomessa enää olemassa. Olen ollut väärässä. Kyseinen esimerkkitapaushan tarkoittaa juurikin pakkoa. Jos haluaa säilyttää huoltajuuden omaan lapseensa, ero ei ole mahdollinen edes silloin, kun parisuhteesta ja rakkaudesta ei ole jäljellä muuta kuin pakko.

Tätä kohtaa avioehdossa selitettiin lapsen edulla. Tämä takaisi sen, että lapsella ei olisi koskaan kahta eri kotia, koska lähtökohtaisesti se tekee lapsesta tulevaisuudessa ahdistuneen psykopaatin. Tässä tapauksessa lapsen etu tarkoittaa myös sitä, että jos ero kuitenkin tulisi, niin lapselta evättäisiin oikeus toiseen vanhempaansa. Mitä tähän sanoisi? Helvetin kummallista on lapsen etu joillakin yksilöillä.

Sitä paitsi, miltä se tuntuu elää parisuhteessa, joka ei perustu kahden ihmisen keskinäiseen rakkauteen? Parisuhde, joka perustuu osittain pelkoon lapsen menettämisestä, koska avioehdossa on kohta, jossa toinen on pakottanut toisen kirjoittamaan järjettömän lupauksen. Minulle se on suhde, joka kuuluu johonkin kauas menneisyyteen, jos sinnekään. Harvoin noin läpeensä itsekästä tekoa on osunut silmiini.

Parisuhteen ylivoimaisesti tärkein asia on vapaus. Vapaus rakastaa rakastamaansa ihmistä kaikella sillä intohimoisella vimmalla, joka sisällä roihuaa. Siihen kuuluu myös vapaus lähteä, jos parisuhde ei anna yrittämisenkään jälkeen sitä, mitä parisuhteeltaan eniten haluaa. Mikä tärkeintä, siihen kuuluu ymmärrys antaa toisen mennä, jos toisesta tuntuu siltä, että hän haluaa mennä. Ymmärtämättömille tiedoksi, irti päästämistä kutsutaan suureksi rakkaudeksi ja toisen ihmisen kunnioittamiseksi. Sellaiseen ei kuulu pakottaminen jäädä suhteeseen lapsen menettämisen uhalla.

Kyseinen kommentoija päättää kommenttinsa, että suosittelee pakottamista pysyä parisuhteessa kaikille muillekin. Minä taas sanon, että älkää helvetissä edes ryhtykö suhteeseen vapauden riistäjien kanssa. Vanhemmuus ei saa olla koskaan riippuvainen jostain muusta tekijästä kuin vanhemmuudesta itsestään.

Eikä parisuhde saa olla koskaan mistään muusta riippuvainen kuin rakastamisesta itsestään. Jos rakkautta ei ole, pitää päästää irti.

Ehdoitta.

Suosittelemme